Tubettaja Tuusniemeltä kerää klikkauksia

Metsa Manin eli Timo Juvosen videot keräävät parhaimmillaan kymmeniätuhansia katsojia.

Jotkut tykkää, jotkut ei. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä ole tarkoituskaan”, sanoo nelisen vuotta sitten Youtube-videoiden tekoon hurahtanut Timo Juvonen, alias Metsa Man.

Juvosen Youtube-videot ovat nousseet suosioon varsinkin koneharrastajien keskuudessa. Leveällä savon murteella tubettavan 49-vuotiaan Juvosen videot ovat keränneet parhaimmillaan kymmeniätuhansia katselukertoja.

”Viikon aikajänteellä katselukertoja tulee 5 000–10 000. Konevideot eivät yleensä ole sidottuja aikaan, joten ne keräävät katsojia pitkään. Ensimmäinen videoni on katsottu melkein 100 000 kertaa”, Juvonen kertoo.

Videoillaan Juvonen esittelee Tuusniemellä Pohjois-Savossa sijaitsevan kotitilan askareita. Valtaosa videoista liittyy jollain tavoin koneisiin: on kaivinkoneen moottorin huoltoa, köydenvetoa traktoreilla ja lumen aurausta.

Mukaan mahtuu tosin paljon muutakin aina ensiharvennuksesta lottokupongin täyttöön ja kaalilaatikon oikeaoppiseen tekoon.

”Tämä on tällaista aikuistubettamista. Suurin kohderyhmä ovat 40–50-vuotiaat koneista ja maalaiselämästä kiinnostuneet”, Juvonen sanoo.

Yhteisöllisyys kiehtoo

Juvonen innostui youtube-videoiden teosta kesällä 2014. Hän suunnitteli pienen Kellfri-merkkisen kaivurin ostoa, muttei löytänyt netistä videota, jolla konetta olisi esitelty. Kun kaivuri oli ostettu, Juvonen päätti tehdä siitä videon.

”Siitä se lähti. Ajattelin, että pääsen samalla vaihtamaan käyttäjäkokemuksia.”

Nyt videoita on kertynyt reilut 650 kappaletta. Viikossa niitä syntyy kahdesta viiteen kappaletta, yleensä ilman suurempaa ennakkosuunnittelua.

Parasta tubettamisessa on yhteisöllisyys ja se, että saa äänensä kuuluviin.

”Normaalisti en tuo itseäni kovin paljon esille, mutta videoiden avulla tavoittaa samanhenkisiä ihmisiä.”

Metsien Juvonen arvioi olevan esillä noin joka kymmenennessä videossa. Metsää kotitilaan kuuluu nelisenkymmentä hehtaaria, ja metsätöitä Juvonen tekee niin paljon kuin ansiotöiltään Bernerin tuotevalmistajana ehtii. Tälle talvelle oli suunnitteilla suometsän harvennusta, mutta paksu lumipeite muutti suunnitelmat.

Keväämmällä Juvonen lupaa kuitenkin suunnata kameroineen harvennuksille. Sitä ennen työn alla on ainakin video ympäripyörivän kaivurin huollosta.

Julkaistu Metsälehdessä 6/2018.

Kommentit (2)

  1. hyvä juttu oli!

  2. Metsäman toivoi synttärilahjaksi 10t tilaajaa,käykäähän tilaamassa.Hän on asiallinen kaveri.

Harrastukset Harrastukset