Haastattelu | Unelmapesti kotikulmilla

Jos ei raumalainen merille, niin sitten metsäteollisuuteen. Liisa-Maija Perävainio johtaa maailman moderneinta mäntysahaa.

Raumalla sahaaminen on lähes täysin valvomotyöskentelyä prosessiteollisuuden tapaan. Liisa-Maija Perävainio uskoo, että laitos näyttää kehityksen suuntaa muullekin sahateollisuudelle. (Kuvaaja: JUHA SINISALO)
Raumalla sahaaminen on lähes täysin valvomotyöskentelyä prosessiteollisuuden tapaan. Liisa-Maija Perävainio uskoo, että laitos näyttää kehityksen suuntaa muullekin sahateollisuudelle. (Kuvaaja: JUHA SINISALO)

Tukkeja menee Rauman uuden sahan linjalla koekäyttövauhtia.

”Ehkä sata metriä minuutissa”, arvioi sahanjohtaja Liisa-Maija Perävainio.

Normaalivauhti on sitten parhaimmillaan 250 metriä minuutissa. Siihen päästään syksyn aikana.

Asiat on julkisuudessa kerrottu moneen kertaan, mutta kerrataan vielä: Metsä Groupin Rauman saha on maailman modernein yksilinjainen mäntysaha, ehkä suurinkin 1,5 miljoonan tukkikuution puunkäytöllä, investointina 200 miljoonaa. Euroopassa on kaksi suurempaa sahaa, mutta ne ovat kaksilinjaisia.

Suoraan sahanjohtajaksi

Perävainio on työskennellyt pitkään Metsä Groupilla, mutta ei aiemmin konsernin sahalla. Loikka puunhankinnasta huippusahan johtajaksi on jonkinmoinen, eikä Perävainio osaa itsekään selittää, että miksi juuri hän.

”Saattaa jotenkin liittyä kokonaisuuden hallintaan ja ihmisten kanssa toimimiseen, mitä ei opi kirjasta, ja konsernissa toimialueesta toiseen siirtyminen on tavallista.”

Vastuu on iso, mutta tuttu, sillä Perävainio on ollut mukana sahan suunnittelussa alusta alkaen. Rimakauhua tuntematta hän näki ainutlaatuisen tilaisuuden – hieno laitos ja mahdollisuus asua kotiseudulla.

”Kovin pitkälle en ole päässyt. Aloitin metsällisen urani Rauma-Repolan lastentarhassa, parin kilometrin päässä.”

Tehdaskaupungissa metsä-teollisuuden kupeessa kasvaneelle tehdas on luonteva työpaikka.

”Jos raumalainen ei lähde merille, niin vaihtoehdoksi ei oikein jää kuin metsä ja puu.”

Perävainio tiesi jo lukioaikana, että ne ovat hänen juttunsa, ja valitsi insinöörimäisen metsänhoitajuuden. Opinnot painottuivat metsä- ja puuteknologiaan.

”Nimenomaan puu raaka-aineena kiinnosti, ja laadukkaan puun kasvattaminen.”

Sahakipinä saattoi tulla opiskelijavaihdosta Ruotsista. Länsinaapurin metsäopinnot olivat enemmän sahapainotteisia kuin Suomessa.

Prosessiteollisuuden aikaan

Rauman laitos tuskin vastaa yleistä mielikuvaa sahoista, jos sellaista mielikuvaa ylipäätään on. Keskusvalvomo muistuttaa jos ei aivan avaruuslentojen komentokeskusta, niin ainakin sellutehtaan valvomoa. Valvomosta ei ole näköyhteyttä linjalle, mutta sen sijaan siellä on kymmenittäin ruutuja.

”Teknologiasta huolimatta ihmiset ja osaaminen ovat se, mikä laittaa homman toimimaan ja tekee tuotannon ja laadun.”

Niitä kalliiksi sanottuja kinttaanjälkiä lankkuun ei tule missään vaiheessa. Konenäkö ja automaatio lajittelevat ja paketoivat valmistavaran, ja lastaus rekan kyytiin on automaattista sekin.

Rauman laitos viimeistään vie sahaamisen uuteen aikaan, jatkuvakäyntiseksi prosessiteollisuudeksi. Saha käy kolmessa vuorossa seitsemän päivää viikossa, kymmenen ihmistä vuorossa.

”Prosessiteollisuuteen verrattuna tässä ei ole mitään uutta, mutta uutta on, että prosessi-teollisuuden malli on tuotu sahateollisuuteen.”

Hyvää saa vain hyvästä tukista

Helposti ajatellaan, että iso saha tuottaa isot määrät bulkkia, mutta Perävainion mukaan asia on päinvastoin.

”Kun on iso tukkisuma, niin sieltä voidaan löytää erikoistuotteiden tarvitsemat erät, ja tällä sahalla saadaan tukista parhaat ominaisuudet ulos.”

Perusasia, että hyvää sahatavaraa saa vain hyvästä tukista, ei ole kadonnut minnekään. Oksatukki pysyy oksatukkina, eikä Raumalla ole konsteja kuivaoksaisen tukin varalle.

Perävainion täytyy tietää sahan kustannustehokkuudesta, mutta hän välttää asian avaamista. Vaikka sanotaan, että koko ei selitä sahayhtiöiden kannattavuutta, niin selvää on, että Raumalla suuruus tuo tehokkuutta ja sitä metsänomistajien kaipaamaa puustamaksukykyä.

Sahojen kehitys ei ole koskaan pysähtynyt, eikä se pysähdy tähänkään.

”Sahan voi aina tehdä paremmaksi”, Perävainio sanoo ja uskoo Rauman sahan näyttävän suuntaa muillekin yhtiöille.

Mökkeilyä ja metsästystä

Perävainion elämässä kaikki liittyy jotenkin metsään. Harrastukset ovat mökkeilyä ja metsästystä, joka on koko perheen juttu. Peuranajoon koulutettuja mäyräkoiria on kaksi.

”Metsää on pitänyt vähän hankkia, että pysyy ote asiaan.”

 

Liisa-Maija Perävainio

  • Metsä Fibren Rauman sahan johtaja, sahaprojektissa vuodesta 2019
  • 51-vuotias metsänhoitaja
  • Metsä Groupilla vuodesta 2003 puunhankinnan tehtävissä, sitä ennen mm. MTK:lla yritysasiamiehenä
  • Perheessä aviomies, kaksi lasta ja kaksi mäyräkoiraa
  • Harrastuksina metsästys, metsänhoito ja mökkeily
  • Pohjoinen puu ja metsät lähellä sydäntä

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat