Vinkit varmaan viljelyyn

Huolellinen taimien käsittely ja tarkka istutustyö takaavat kelpo istutustuloksen.

Täydellisessä maailmassa tulevan metsänviljelyn onnistumista aletaan varmistaa jo puolenkymmentä vuotta ennen päätehakkuuta. Silloin myyntipuun mittoja täyttämätön lehtipuusto kaadetaan ja isot haavat kaulataan. Tämä vähentää tulevan uudistusalan vesakoitumista.

Päätehakkuun jälkeen tehtävä hakkuutähteiden korjuu helpottaa istuttamista ja maanmuokkausta. Työ joutuu, kun kunnollisia mättäitä on tavoiteltua istutustiheyttä vastaava määrä. Huonoon muokkausjälkeen ei pidä tyytyä – ainakaan kahta kertaa peräkkäin.

Kastele taimet läpimäriksi

Pääosa taimista toimitetaan pakastevarastoista ja taimipaakut saattavat metsään tuotaessa olla vielä jäässä. Sellaisina niitä ei pidä istuttaa: taimi kuivuu, kun verso herää eloon, mutta juuripaakku on jäässä.

Paras tapa taimien sulattamiseen on varastoida taimilaatikot varjoisaan siimekseen muutamaksi päiväksi. Laatikoiden kädensijaluukut avataan, mutta kannet pidetään suljettuina, jotta versot eivät intoudu kasvuun. Laatikot sijoitetaan levälleen, koska kasassa ne jäähdyttäisivät toisiaan ja taimien sulaminen hidastuisi. Lievästi jäisiä taimia voi upottaa laatikoineen ojaveteen noin tunniksi.

Ennen istutusta taimet kastellaan niin, että paakusta tirisee rutistettaessa kunnolla vettä. Yksi keino on laskea taimilaatikko ojaveteen, kun lähtee täyden taimivakan kanssa istuttamaan. Kun palaat tyhjän vakan kanssa, seuraavat taimet ovat vettyneet.

Kaksoisvakkaan mahtuu enemmän

Yleisimmin istutettavien yksivuotiaiden ja puolitoistavuotiaiden paakkutaimien istuttaminen sujuu parhaiten läpimitaltaan 5,5 sentin istutusputkella.

Varmista, että istutusputken polkurauta on kiinnitetty yläasentoon, jotta putken kärki työntyy riittävän syvälle maahan ja taimipaakku peittyy riittävällä (3-5 cm) maakerroksella.

Tavalliseen, olkahihnan ja lantiovyön varassa riippuvaan istutusvakkaan mahtuu noin 90 tainta, siis yhden pahvisen taimipakkauksen sisältö. Ammatti-istuttajien käyttämään kaksoisvakkaan mahtuu tuplamäärä taimia, 180. Istutustulos paranee, kun taimien hakureissut harvenevat.

Kevyt lantiovyöhön kiinnitetty vakka sopii rauhalliseen tahtiin istuttavalle.

Istuta aina mättään laelle

Istuta taimi aina kivennäismaakerroksen peittämän mättään laelle. Ei mättään reunalle eikä ainakaan vieressä olevaan kuoppaan. Siellä taimi hukkuu veteen tai kuopan reunoilta päälle kaatuvan heinän alle.

Säädä pottiputken polkurauta niin, että putken kärki painuu mahdollisimman syvälle mättääseen ja taimipaakku uppoaa kunnolla mättään sisälle.

Taimipaakun yläpinta saa peittyä viisi senttiä maahan. Eikä haittaa, vaikka taimi olisi hieman syvemmälläkin. Riittää, että reilu puolet taimen versosta jää näkyville. Mitä syvemmällä taimipaakku on, sitä paremmin se on suojassa kuivumiselta.

 

Varmista tiheys koealakepillä

Työskentele järjestelmällisesti. Seuraa valmiiksi istutetun alueen reunaa. Valitse seuraava istutuspaikka samalla, kun isket pottiputken maahan.

Tiivistä maa molemmilla jaloilla taimen sivuilta painellen. Ota seuraava taimi valmiiksi, kun nostat putken maasta. Sulje putken leuat ja tipauta taimi putkeen seuraavalle istutuskohdalle kulkiessasi.

Kivisessä maastossa ja savikossa kannattaa käyttää kaksikahvaista pottiputkea. Se lievittää oikeaan käteen kohdistuvaa rasitusta.

 

Varmista istutustiheys säännöllisesti. Se onnistuu parhaiten neljän metrin koealakeppiä käyttäen. Istutustiheys on kohdallaan, kun säteeltään neljän metrin ympyrälle sattuu keskimäärin 8–10 tainta. Silmävaraisesti istutustiheyttä on vaikea varmistaa.

Seuraavaksi varhaisperkuulle

Heti hakkuuta seuraavan keväänä istutetut taimet lähtevät nopeasti kasvuun, ellei jotain yllättävää tapahdu. NÄin ne yleensä selviävät heinän ja vatukon kilpailusta ilman ihmisen apua.

Istutusalalla ilmaantuva vesakko kasvaa muutamassa vuodessa taimia pidemmäksi. Niinpä taimikon varhaisperkaus on tarpeen, kun istutuksesta on kulunut viisi vuotta. Siinä vaiheessa nämä taimet ovat lähes metrin mittaisia.

Julkaistu Metsälehti Makasiinissa 4/2019.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito