Metsätilan sukupuolenvaihdos ja muita outoja termejä

Kun olin todennut olevani valmis ottamaan vastuun isäni metsistä, minun piti vielä selvittää ennen lopullista päätöstä, miten kuvio käytännössä toteutettaisiin ja mitä kaikkea minun pitäisi tietää. Metsätilan sukupolvenvaihdokseen tuntui sisältyvän kaikenlaisia koukeroita, joihin en ollut aiemmin perehtynyt lainkaan.
Onneksi on Google.

Mikko, KEnen MEtsässä RAivaat?
Mikko, KEnen MEtsässä RAivaat?

Ihmettelin ensin, miksi hakutuloksia oli yllättävän vähän. Eikö aiheesta tosiaankaan ole enempää kirjoitettu nettiin? Mutta huomasin tehneeni klassisen kirjoitusvirheen ja etsineeni tietoa ”metsätilan sukupuolenvaihdoksesta”! Eipä silti. Sellaistakin näytti muutaman kerran tapahtuneen, ainakin joidenkin keskustelupalstojen mukaan.

Halusin selvittää asiat ensin itselleni enkä paljastaa kuinka pihalla voi ihminen olla.

Kun kirjoitin hakusanat oikein, napsahti näytölle lukemattomia tuloksia. Asiaan antoivat neuvojaan mhy.fi, metsaforest.com, puuntuottaja.com, mtk.fi, metsalehti.fi, metsakeskus.fi, farmit.net ynnä muut. Mitä nämä kaikki ovat? Päätin lukea mahdollisimman monen ohjeita ja näkökulmia ja lopulta alkoi asia kirkastua. Isä oli näihin perehtynyt hyvinkin tarkasti, mutta halusin selvittää asiat ensin itselleni enkä paljastaa kuinka pihalla voi ihminen olla. Paitsi että isä sen kyllä tiesi.

KEnen MEtsässä RAivaat? KErralla MEtsät RAhaksi?

Mieheni metsässä toteutettiin samaan aikaan Kemera-hakkuita. Aiemmin en olisi sen kummemmin asiaa noteerannut, mutta nyt minuakin kiinnosti. Mitä Kemera tarkoittaa? KEnen MEtsässä RAivaat? KErralla MEtsät RAhaksi? Googlesta löysin sillekin selityksen, mutta muuten jäi käytäntö hämäräksi. Siellä kerrottiin esimerkiksi että ”pohjapinta-alalla punnitun keskiläpimitan ennen työn aloittamista ja työn jälkeen tulee olla enintään 16 senttimetriä rinnan korkeudelta”. Apua. Mikä siellä pohjapinta-alalla on punnittu? Miksi keskiläpimitan pitää olla ennen ja jälkeen sama? Käsittämättömiä termejä tuli vastaan jokaisessa lauseessa; ”vallitseva jakso”, ”runkolukukäyrä”, ”verhopuusto”. Paljon oli vielä opittavaa edessä.

Isä oli teettänyt sukupuolen sukupolvenvaihdosta varten tuoreen metsätila-arvion. Siitä saisimme tiedot kaikkia taloudellisia laskelmia varten. Myös se vilisi outoja termejä ja määritelmiä, mutta en antanut sen lannistaa. Tutkin paperia sinnikkäästi, mutta tiesin myös, ettei minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin luottaa ammattilaisiin. Ja koska isä piti arviota pätevänä, ei minulla ollut mitään syytä sitä kyseenalaistakaan.

Tie metsänomistajaksi tuntui tässä vaiheessa sokkona suunnistamiselta, mutta myös jännittävältä.

 

Lue Minnan aikaisemmat blogikirjoitukset:

Perheemme kuuma peruna

Hyppy kohti tuntematonta

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset