Keskustelut Metsänhoito Ajourat kuin valtatiet ja metsä harvaa

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 71)
  • Ajourat kuin valtatiet ja metsä harvaa

    Tällainen artikkeli oli alkukesän Metsälehdessä.Juttu käsitteli ensiharvennusta Uuraisilla.Kerrottiin että hyvät tukkipuuaihiot oli kaadettu jo kuitupuuna.Liianleveät koneet vs Ruotsi vaatii leveät ajourat.Sanottiin,että puuston pieni litrakoko oli vaatinut pistämään harvaksi.Kukaan ei ole halukas kustantamaan kohonneita hakkkuukustannuksia.MO vaaatii hyväää hakkkujälkeä ja suurta kertymää

    Minulla ensiharvennusta odottavia männiköitä.Olen vähän tehnyt hankintahakkuita,mutta hakattavia hehtaareita ihan liikaa.Kapeampia ajokoneita ei juurikaan löydy.Jos EH tehdään pienemmillä koneilla kostautuuko se 2-harvennuksessa ?Olisiko viisasta nostaa järeyttä,mänty ei mielestäni kärsi tiheydestä eikä hyödy väljyydestä siinä kuin kuusi.Raiskattu männikkö ei ole mikäään ilo kaikkien Mota-rusiskutteluiden jälkeen

     

     

  • pihkatappi

    Omat havainnot harvennuksilta on että jälki on hyvä ja pikkuisen liikaa jää runkoja pystyyn. Usein on käytetty pienempää korjuukalustoa ja ajoura on sitten kapea. Joskus on uraleveys yli 5 metriä, lienee ollut isot koneet.

    Seuraavassa harvennuksessa edelleen pienemmät koneet, poistuma kuitenkin alle 400 litraista ja puutavaralajikohtainen kertymä pieni, jolloin ison ajokoneen tavaratila ei välttämättä täyty uralta. Laittaisin harvennukset isona kokonaisuutena omaksi leimikoksi ja päätehakkuut erikseen. Järkevän kokoisen leimikon kun raivaa ennakkoon ja puuvälit ovat riittävät moton kouralle, ei hakkuujälkikään ole huono.

    Metsuri motokuski

    Viimeisessä metsälehdessä oli hyvä kirjoitus pakinoitsijalta juuri tästä asiasta. Olen samaa mieltä lehden kirjoittajan kanssa.  Kannattaa lukea.

    Panu

    5 metriä on OK mutta sitä olen useamman kerran ihmetellyt ja palautetta antanut kun uraan on tehty 6-8m leveitä kohtia suoralla pätkällä ilman mitään näkyvää syytä. Kannoista näkee, että puita on poistettu 5:n, 6:n ja 7:n metrin kohdalta eli vahingossa ei levennys ole syntynyt. Toinen ihmettelyn aihe on päättömästi risteilevät ajourat, joiden risteyksissä on pienaukko.

    Nuakka

    Isolla koneella tehdyt enskat onnistuneet uraleveyden ja harvennuksen tasaisuuden suhteen n.30 prosenttisesti, pienemmällä tehdyt 100%. Ja jos se 4-5m ura tuntuu kakkosharvennuksella jostakin kohtaa ahtaalle, ottaa puun pois, hintakin on parempi kuin ensiharvennuksella. Minulla ei monellakaan kuviolla ole niin säännöllisiä rivejä että joutuisi koko rivin poistamaan. Eli ääni pienemmille koneille.

    tamperelainen

    MM kehoitti lukemaan ML-makasiinista Ketolan kolumnin.Suosittelee että EH ei tehdä pienilla koneilla eikä pienillä ajourilla.Tulee ongelmia 2-harvennuksessa.Suoraan ajaen 4m tasaisella maalla riittää suurelle ajokoneelle?Runkokoko ilmeisesti ratkaisee työn laadun(ansiot !) Olen arvioinut että keskimääräinen RKM 14-15cm olisi riittävä

    Mitä moto ottaa hankintahalkkuussa tuntitaksana(ALV 24%)Talvella ajokone otti 95-100e/t.Tuntityönä työn laatu olisi parempi,mutta ei taida talous kestää

     

    suorittava porras

    Leveät telat joka nurkassa vaativat reilummin tilaa. Jos ei ole sitä pienaukkoa ,niin ajokone täydellä kuormalla sen tekee kääntyessään risteävälle uralle. On siis parempi huomioida se jo hakkuussa.

    Harvennustyömailla saattaa olla kasapäin lumen katkomia tai muuten kasvatuskelvottomia puita. Tämä kannattaa ottaa huomioon hakkuujälkeä arvioitaessa. Reikäisyydelle voi siis löytyä ihan oikea syy. Hakkuutähdekasoista se selviää.

    Jätkä

    Jos kyse on enskasta, niin siihen sopiva hakkuukone olisi kaliberiltaan Sampo – ja haamu-urien kanssa puinti. Ajokoneeksi sopisi tuollaisessa ensiharvennusmetsässä myös maataloustraktori perustainen metsävarusteltu kone, jonka perässä telikärry ja puutavarakuormain, jonka puomilla pituutta 8 -8,5 m. Kun kuitu hakataan tavoitepituuteen 5 -6 m, alkaen kuitenkin 2,7 metristä. ajokone pystyy kevyesti ottamaan kaiken palstalle hakatun kyytiin.

    Ammattitaitoinen kuski pystyy samassa kuormassa hyvinkin pitämään ns sivupuutavaralajin erillään.

    Sampo mahtuu ”heittämällä” alle kolmimetrisestä haamu-uraa pitkin tekemään hakkuutyönsä palstalla ja maataloustraktori suoriutuu ajosta nelimetristä uraa pitkin, kunhan vältetään turhaa ja älytöntä pujottelua.

    Luonnollisesti myös MANU-hakkuun jälkien ajo tapahtuu hyvin, kunhan pysytellään ohjeiden mukaisissa kouraisuyksiköissä, kuski osaa homman, eikä ajouralla ole liian tiheässä pystypuita.

    arto

    Kerran tein manu hakkuulla enskaa oli tarkka maanomistaja .Oli merkinnyt ajourat valmiiksi aju tapahtui traktorilla alue oli 9 ha , Aju urat oli 3.5-4 metriä leveät. Sain loppumaan isäntä tarkisti oli tyytyväinen . Sitten tuli ajo traktori ford  6 koneella sellainen turve kone metsäkärryllä. Seuraavan päivänä soi puhelin piti mennä ajouria leventämään. Traktori oli jäänyt ajouralle  ja joka puussa uran laidalla jälkiä puissa.

    Rane

    Saksassa asiat ajatellaan toisin.Joissain paikoin vaaditaan 30 metrin ajouravälit.Nyt HSM on esitellyt harvesteri prototyypin jossa on 15 metrin puomi.Painoa on ilmeisesti yli 30 tonnia.Koska siellä koneen kuljetusleveys on maksimissaan 3 metriä on pystyssä pysymisen varmistamiseksi (tuo paino pelkästään ei riitä) kehitelty vanteet joita voi maastossa siirtää ulommas eli kone levenee.Videossa esittely alkaa 1,05 h ja siinä myös näytetään miten vanteita säädetään.

    KATSO TÄSTÄ VIIKON 29/2022 LÄHETYS – Ammattilehden Hyviä uutisia! messukooste Interforst 2022 -tapahtumasta Münchenistä | ammattilehti.fi

    Metsäkupsa

    Ketolan malliin olen isolla koneella ensiharvennukset teettänyt ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Ei ole ajourat valtatien levyisiä ja metsäkin on 10 vuoden päästä jälleen harvennuksen tarpeessa. Paljon riippuu maastosta ja kuskista, olen jossain muiden tiloilla raiskioharvennuksen kaltaista lopputulostakin ihmetellyt.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 71)