Suomessa avohakkuita tehdään tällä hetkellä 0,5–0,7 prosenttia metsäpinta-alasta vuosittain. Suurin osa puusta korjataan eteläsuomalaisista yksityismetsistä, missä hakkuuaukkojen koko on keskimäärin vain 1,4 hehtaaria.

Avohakkuita arvostellaan myös siksi, että ne hävittävät marjat, kuten mustikan. Todellisuus on kuitenkin Vuokon mukaan päinvastainen: avohakkuu tuo niille elinvoimaa.

Mustikka lisääntyy tiheässä metsässä kasvullisesti. Se tarkoittaa, että yksi ainoa mustikka voi kasvustollaan peittää jopa aarien alan, vaikka näyttääkin siltä kuin jokainen varpu olisi oma kasvinsa.

Kun maa avohakkuun jälkeen muokataan, tällainen yhden mustikan muodostama kasvusto – siis klooni — rikkoontuu ja varvut pääsevät jälleen lisääntymään myös siemenistä.

Tämä on edellytys sille, että mustikka ja puolukka voivat lisääntyä siemenistä, eli uusiutua geneettisesti. Se taas on evoluution edellytys. ”Uusi siemensyntyinen taimiaines on evoluution eli lajien kehityksen perusta”, Vuokko muistuttaa.

Heh heh ! Mehtäkengät  ovat sattumoisin jalassa ja samalla polulle menen kuin ennenkin. Oli tuo Timpan lepikkoteksti niin otollinen avaukseen niin en malttanut jättää mahdollisuutta.   Nyt voi tänne mättää kaikenlaisen  aukonhoitohurmoksen ja keskimittansa,  jos siltä tuntuu.  Visa voi antaa oikaistun  vuosituloksen ja  vatula-ukko kiirehtimättä purkaa ajattelun rentoutuen riuvulla.

Puuki kirjoita siekin  jos keksit vielä jotain uutta kevennystä!  Onhan niitä aukkojen paikkoja tulevaisuudessa  ainakin sadasta syystä  ja kiusaus  on  kaikenkokoisiin rusinoihin joilain.