Keskustelut Metsänhoito Autoilijat maksavat vakuutuksissaan porokolareista 15-20 miljoonaa euroa vuodessa

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 40)
  • Autoilijat maksavat vakuutuksissaan porokolareista 15-20 miljoonaa euroa vuodessa

    Poronlihan tuotanto on 1,5 miljoonaa kiloa/vuosi. Siitä saadulla tulolla ei kateta edes liikennevahinkoja. Tässäkään tapauksessa vahingonaiheuttaja ei joudu vastuuseen.

    Poronhoitoalueen nimellä kulkeva ekokatastrofi on 13 miljoonaa hehtaaria. Koko alue on mustalla muralla, puuttuu keskimäärin 20 senttimetrin jäkäläkerros.
    Koivu ei pääse uusiutumaan.

    Tällä hetkellä porovahingoista korvataan 2,6 miljoonaa euroa. Todelliset metsävahingot ovat miljardiluokkaa. Puhumattakaan koko ekosysteemistä.

  • arto arto

    Niin luonto antoi meille elämän ja voi ottaa sen pois milloin haluaa. Veljeni ajoi hirvikolarin meni melkein henki viime talvena kertoi itse että oli liikaa vauhtia jos olisi ajannut hiljempää olisi voinut väistää. Joo kotterolla ajelen auto meille kulku väline ei siis mikään leuhkimis juttu monesti itsekin hirviä väistellyt sillä kotterolla siis. en kertaakaan osunut hirveen vaikka kaatui keskelle tietä oli asvaltti jäässä ei sorkat pitänyt

    e-h e-h

    Hyvvee viikonloppuja.

    oksapuu

    Kun hirvi tulee täydessä pakolaukassa maantielle niin mitään ei ole tehtävissä.

    Ja kyllä, kokemusta on…

    wanhajätkä

    Autoilijahan se on teiden kuningas ja metsänomistaja metsän. eipä siellä oo muilla luojanluomilla tilaa.
    Vai mitenkähän tuo oikeesti meneekään

    jees h-valta

    Arto se on päässyt helpolla kun on vain yksi hirvi ollut väistettävänä mutta entäs kun tuleekin se toinen kun olet sitä ensimmäistä väistämässä. Minulle se ainakin tuli tietoon vasta kun sen pää kävi apumiehen puoleisella penkillä. Koira vähän kummasteli kun makasi siinä. Mutta mitäpä rauhallinen ”lapukka” sitten muuta.
    Luontoa on aina kunnioitettu ja tielläkin yritetty varoa ja siksi toivoisin että myös kannan säätely antaisi mahdollisuuden meille elää ilman jatkuvaa törmäyspelkoa. Elukat saadaan pois tieltä jos tahtoa on niin etelässä kuin pohjoisessakin. Onhan se myös eläinsuojelua parhaimmillaan. Aika harva kuolee törmäykseen heti. Minultakin se hirvi jatkoi luontoon ja eli vielä pari-kolme viikkoa törmäyksen jälkeen.
    Josta halveksin kyllä paikallista hirvikannan verotusporukkaa.

    Gla Gla

    Mikä olisi ollut Arton ajonopeus näissä olosuhteissa, jotta osumaa ei olisi tullut? Nopeusrajoitus 100 km/h.

    http://www.mtv.fi/lifestyle/
    autot/artikkeli/video-raju-
    hirvikolari-kolmostiella-kuva
    materiaali-voi-jarkyttaa-
    herkimpia/5966228

    Mosku

    Jovain pitäs laittaa,aitaukshen, sorkkaelläinpelekoset. Tai vaihtaa kulukuneuvova,vaikkapahäntä,polokupyörhän, eiole vakkuusmaksuja,ei,,,

    MJO

    Hirville samat metsästysajat ja kiintiöt kuin jäniksellä. Jollei kanta laske, niin samat säännöt kuin muillakin vahinko eläimillä + pieni tapporaha.

    mehänpoika

    Lait tulisi säätää sellaisiksi, että porot ja hirvet olisi pidettvä aitauksissa niitä hyötyvien omilla mailla. Silloin ne olisivat poissa vaarantamasta liikenneturvallisuutta teillä, sekä hankaloittamasta niistä hyötymättömien metsänomistajien taimikoiden perustamista ja hoitoa metsissä.

    Kun hirviä olisi vain aitauksissa, hyötyisi autoilija vakuutusmaksuissa, metsänomistaja lisääntyvissä metsätuloissa sekä valtiovalta lisääntyvien verotulojen muodossa.

    Eihän esim. hirvenlihasta koidu valtiolle mainittavasti verotuloja. Koko sirkuksesta on vaan pelkkää haittaa ja vahinkoa.

    Tappiollista on myös ylitiheiden porokantojen ylläpito, kun huomioidaan myös menetykset.

    mehänpoika

    Koska porotalouden ja hirvenmetsästyksen vaikuttavuus on poro- ja hirvikolareiden muodossa liikentelle jopa useita kertoja todellisia hyötyjä suurempaa, tulisi ottaa harkintaan niiden oikeampi vastuutaho.

    Esim. liikenneministeriö olisi oikeampi taho määrittämään tarkoituksenmukaisemmat porojen ja hirvien määrät. Ne voisivat muodostua alhaisemmalle tasolle, johon myös autoilijat ja metsänomistajat voisivat tyytyä. Onhan liikenneviranomaisten tavoitteena pitää liikenneturmien määrä mahdollisimman lähellä nollaa.

    MMM:llä olisi riittävästi työtä pienriistakantojen ja niiden metsästyksen kehittämisessä, jotka se on hirvien vuoksi lyönyt laimin.

    Ensiksi tulisi hirvieläimet säätää vahinkoeläiminä pois riistaeläinten luettelosta ja välittömästi. Se olisi kaikkien kannalta oikea ratkaisu.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 40)