”Avohakkuu on kuin pissaisi talvella housuunsa”
Saksan malliin lopullinen ratkaisu niitä yli puolen hehtaarin aukkoja enään tehrä, ilman sanktioita, tuholainen.
Teet isot harveikot ja kun huomaat, ettei siitä mitään tullutkaan, teet loputkin aukoksi. Metsälaki sen sallii ja ei tarvitse mennä metsän rauhoittamiseen, niin kuin vielä 60/70 luvulla mentiin. Se on kova hinta korjuusta, jos vastineena on pilalle hakattu metsä, mutta myös hinta tuotosta, jos tilanteen saa korjattua avohakkaamalla.
RR: ”Gla muistaakseni kovasti aikanaan puolsi tuota metsälain lyhytaikaista väliversiota, jolla pyrittiin pitämään älytöntä, aikansa elänyttä, sääntelyä pystyssä. Hienoa, että olet nyt omistajan oikeuksien kannalla.”
Nyt muistini kaipaa virkistämistä. Jos tarkoitat väliversiolla edellistä metsälakia, puolsin siinä uudistamisvelvoitetta mm. ympäristöarvoihin vedoten. Anttilan esitystä maanmuokkausvelvoitteesta en puoltanut. Sen sijaan juttelin asiasta merkittäväasä asemassa niin puolueessa kuin siviilissäkin olevan Sirkan puoluetoverin kanssa, joka peruskepulaiseen tyyliin heittäytyi tietämättömäksi asioista.
Kun uusi laki tuli, pidin sitä erinomaisen onnistuneena.
Vääntö on ainakin kovaa, on poliittista ja vastakkainasettelusta ei ainakaan jää uupumaan. Nähtäväksi jää mihin riittää tulevaisuudessa, kun uuden metsälain myötä sääntelystä luovuttiin ja siirryttiin ns. vapaaseen metsän kasvatukseen.
Ilmeisesti sääntelyn purkamisessa oli kysymys siitä, että oli tarpeen (vai oliko?). Ja siitä, kun jatkuva kasvatus hyväksyttiin luvanvaraiseksi ja sen sääntelystä luovuttiin. Oli luovuttava myös avohakkuiden sääntelystä. Jaksottaisessa oli tiukkoja kriteerejä, oli runkolämittoja ja tiukempia taimistokriteereitä ym. Eivät jääneet sitten rajoittamaan, kun eivät rajoita jatkuvaa kasvatustakaan.
Ainakin huomattavasti helpotettiin. Nyt kun on menty 6-7 vuotta uudessa ohjauksessa, nähtäväksi jää mitä seuraa. Minkälaisia muutoksia on odotettavissa ja missä aikataulussa.
Kuukausiliitteen juttua lukiessa tulee mieleen että voi kun toimittaja ei nielisi jatkuvan kasvatuksen markkinasyöttiä koukkuineen, mutta turha toivo! Artikkeli voisi olla tasapuolinen, esitellä eri näkemykset, mutta voisi silti samaan aikaan kriittinen haastateltavien lausuntoja kohtaan, eikä toistaa niitä sellaisinaan?
Ensiksi, Timo Pukkalan eräässä jatkuvan kasvatuksen metsässä on 500 (!) mottia puuta juuri nyt, mutta jätetään mainitsematta, että jos tuon metsän haluaa uudistuvan, puumäärä on pudotettava noin viidesosaan.
Toiseksi, mainitaan että tukkeja jalostamalla saadaan sekä metsänomistajalle että kansantaloudelle enemmän. Mitä numerot sanovat asiasta? Esimerkiksi vuonna 2018. Metsäteollisuusyritysten liikevaihto Suomessa on 32,9 mrd euroa, arvonlisäys 5,0 mrd euroa ja toimialan ostot luovat välillisesti muilla toimialoilla 9,9 mrd euron liikevaihdon ja 2,8 mrd euron arvonlisäyksen. Saha- ja levyteollisuus tuotti metsäteollisuusyritysten liikevaihdosta 22,9 % ja arvonlisästä 27,5 %. Loput tulee sellusta, paperista, kartongista ja pahvista.
Kuten tiedetään, noiden muiden tuotteiden raaka-aineestakin suuri osa tulee tukeista, mutta mekaaninen jalostaminen tuo vain noin 1/4 rahasta ja 3/4 tulee kuitupuolelta.
Lähde:
Metsäteollisuuden taloudelliset vaikutukset Suomessa, Metsäteollisuus ry
Kysytään pitäisikö avohakkuista luopua, mutta sen sijaan pitäisi kysyä, miten hakkuut yleensä pitäisi tehdä niin että niiden haitat jäisivät mahdollisimman pieniksi. Siirtyminen avohakkuusta jatkuvaan kasvatukseen vähentää joitakin ongelmia mutta tuo tilalle toisia. Tehdäänpä hakkuut niin tai näin, hakattu metsä ei ole enää luonnonmetsä!
Kuten tiedetään, noiden muiden tuotteiden raaka-aineestakin suuri osa tulee tukeista, mutta mekaaninen jalostaminen tuo vain noin 1/4 rahasta ja 3/4 tulee kuitupuolelta.
Niinhän se on. Mutta aattelepa Anneli itekin, jos kaikista kalikoista tehtäsiinkin Jugend-huonekaluja niin mikä olisi arvonlisä kansantaloudelle ? Jos esim. kiinalaiset ostaisi joka perheeseen pari tuolia ja pöydän (Suomessa tehdyn), niin hyvin menisi. Kyllä Hs.n jutun tekijät on hajulla (ulalla) asiassa.
Pukkalan mainokseen en ota muuta kantaa kuin, että pitäähän sitä omaa yritystä koettaa pitää pystyssä tavalla tai toisella.
Pukkala oli myös sitä mieltä, että metsien kasvua ei voida enää nykyisestä lisätä, koska metsät ovat nyt ikärakenteeltaan nuorehkoja eli kiivaimman kasvun vaiheessa. Itse veikkaisin optimistisesti, että metsien kasvu tulee vielä paranemaan, koska sitä parantavia seikkoja on monia ja ne vaikuttavat pysyvästi. Tällaisia ovat: soiden tuhkalannoitus, jalostettu siemen, maanmuokkaus, joutoalueiden metsittäminen, taimikonhoito ja harvennushakkuut (pitävät metsät pitempään hyvässä kasvussa), ja lisäksi ilmastonmuutos pidentää kasvukautta.
Omalla tavallaan Pukkala on oikeassa, että metsien kasvua ei voi enää lisätä. Jos siirrytään avohakkuukieltoon ja jk:n harveikkohakkuisiin,niin puun kasvu (ja tuottokin) laskee taatusti. Pukkalan mukaan EUn taksonomiaan pitäisi suhtautua annettuna sääntönä johon pitäisi vain olla proaktiivinen eli ylittää kriteerit ennen kuin ne kuitenkin tulevat. Siis miten ne ylitetään ? Varmaan jk:n metsiä pitäisi alkaa tekemään urakalla; sillähän se hiilinielu lisääntyy, vai lisääntyykö?
Jos päätehakkuuikäisen metsän kiertoaikaa jatketaan (esim. 80–>120 v) , niin alkuun hiilitase nousee hieman mutta suht. nopeasti (~ 15 v:n jälkeen) se alkaa laskea kiihtyvällä vauhdilla. ( se vastaa sitä otsikossa kerrottua housuihin pissimistä) .
HS:n liitteeseen haastatellun kirjailijan mukaan kirjanpainajakaan ei ole ongelma vanhoissa suojelukuusikoissa koska harmaapäätikka syö kirjanpainajan toukkia. Voi olla että jossain tuo ehkä toimisi mutta miten, kun kirjanpainajat lisääntyy entistä useammin/kesä ja niitä riittää sitten joka koloon ?
Liika kuusettuminen on varsinkin jk:n metsien ongelma tulevaisuudessa , jos sitä tyyliä alettaisiin suosimaan esim. avohakkuukiellolla. Lehtipuun ja sekametsärakenteen suosiminen on paras lääke ilmaston muutoksen tuomia lisähaittoja vastaan, ei metsien yksipuolistaminen kuusikoiksi.
PS Hesarin kk-liitteen parasta antia oli ajatushautomo- sarjakuva jossa Suomi kohtasi välierissä Belgian ja haastateltiin asiantuntijoita ja muita merkittäviä henkilöitä asian tiimoilta. Lopuksi tulee ilmoitus ruutuun :” Rinnakkaistodellisuus-tv kiittää, reaalitodellisuus jatkaa kanavalla kaksi.” Vähän samanlainen olo tuli siitä lehden metsäjutustakin . Juttu tuli pääosin rinnakkaistodellisuus kanavalta .
AJ : ”Kysytään pitäisikö avohakkuista luopua, mutta sen sijaan pitäisi kysyä, miten hakkuut yleensä pitäisi tehdä niin että niiden haitat jäisivät mahdollisimman pieniksi. ”
Mitkä haitat? Mitä ne haitat mielestäsi ovat? Ajatko kaksilla rattailla? Vai käykö kuten harkan tervatulla sillalla. Nokka tai pyrstö tarttuu.
RR, tuota ovat kysyneet muutkin, mitä mieltä oikeastaan olen… minusta kysymys on sikäli erikoinen, että saman ihmisen lienee mahdollista nähdä jonkin ilmiön eri puolet, hyödyt ja haitat. On ikään kuin tutkijan ammattitauti että ne pakostakin näkee.
Olen aikeissa kirjoittaa aiheesta laajemman sepustuksen, mutta jos tarkastelee avohakkuuta kestävän metsätalouden käsitteen kautta, on huomioitava avohakkuun vaikutukset ekologiaan, talouteen ja sosiaalis-kulttuurisiin seikkoihin.
Esimerkkejä.
Ensimmäinen: marjat, avohakkuusta koituu todennäköisesti jonkin verran lyhytaikaista haittaa mustikan sadolle verrattuna jatkuvaan kasvatukseen, mutta toisaalta se lisää vadelman ja puolukan satoja.
Toinen: osa kansasta – erityisesti turisteista – ei siedä tuoreita avohakkuita. Tätä haittaa voitanee lieventää hakkuiden toteutuksessa mm. jättämällä enemmän näkemäesteitä (riistatiheikköjä ja säästöpuuryhmiä).
Kolmas: vaikutus valumiin ts. avohakkuulta valuu enemmän ravinteita ja hiiltä vesistöön kuin hakkaamattomalta alueelta tai harvennushakkuulta.
Neljäs: peitteistä metsää vaativille vaateliaille lajeille avohakkuu muodostaa leviämisesteen ja erottaa populaatioita toisistaan.
Viides: avohakkuu lisää reunametsävyöhykettä, joka houkuttelee mm. varislintuja.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.