Keskustelut Metsänhoito Avohakkuukielto

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 548)
  • Avohakkuukielto

    ”Avohakkuu on kuin pissaisi talvella housuunsa”
    Saksan malliin lopullinen ratkaisu niitä yli puolen hehtaarin aukkoja enään tehrä, ilman sanktioita, tuholainen.

  • Timppa

    Niin se on Perko kuten sanoit.  Metsä pitää nähdä puilta.  Avaapa silmäsi.  Metsälehdessä no 4 on juttu Kalle Savolaisesta, jonka metsien kasvu on lisääntynyt vuoden 1963 3,3 m3:stä yli 7 m3:iin.   Sama suunta on meidänkin metsissä.

    Isävainaa oli pioneerima Talvisodassa Taipaleenjoella.  Kirjessään kotiin rauhan tultua kirjoitti, että olivat joutuneet perääntymään sodan kestäessä n kilometrin.  Arveli, että sitä ehkä muistetaan myöhemmin.  Setä oli siellä pikakivääriampujana.  Kerran venäläinen oli paikallistanut hänet, ja kun hän alkoi ampua, niin samaa teki kaverikin.  Sedältä läksi miltei kokonaan vasemman käden sormet.  Setä kävi sidotuttamassa kätensä, lainasi kiväärin ja kyttäsi niin kauan, että sai kuitattua.  Ampui yhden vanjan ja vasta sitten läksi siviiliin.

    Se rauha tuli kyllä todella viime hetkellä.  Taipaleenjoella pioneereilla oli valmiina omien asemiensa miinoitus ja hävityssuunnitelmat.  Odettiin vain hetkeä milloin perääntymiskäsky tulee ja panna ne käytäntöön.  Pelättiin nimittäin, että Laatokan pohjoispuolella Kollaan rintama murtuu ja Karjalan kannaksella taistelevat joutuvat mottiin.  Kollaakin kesti tarpeeksi kauan onneksi.

     

    Perko

    Isät, sedät, tädit ja äidit tekivät sen ihmeen eikä nl tavoite onnistunut. Nyt jälkeen on tiedossa, että  lisä puhdistuksissa oli varattu hauta-alue puolalaiseen Katynin metsään (katso googlesta) upseereillemme, opettajille varsin muutkin tohtorit ja metsähoitaja  olisivat saaneet siellä lopun.  NL:n suunnitelmissa sekin petti.

    Käyn viemässä kynttilän!

    Timppa voisit tarkistaa hieman karttaa Laatokan ympäristöstä.  Metsälehden juttuun;  Savolaisen kykyjä en tiedä eikä mitään mullistavaa näytä olevan keksitty.

     

    Hyöteikkö Hyöteikkö

    Tolopaisen kannattaa muistaa että ilmasto on aivan eri asia kuin sää. Myös koronan vähättelystä se, että kuolleisuusluku olisi aivan eri luokkaa jos sen torjumisen eteen ei olisi tehty mitään.

    Puuki

    Saksan mallin pienet aukot aiheutti siellä mittavat kuusiporatuhot lämpimänä kesänä.   Sopiva muutos olisi nykyään jk:n hakkuiden  tekeminen luvanvaraiseksi (esim. isot harveikot  rahastojen metsissä = metsän haaskaamista ellei kunnollista uudistus-/uudistumisvelvoitetta ole ) , sekapuustokasvatuksen lisääminen ja  o2 – khl:n metsien päätehakkuun kieltäminen isoilta aloilta.  Niihin sopisi se suunnilleen 0,5 ha max avohakkuukielto.

    Gla Gla

    Mikä pienaukoissa kuusiporatuhoille altistaa?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Varmaan kuusipora hyötyy reunametsän määrän kasvusta kun kuivumiselle alttiita puita on paljon. Lisäksi kuoriaisten on helppo levitä ympäristöön, kun ei ole isoja aukkoja estämässä: seuraavat alttiit puut löytyvät peitteisessä metsämaisemassa aina läheltä.

    mehtäukko

    Tuo Puukin esittämä ”sopiva muutos” olisi hyvä aihe kansalaisaloitteelle.

    Jovain

    Tiedä noista saksan pienaukoista kuusiporan tuhon aiheuttajana. Ei kuusiporat suomessakaan ole keskittyneet pienaukkoihin.

    Mutta tuo Puukin sopiva muutos luvanvaraisuudesta on kannatettava. Ei kuitenkaan luvanvaraisuudesta jk metsissä, vaan luvanvaraisuudesta jaksottaisen metsissä. Asettaa kunnolliset rajat uudistumisvelvoitteelle, joilla ollaan muuttamassa jaksottaista metsänhoitoa jatkuvan kasvatuksen metsänhoidoksi, ilman onnistumisen edellytyksiä.

    R.Ranta

    En ollenkaan ymmärrä jaksollisen kasvattajan huolta jatkuvasta kasvatuksesta. Erikoista paahtamista. Omistan monta pitkää ja kapeaa palstaa ja on ehdottomasti kannaltani vain hyvä, jos naapuri ei hakkaa aukkoa.

    Taimituottajan jne. kannalta, joiden omaa intressiä se koskettaa, voi kritiikin ymmärtää.

    Gla Gla

    Toivottavasti kunnioitetaan metsälakia ja sen tavoitteita eli sallitaan valinnan vapaus hoitomenetelmissä. Olisi erikoista, että kun kaivattu valinnan vapaus on saavutettu, siitä heti luovuttaisiin. Ainakin täytyy olla vahva näyttö siitä, että vapautta käytetään väärin.

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 548)