Keskustelut Luonto Elämme aikaa jolloin uutiset ja aprillipilat sekoittuvat

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 66)
  • Elämme aikaa jolloin uutiset ja aprillipilat sekoittuvat

    Kerran viikossa ilmestyvä täkäläinen paikallislehti kertoi 4-tien 12 km pituisen osuuden alkavasta remontista. Siinä Elyn luontoasiantuntija kertoi, kuinka projektin maansiirtotyöt ajoitetaan naakka- ja valkoposkihanhiparvien liikkeiden mukaan, ja kuika tien varrella olevat peltoalueet varataan linnuille turvallisiksi suoja-alueiksi kaksi vuotta kestävän, melua ja muuta häiriötä tuottavan remontin ajaksi. Juttu meni ensilukemalta täydestä, kunnes Elyn henkilön hauskalta kuulostava nimi alkoi hieman soittaa kelloja. Lopulta tajusimme, että kysymyksessä olikin vain päivää ennen julkaistu aprillijuttu. Viime aikojen metsiä ja muita luontoon liittyviä aiheita käsittelevät uutiset ovat olleet sen kaltaisia, kuin eläisimme koko ajan vain suurta aprillipilaa.

  • jees h-valta

    Kyllä tässä aivan omassa porukassa kuljetaan. Meidän perhepiiristä ei rokotettuja ole juurikaan vaikka sairaanhoitopiirissäkin työstöä. Meillä pätee vapaus olla oman tiensä kulkija. Ja henkikin kulkee aivan hyvin. Taas olisin lähtenyt kemeraa tekemän mutta satoi kun kävin postilaatikolla. Katsotaan siis huomenna. Olkaa varovaisia, sinne tupaankin voi paha maailma tulla ainakin tiedonvälityksen kautta.

    Metsuri motokuski

    Nythän puolet suomalaisista on saanut täyden suojan. Kun kattavuus saadaan lähelle 70 % niin sen jälkeen kaikki rokottamattomat tulevat saamaan koronan. Näinhän thl on asian ilmaissut. Rokotusten suoja ei ole täydellinen.  Se pyörii noin 70 % luokissa riippuen varianteista ja rokoteaineesta. Siis meistä rokotetuista aika monikin vielä sairastuu. Mikä tärkeintä vakavaa tautimuotoa ei rokotetuilla esiinny. Vakavan tautimuodon sairastaminen on yhteiskunnalle kallista ja veronmaksajathan sen maksavat. Kun jesse nyt kuitenkin tulee jossain vaiheessa sairastumaan niin toivon että Jessen omasuoja on niin hyvä että ilman tehohoitoa selviät. Sen aika näyttää ja kun on piikkipelko niin joku riski on otettava.

    Puuki

    Maskia suositellaan käyttämään vielä rokotusten jälkeenkin. Ja jos ei ota rokotusta , niin sitä tarkemmin kannattaa suojautua ja suojata muita.  Viruksen kantaja ei välttämättä saa itse oireita mutta tartuttaa muita.  Siksi kannattaa välttää kauppaliikkeitä ja muita asiointipaikkoja  joissa asiaan ei kiinnitetä huomiota.  2. rokotteesta tuli pariksi pv:ksi kuumetta ja nivelkipuja mutta ei sen isompaa. Se johtuu elimistön puolustusmekanismista tunnettua virusta vastaan . 2. rokotus voi aiheuttaa tuon tapaisia oireita .

    Visakallo Visakallo

    Jessen rokotusasiakaan ei paljoa enää yllättänyt, sen verran oman tien kulkijasta on kysymys muissakin asioissa. Paremmin kuitenkin ymmärtäisi, jos Jesse asustelisi yksikseen korpien kätköissä hirvenlihaa ja muuta riistaa sekä oman maan perunoita ja juureksia syöden ja sahtia juoden, ja kävisi pikaisesti vain kerran kuussa kylillä hoitamassa pakolliset asiat, mutta kun kysymys onkin taajamassa asuvasta perheellisestä ja asiakaspalvelussa työskentelevästä henkilöstä!

    Rane

    Jessen putkiliike on ilmeisesti ”koronan vapaan levittämisen-vyöhyke”?

    suorittava porras suorittava porras

    Taisivat asiakkaat äänestää Jessenkin kohdalla jaloillaan. Maskiton myyjä pitää asiakkaat poissa.

    Jätkä

    Pitäisi vain muuttaa perustuslakia äkkiä niin, että rokottamattomille ei enää tarjottaisi yhteiskunnan kustantamaan terveydenhuoltoa, vaan joutuisivat omillaan hoitamaan itsensä ja tahallaan hankkimansa sairautensa seuraukset.

    Gla Gla

    Taitaa rokotus olla yksi kannattavimpia investointeja tässä yhteiskunnassa.

     

    Metsuri motokuski

    No mites sitten jesse jos joudut teholle koronasi kanssa kun sen kuitenkin sairastat jos et rokotetta ota ? Pitääkö meidän maksaa verorahoilla sinun hoitosi ? Vai hoidatko kustannukset ottamalla metsärahapinosta niitä pohjimmaisia ?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jeesi rauhoitu. Koronarokotus on edellytys sille että yhteiskunta voidaan taas avata, talous saadaan pyörimään ja velat maksettua.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 66)