Keskustelut Metsänhoito Ennakkoraivaus

Esillä 4 vastausta, 51 - 54 (kaikkiaan 54)
  • Ennakkoraivaus

    Aloittelija kysyy: Teen kuntoilumielessä ennakkoraivausta pitkään käsittelemättä olleella kuusivaltaisella palstalla. Osaksi yli-ikäistä kuusta, osaksi liian tiheässä kasvavaa rk-mitalta 5-20 cm kuusta. Välissä lehtipuuta. Myyntipuiden Tyveltä on tietenkin raivattava metrin säteeltä lyhyeen kantoon, mutta haittaako pitkät kannot muualla? Jos puuhastelisi lumikenkien kanssa työmaalla.

  • jees h-valta

    Suorittava on sitäpaitsi jo aikaa unohtanut että keskustelu jostain päivänpolttavasta tai uhkailu samasta on kyllä aivan kaksi eri asiaa.
    Jos aletaan vaatia (uhkailla) metsänomistajaa jopa kauppaan tehtävillä ylimääräisillä ehdoilla (uhkauksilla) aletaan olla muussa kuin asiasta keskustelussa. Varsinkin kun ei kertaakaan ole törmännyt siihen että se olisi jossain kaupassa ollut jonkunkinsorttinen ydinkysymys. Joskus kun menin talvikohteen vapaaehtoisesti kovana lumitalvena ennakkoraivaamaan ennen hakkuuta motomies palstalle tullessaan katsoi silmät pyöreinä ja loihe lausumaan. Ei kai hel….ssä tämmöiseen keliin mitään olisi tarvinnut lähteä tekemään.

    suorittava porras suorittava porras

    Ehkä on tullut esitettyä asia liian tiukkaan sävyyn. Ei ole tarkoitus syyllistää . On kuitenkin syytä ottaa raivausasia esille jo ennen puukauppoihin ryhtymistä . Kokemuksesta tiedän , että joillakin on edssä iso urakka ja tarvitaan aikaa useampia vuosia urakan loppuun saattamiseksi .

    Tämä on pääteltävissä siitä , että osa alueista on jäänyt kesken , kun aika tai into on loppunut . Ei liene mukavaa sekään , että em tapauksessa palstalla on vain ritiläauton jäljet eikä puutakaan ole katkaistu ( maksaa muuten urakoitsijalle useampia satasia tämäkin kurkistus ) ja kone on siirretty toiselle työmaalle. Toinen hyvin tuore esimerkki on , että tuttavani raivaili sunnuntaina kirkonmenojen aikaan 26 asteen pakkasessa lumikengillä liikkuen palstaa korjuukuntoon….ja raivaa edelleen…

    Pöheikössä saattaa myös kasvaa aivan liian kehittymätön puusto hakkuuta ajatellen . Ennakkoraivaus olisi auttanut huomaamaan , että hakkuu ei ole vielä ajankohtaista.

    …miksi energiakohteet on raivattava? olemattoman pieniä runkoja ei kannata käsitellä koneella. 50 litran runkokoko on ehdoton minimi. Hankintahommat on eri juttu.

    jees h-valta

    Kannattaa tai ei niin konetyönä tehdään ja alle 50 litran runkoja katkotaan varmasti ja useita. Pitäiskö sitten pistää e-hakkuulle ylärajakin kun tuntuu että palstan puuston koon pienentäminen olisi suorittavan hakkuutavoite kyseiseen hakkuutapaan?

    japine

    Mukava, että asiasta on ollut keskustelua. Meinaan jatkaa hommia kunhan lumet hupenee. Sisätyöläiselle sopivan kevyttä työtä ja unohtuu veemäiset pomotkin. Jos enemmänkin olisi palstaa voisi jättää konttuurihommat akoille. Ottaisikohan joku leskirouvametsänomistaja rengiksi? Saunanlämmityskin onnistuu. Voisi pienet hankinnatkin tehdä.

Esillä 4 vastausta, 51 - 54 (kaikkiaan 54)