Keskustelut Puukauppa Eräs puukauppa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 81)
  • Eräs puukauppa.

    Maas.Tul. 29.11-17

    Ottamatta kantaa kyseiseen juttuun Petolahdella tapahtuneesta puukaupasta tuntuu minun mielestä oudolta että myymällä puuston sillä voi rahoittaa ko. metsätilan oston. Siinä pitäisi jo myyjäpuolen epäillä puukauppa-arvion oikeellisuutta. Tietenkin herää epäily kuiduttavaa toimialaa harjoittavan ostajan toimista, mutta niinkuin kuvastakin näkyy ovat kannot aika pieniä. Huono on keskenkasvuisesta metsästä tukkia tehdä. Pitää muistaa että arvio on aina arvio – turha sitä on lähteä sosmediassa tai paperilehdessä itkemään vaikka onkin noviisi, opintiellä täällä ollaan.

     

     

  • jees h-valta

    Kiipiän kaas samoilla linjoilla jutun myös luettuani. Keskenkasvuisen metsän arviointi saattaa olla hiukan haastavampaa kun ei ole niinkään valmiita kaavoja mitä käyttää. Tukin ja kuidun siirtymästähän siinä oli kyse ja se arvio oli mennyt hiukan rankemmin pieleen. Juttu ei kertonut oliko tukkia tehty vain tavanomaisilla mitoilla ja oliko pikkutukkia tehty lainkaan. Mutta en aivan mahdottomana tuota erotusta arvion ja kauppasumman välillä pidä. Mutta onpa siellä kyllä ostettukkin kalliilla. Meinaan se tila.

    Aimo Jortikka

    Joo, mutta onhan se nyt outoa että ensimmäiseksi firma vaatii allekirjoittamaan vaitiolositoumuksen. En ole ikinä kuullut vastaavasta käytännöstä. Vai onko sitten niin että ihmiset ovat allekirjoittaneet sellaisia papereita, eivätkä siten voi kertoa kellekään siitä mitään ikinä. Itse en allekirjoittaisi. Ei silti, ei ole eteen koskaan työnnettykään sellaista. Jos on joskus ollut korvauksen aihetta, niistä on sovittu ilman sen kummempaa dramatiikkaa ja nikottelua.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Luettuani samaisen jutun,niin mieleeni tuli samainen ajatus kaupan rahoittamisesta puukaupalla ostettavalta tilalta.Menneet ovat ne ajat,jolloin ensimmäisellä kaupalla tilanhinta tuli.Ainahan poikkeuksiakin ja kaikenlaisia kauppoja nykyaikanakin mahdollisesti tekevät,mutta markkinahinnat eivät tänäpäivänä alekauppoja suuremmin suosi.

    Jokin moka on puustoarviossa tapahtunut,kun tukkeja paperilla paljon,mutta maastossa paremminkin parrupropsi metsää oli.Ihmisellä on taipumus uskoa paperilla isoihin lukuihin,ainakin kun myymässä.Kolmasosan heitto ei ole pahemmasta päästä,on sitä puoletkin heittänyt arviosta,väliin ylös,väliin alas,pulinat pois ja oppia  ikä kaikki.

    tamperelainen tamperelainen

    MTn jutussa arvioitiin tulevan mäntytukkia 160m3 ja tulikin vain 28,5m3.Käviköhän arvioitsija olleskaan maastossa ?Lennätettiinkö dronea ja kameranäkymästä motit? Arviomies tukkihumalassa?

    Tolopainen

    Kun kuitufirma hakkaa, tukkiprosentit menee puuntarpeen mukaan. Metsänarvioinnissa on toiseset kriteerit, siinäkään ei puiden laatuvirheitä huomioida eli tukkiprosentti arvioidaan puiden koon mukaan. Yleensä metsäkaupoissa nykyisin myyjä voittaa ensimäisst 50v, kyliä se sitten tasoittuu kun jaksaa odotella kärsivällisesti. Metsän ostoon pitää sijoittaa nykysin laiskaa rahaa.

    jees h-valta

    Uskon että perimmiltään TAAS on kyse MTK:n ja Metsä-Groupin huonosta happitasapainosta. MTK:lla on halu laittaa M-G:ia huonoon valoon ja saada sen jäsenet edelleen pysymään MHY:n valtakirjaasiakkaina. Nämä tällaiset jututhan hyvin ruokkii pelkoja juuri vähemmän puukauppaa tekevien keskuudessa. Tässä oli vahvasti juuri haettu sopivaa esimerkkiä jälleen. On ilmeisesti liikaa saman ratkaisun tehneitä kuin minäkin. Eli lakannut MHY-jäsenyydestä ja maksamasta turhaa MTK-tukilisää. Aika hulppea puolen sivun juttu olikin saatu aikaaan. Sitä toista puolta tulikin juuri aamukahvin kaas makusteltua eli uutukaista Metsä-Groupin Viestiä ja siellä kyllä metsänhoitopalveluiden kasvusta ja sopimusjäsenten määrästä avoimesti hehkutettiin. Ja yhdessä kohtaa oli maininta että JOS käyttää valtakirjakauppaa (jota ei sen kummemmin tarkennettu edes mitä se tarkoittaa) kannattaa tarkkailla että puukaupan kilpailutuksessa sopimusedut tulevat huomioitua.

    oksapuu

    Jahas…

    Kuitumatriisi empä ihmettele…

    Tuo vaitiolosoppari 5000€ sakkopykälällä/per. kommentti on kyllä sieltä ja syvältä…

    jees h-valta

    Kun sitä someakin voisi hiukan miettiä kuinka paljon siellä nimellä jotakuta mollaa. Saattaa löytyä helposti lisää ”suuria savotoita” leivättömän pöydän ääreltä.

    sikari

    Tähän pitäisi ilmasto aktivistien tarttua, 5 ha kesken kasvuista metsää kotitarve elukoiden laitumeksi. Puukaupalla pitäisi vielä pystyä rahoittamaan koko homma???

    Metsuri motokuski

    Elä nyt jesse loukkaannu. Eihän sinun tarvitse puolustella yritystä tapahtuneesta. Ymmärrän että olet ko firman tärkeä asiakas mutta eihän heidän maineen pelastaminen ole sinun asiasi.

    Tuo kyseinen esimerkki on aika yllätyksetön siinäkin mielessä että ostomies ei tiedä pätkääkään minkälainen katkontamatriisi koneeseen lähetetään kun hakkuu alkaa. Sopimuksessa on peruslinjat mutta kun työ alkaa niin katkonta painoarvoineen voi olla ihan mitä sattuu. Toiseksen on todella vaikea sanoa pystyssä olevista puista kuinka paljon siinä on tukkia kun laatu on vain arvailun varassa. Pelkän tyvivahvuuden perusteella tukkiprosentin määrittäminen on melkoista hakuammuntaa.

    Jokainen metsänomistaja luonnollisesti luottaa siihen että myymänsä puu on laadullisesti hyvää eikä laadullisia vähennyksiä juurikaan tarvitse suorittaa. Mutta aika usein tässä mennään pahasti ”metsään”. Toisaalta on hyvä että tukin laadusta pidetään kiinni jolloin tukista voidaan maksaa myös tukin hinta. Hyvin helposti kun hyväksytään huonolaatuista puuta tukiksi käy kuin koivutukin osalla. Hinta laskee kun laatu heikkenee. Tämä ei varmaan ole kenekään etu.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 81)