Keskustelut Puukauppa Eräs puukauppa.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 81)
  • Eräs puukauppa.

    Maas.Tul. 29.11-17

    Ottamatta kantaa kyseiseen juttuun Petolahdella tapahtuneesta puukaupasta tuntuu minun mielestä oudolta että myymällä puuston sillä voi rahoittaa ko. metsätilan oston. Siinä pitäisi jo myyjäpuolen epäillä puukauppa-arvion oikeellisuutta. Tietenkin herää epäily kuiduttavaa toimialaa harjoittavan ostajan toimista, mutta niinkuin kuvastakin näkyy ovat kannot aika pieniä. Huono on keskenkasvuisesta metsästä tukkia tehdä. Pitää muistaa että arvio on aina arvio – turha sitä on lähteä sosmediassa tai paperilehdessä itkemään vaikka onkin noviisi, opintiellä täällä ollaan.

     

     

  • Tolopainen

    Harjavallassa lähdetään siitä, että kaikki mitä osuustoiminallinen yhtiö suvaitseekin tehdä tapahtuu hänen parhaakseen. Hänen idolinsa ja palvonnan kohde ei voi olla väärässä. Samaa näemme uutisissa Pohjois-Koreasta, jos on yhtiölle antanut pikkusormen, se vie koko käden. Vaikea se on tarjouksiakaan vertailla kun ovat niin puutteellisa, kaikki olennainen tieto puttuu ja määrät vähän sinnepäin. Miten joku on voinut sopimusjäseneksi edes päästä.

    Timppa

    Juttua lukenatta voi siis olettaa tapahtuneen jonkinlaista pientä siirtynää tukista kuiduksi.  Tahallaan ja/vai kokemattoman motokuskin ylivarovaisuuden vuoksi.   Ostaja haluaa hyvittää reilusti, muttei halua ennakkotapausta.  Siksi tuo salassapitoehto.  Jos saisin kunnon hyvityksen, niin totta kai hyväksyisin sen ehdon.  Ei sen poisjättämisellä maailmaa paranneta, mutta hyväksymällä sen ehdon saisin kunnon krvauksen puistani.  Kysymys kuuluukin, miksi asiaa käsitellään julkisuudessa?  Tuollainen ehto pitää ymmärtääkseni sen, ettei koko sopimuksesta saisi puhua.  Voiko joku valaista tätä puolta.  Onko ehto voimassa vai ei.

    Sitten asian vieretä tuohon Jeesen hehkutteluun ja MHY:n palveluun.  Lähetin kerran kuvan tännekin mielestäni erittäin hyvin onnistuneestä kääntömätästyksestä, mitä myöhemmin eräs metsäsuunnitelman tekijäkin kehui.

    Tämän mätästäjän kanssa keskustellessani hän kertoi tekevänsä niitä myös Metsä Groupille.  Olin saanut puunkauppatarjouksen liitteenä Metsä Groupilta tarjouksen myös kääntömätästyksestä.  Ei tullut puukauppaa enkä tilannut myöskään mätästystä, sillä se oli selvästi kalliimpi kuin MHY:n teettämänä.  Voihan tietysti olla niin, että Jessselle myydäänkin erikoishintaan palvelut. Me muut sitten puuhastelemme MHY:n kanssa.

     

    Planter Planter

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mets%C3%A4/artikkeli-1.215331

    Onhan siinä ostomiehen arvio mennyt vähän pieleen. Näyttäisi, että kyseessä oli ”luonnontilainen metsä”, eli samalaista kuin näkyy kuvassa taustalla. Ensiharvennus on jäänyt tekemättä ja silloin tukkikertymä jää olemattomaksi, kun keskenkasvuinen metsä päätehakataan.

    Ei siinä mitään laittomuuksia ole tapahtunut, eikä salassapitosopimuksella ole ole tarkoitus peitellä laittomuuksia.

    Jos olisivat allekirjoittaneet salassapitosopimuksen, olisivat saaneet 5000…10 000 euron korvauksen. Pelkästään siitä syystä, että firmalle ei tulisi kielteistä julkisuutta. Yksittäistapauksena pikkuraha firmalle.  Suuri osa lukijoista on kuitenkin taipuvaisia uskomaan, että puunmyyjää on petetty, vaikka niin ei ole.

    Salassapitosopimuksen tarkoitus on pitää salassa saatu korvaus. Jos se tulisi julkisuuteen, olisivat kaikki puunmyyjät, joille arvio on mennyt yli 5% pieleen jonossa pyytämässä korvauksia….ihan mahdoton tilanne. Tämä on aivan normaali käytäntö isommissa firmoissa.

    Valitettavasti tässä tapauksessa puunmyyjät ovat ymmärtäneet kaikki asiat väärin.

    Nimetön

    Ensimmäisenä mulla tuli tuosta jutusta mieleen että taas joku kesälomatoimittajareppana on jutun tehnyt vaikka ei paljon ollut aihetta juttuun mutta juttua vaan pitää tulla.

    Saman verran jutun vierestä kun Timppakin että Suomessa kantoraha tulosta tulee yli 70% tukista ja tukki yleensä myydään suoraa sahalle ja sahoilla ei ole metsänhoitosopimuksia niin kyllä Mhy:llä töitä riittää tulevaisuudessa ylinkyllin.

    Aimo Jortikka

    Jos arvion  heitto on 30% , ei voi sanoa että on mennyt vähän pieleen vaan paljon.  Viiden prosentin heitto taas tuskin ketään hetkauttaa, sehän on erittäin hyvä arvio. Siis logiikkako on se että siitä muka maksettaisiin korvaus että pidettäisiin suu kiinni? En usko. Mitä olen kuullut , niin yleensä firmat toteaa ns hankalille tapauksille että tavataan sitten  siinä käräjäoikeudesta mikä on hakkuusopimukseen kirjattu riitatapausten osalta. Ei niitä hetkauta pätkääkään vaikka uhkaa ottaa yhteyttä kaikkiin mahdollisiin tiedotusvälineisiin.

    metsä-masa metsä-masa

    Hyviä kommentteja erään puukaupan johdosta kolleegoilta, mutta erikoista minustakin on se firman tulkinta vaitiolosta !

    Tässäkin puukaupassa on mennyt ehkä monta asiaa leimikonlaadun suhteen pieleen, vääristymä tukki osuudessa on voinut olla jo kun tila on hankittu, siitä on seurannut ketju taas uusia pettymyksiä.

    On jokseenkin tuttua, että myyjä esittää samaa arviota määristä millä on itse tilan ostanut. Jos ostajaksi sattuu kiireinen ostomies joka ei ehdi tai halua käydä leimikolla, koska luovutusmittana on motomitta, silloinhan  asiat hoituu virallisesti ja oikein.

    Tämä on vain eräs puukauppa jossa puulajisuhteet kääntyy myyjän kannalta ikävämpään suuntaan, joskus on niitäkin joissa rahallinen heitto on suurempikin kun ko. kaupassa.

     

    Jätkä

    Aika heikoilla perusteilla juttuja väännetään. Jos ja kun ostomies tekee arvion puumääristä, ei kylläkään puhuta samoista tarkkuuksista kuin metsäsuunnitelman tekijät työtään tekevät.

    Jos ostomies ei ole kahlannut aluetta läpi lähes joka kohdasta ja jos hänellä ei ole ollut relaskooppia ja korkeusmittaria käytössään, voidaan tosiaan puhua vain arviosta.

    Metsäsuunnitelman tekijät – usein MHY:n toimihenkilöitä, perustavat laskelmansa mittauksiin, joista kuitenkin tavan mukaan hieman liipastaan pois, ettei jutun mukaisia erehdyksiä sattuisi.

    Meillä takavuosina teki kokenut metsäteknikko ihan perinteisen leimauksen, josta luettelon mukaan piti tulla 150 kuutiota. Siitä tuli 450 kuutiota, josta tosin ensimmäisessä luovutusmittauksessa mitattiin vain 150 ja koska hinta oli jo noussut, loput myytiin eri kaupalla. Kyse oli silloin hankintakaupasta, mutta Teknikko oli tehnyt arvion kyllä varman päälle.

    En minä kylläkään menisi pelkän arvion perusteella velkoja tekemään.

    Timppa

    Täytyy sanoa, että on yksinkertaiset ja epärehelliset puunmyyjät.  Ajattelivat ensiksi pettää palstan myyjää ja saada maapohjan ilmaiseksi.

    Sitten alkoivat kiristää yhtiötä julkisuudessa.  Kiristys on muuten Suomen lain mukaan rikos.  Jos olisivat allekirjoittaneet salassapitosopimuksen, niin olisivat mahdollisesti saaneet jotain hyvitystä.  Nyt ei mitään mahdollisuutta.  Hulluja, jos menevät käräjille.  Voivat hävitä palstan arvon uudestaan omina ja vastapuolen oikeudenkäyntikuluina.

    Kyllä tuo Maaseudun Tulevaisuuskin minunkin mielestäni näyttää tekevän ihan tarpeettomia juttuja.

    Planter Planter

    ”Joo, mutta onhan se nyt outoa että ensimmäiseksi firma vaatii allekirjoittamaan vaitiolositoumuksen. En ole ikinä kuullut vastaavasta käytännöstä. Vai onko sitten niin että ihmiset ovat allekirjoittaneet sellaisia papereita, eivätkä siten voi kertoa kellekään siitä mitään ikinä. Itse en allekirjoittaisi.”

    Kyllä löytyy salassapitosopimuksia omasta hyllystä. Ei sillä tietenkään voida sopia, että pidetään piilossa laittomuuksia tai väärinkäytöksiä. Yleensä se koskee yrityssalaisuuksia, mutta myös tällaisia tapauksia, joissa molemmat osapuolet kärsivät jos asiaa puidaan julkisuudessa.

    Minusta 900€ korvaus pieleen menneestä puustoarviosta oli ihan kohtuullinen. Sen vähintään 5000€ olisi saanut, kun olisi lopettanut asian veivaamisen mediassa tehnyt sopimuksen ja pitänyt omana tietonaan. Jos menee oikeuteen häviää taatusti. Murheelinen tapaus.

     

    Apli

    Samoilla linjoilla Jessen kanssa, iso juttu suht pienestä asiasta, selvä näpäytys haluttu antaa Metsäliiton suuntaan MTK puolelta, kertoo huonoista väleistä Mhy kentän ja Metsäliiton suhteen, ennen parhaat kaverit istuu nykyään eri nuotiolla paistamassa makkaraa… Korvaus on minustakin kohtuullinen ja olisiko mikään saha ostanut leimikkoa? Saattaa olla että ainut tarjous olisi tullut juuri tältä firmalta.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 81)