Keskustelut Metsänhoito Erkki Lähde

Esillä 10 vastausta, 831 - 840 (kaikkiaan 847)
  • Jovain

    Ainahan niitä metsien hoidon ja käytön ihmeellisyyksiä on ollut, eikä niistä ole puutetta tälläkään hetkellä.

    Saa käydä puukauppaa, jota on pidettävä myönteisenä asiana. Paljon huonompi vaihtoehto olisi, jos ei saisi käydä. Tällä hetkellä järjestyy puukauppa, jopa pystykaupan erilaisina vaihtoehtoina.

    Voi tehdä pystykauppaa puunostajan ja puunostajan urakoitsijan kanssa yhteistoiminnassa. Saa pystykaupassa korjuun laskulle ja saa vähentää sen omassa verotuksessaan, niin myös korjuun alvin vähennettäväkseen alv-verotuksessa. Kysymys on isoista rahoista, ns. isännättömästä rahasta ja isosta periaatteesta, kenelle vähennysoikeus kuuluu.

    Tästä ei ole pitkää matkaa siihen, tai oikeastaan siinä se onkin. Yhtiö puunostaja hakkaa omalla kalustollaan tai urakoitsijan kalustolla omia metsiään ja hakkaa ostamiaan metsiä (puukauppa) puunmyyjän lukuun ja joustavuutta löytyy, kuten edellä kerrotaan.

    Joustavuutta löytyy myös toisin päin, metsänomistajien tarjoamille vaihtoehdoille ja toimii myös niin päin. Ostaja hyväksyy metsänomistajan motokaluston, metsänomistajan tarjoaman kaluston, yhteismyynnit osuuskunnat jne.

    Töitä kyllä riittää myös metsänomistajien omille korjuuketjuille. Kysymys on enemmänkin kaluston, mittauksen ja katkontaohjeen harmonisoinnista, että soveltuvat ja että voidaan luovuttaa, olipa kysymys ostajan tai myyjän kalustosta. Se on hyvä asia, että löytyy puuta ostavia yhtiöitä, jotka tämän ottavat huomioon ja hyväksyvät.

    En tiedä mikä tässä mättää, sillä kaikki puunostajat eivät ole yhteisrintamassa (kartellissa), vaan on puunostajia, jotka osoittavat valmiutensa yhteistoimintaan metsänomistajien kanssa. Ja saavat puunsa, vastoin niitä niitä yleisiä väittämiä, mitä täällä esitetään.

    Jätkä

    Joovaan. Älä viitsi!

    Tolopainen

    Joo ei noita ostajia kuitenkaan ole kuin Jovainin päiväunelmissa. Alv:n maksavat loppukäyttäjät, et saa mitään rahaa verottajalta.

    Jovain

    Toimin ihan omilla tonteillani ja teen veroilmoitukset, myös alv veroilmoituksen.

    mehtäukko

    Hei tonttu-ukot hyppikää… 😜

    Puuki

    Ei voi vähentää korjuukuluja eikä alv:a kahteen kertaan. Se vähentää joka maksaa homman kuten aina.  Alkaa mennä ihan överiksi Jovainin jutut.

    Ei mene verottajalla läpi, jos 2 x vähennystä yrittää.

    Joku saattaa erehtyä luulemaan tuota jatkuvaa väittämistäsi todeksi ja tehdä vääriä johtopäätöksiä.

    mehtäukko

    Ai nytkö vasta alkaa mennä Jovainilla örinäksi…

    Jovain

    Se on vaarallista hirttäytyä pystykaupanjärjestelmään ja pitää mahdottomana toimia toisella tavalla. Ohjeet ovat hyviä mutta ne ovat vääriä. On se hyvä että on mahdollisuus toimia toisella tavalla.

    Visakallo Visakallo

    Keropa meille Jovain, miksi et avaa noita juttujasi? Et kerro mitään lukuja, mottimääriä, puulajeja, konekantaasi, henkilökuntaasi, – et edes ilmansuuntia, saati paikkakuntia missä toimit. Miksi moinen salaperäisyys? Jos haluat asioiden oikeasti muuttuvan, niin tuolla sinun tyylilläsi ne eivät muutu ikinä.

    Tolopainen

    Eikö se Jovainin tila ole siellä Raatojärven ympäristössä Etelä hämeessä.

Esillä 10 vastausta, 831 - 840 (kaikkiaan 847)