Keskustelut Metsänhoito EU alkaa tulla järkiinsä metsäasioissa

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 108)
  • EU alkaa tulla järkiinsä metsäasioissa

    Ans kattoo ny mihin päädytään.

    Näistä kuvioista näkyy hyvin se miten kyse on selkeästi poliittisesta omien intressien ajosta. Nyt vain tuli horjahdus jopa parempaankin suuntaan

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Visakallo Visakallo

    EU-parlamentin äänestystuloksessa oli vain 15 äänen ero.  Rouvat Pietikäinen ja Hautala äänestivät vakiintuneen tapansa mukaisesti kaiken heille antanutta Suomea vastaan. Todellinen vääntö alkaakin nyt komissiotasolla ja asia voi vielä kääntyä päälaelleen. Todellinen ison rahan lobbaus-arsenaali on nyt aktivoitu. Kotimaassa turvetuotannon alasajosta intoa saaneet voimat ovat nyt iskemässä puuntuotantoon. Se peli tulee olemaan äärimmäisen likaista.

    Aimo Jortikka

    Eiks se ole nyt ministereistä kiinni, komissiollahan oli joku kanta jo mikä muistaakseni oli huono. Nyt nämä erinäiset kannat yhdistetään, eli tilanne on edelleen  päällä.

    jees h-valta

    Toivottavaa olisi edes yksi ympäristöä suojeleva teko näiltä rouvilta jotka Visakallo mainitsi. Että lakatkaa pilaamasta ja myrkyttämästä ilmastoa lentämällä turhaan EU:n kokouksiin. Jos maan etu ei ole ensisijaisesti mielessä on mielestäni myös tuomittava ilmapiirinkin myrkyttämisestä kotimaahan seuraavan kerran palatessanne. Siperiassa esim. olisi paljon tehtävää hyville suojelijoille joten seuraava ja toivottavasti viimeinen lentonne voisi kohditua sinne suuntaan.

    tamperelainen tamperelainen

    Suomensyöjättärien ”rosteri”:Satu Hassi,Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen

    tamperelainen tamperelainen

    Ruotsinkin Vihreät äänesti kompromissiesityksen puolesta,kertoo Hautalan ja Pietikäisen Suomi-vastaisuudesta.Maanpettureita,tekevät omaa henkilökulttipolitiikkaansa

    Rane2

    Jos joku kuvitteli että nyt kokoomuksen ja vihreiden yhteistyö suomen peruselinkeinoja vastaan olisi jotenkin peruutettu niin väärin kuviteltu.

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/kauhavalainen-luomuviljelij%C3%A4-kokoomus-ja-vihre%C3%A4t-voisivat-uudistaa-maatalouspolitiikkaa-hyv%C3%A4%C3%A4n-suuntaan-1.205487

    hemputtaja

    Saa nähdä mihin suuntaan homma lopulta kaatuu.

    Toistaiseksi olen onnellinen, että ympäristöministerinä on metsäalan koulutuksen saanut.

    Varjelkoon meitä jos tuolla ministerillä olisi biologin koulutus. Heistä on jäänyt käsitys, että heistä ainakin äänekkäin enemmistö on jo alkujaan koulutuksella vahvistettuja cityvihreitä.

    Tuo järkiinsätulo voi kuitenkin olla pitkässä putkessa.

    tamperelainen tamperelainen

    Biologeissa on syystä tai kolmannesta paljon stalinisteja,jotka haluavat suojella metsäsi tai rantasi

    jees h-valta

    Jospa siihen aivan oikeasti liittyy yhteistyö veli-v.n kanssa? Onhan se komeampi valloittaa maa jossa on paljon hyvää järeää metsävarallisuutta hyödynnettäväksi.

    Rane2

    Niin,miten olisi käynyt jos nyt tätä asiaa olisi ajanut kokoomuksen ja vihreiden yhteishallitus?Täältä vinkkiä.

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/vihreiden-veli-liikanen-eu-ja-suomi-kiihdytt%C3%A4v%C3%A4t-ilmastonmuutosta-1.205532

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 108)