Keskustelut Metsänhoito EU alkaa tulla järkiinsä metsäasioissa

Esillä 8 vastausta, 101 - 108 (kaikkiaan 108)
  • EU alkaa tulla järkiinsä metsäasioissa

    Ans kattoo ny mihin päädytään.

    Näistä kuvioista näkyy hyvin se miten kyse on selkeästi poliittisesta omien intressien ajosta. Nyt vain tuli horjahdus jopa parempaankin suuntaan

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • hemputtaja

    Jatkanpa vielä joutessani.

    Ketjun otsikko oli toiveikkaasti ”EU alkaa tulla järkiinsä metsäasioissa”. Toivotaan, mutta epäilen homman olevan hilkulla.

    Päättäjistä kun ei voi koskaan sanoa, jos metsäasiat ovat kyseessä. Aivopesu ja lobbaus ovat olleet vuosikymmeniä niin voimakkaita, että moni päättäjä uskoo propagandan olevan täyttä asiaa ja toimii pahimmillaan niin sanotun omatuntonsa mukaan.  Jotkut ovat jopa nähneet sattumoisin avohakkuualueen ja tietysti huomanneet sen ihan kauheeksi.

    wanhajätkä

    Niipä. koulumaailma kasvattaa opettajiensa mielipiteisiin. Vähin mitä voidaan me tehdä on viedä lapsenlapset, tai parempi jos ois omia, viedä metsään. Tehdä lastenmetsä…olkoon aukko joka istutetaan alle kouluikäisten kanssa lastenmetsä. Paistetaan makkaraa ja otetaan valokuvia. Käydään yhdessä vuosittain viemässä joku nimikkotaimi. Myöhemmin heinätään ja hoidetaan yhdessä. Ollaan tuon pienen lapsiryhmän ajatusmaailmassa ainakin askel edellä ”opettajia”. Osaavat kyllä heti kyseenalaistaa varman open mielipiteen.

    Mulla on tuosta kokemusta jo pitkäään ja moni heistä suuntautuu luonnontieteiden pariin. Eihän me paljon voida mutta kyllä nuo ovat valmiita keskustelemaan toisten opiskelukavereiden kanssa ja joku näistä uusista päättäjistäkin on saanut kipinän toivomaani suuntaan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Nyt on huilitauko – keskustelu jatkuu kun päästään puimaan red2-direktiiviä eli biopolttoaineen kestävyyskriteerejä. Lisäys: Ylen uutisten mukaan hiilinielu EU:n tasolla pitäisi pysyä ennallaan, eli ensimmäinenkin taistelu näköjään jatkuu vielä!

    Olen muuten lukenut lasteni koulukirjoja enkä tunnista sieltä metsätalouden vastaisuutta. Päin vastoin: joka vuosi tuhannet lapset osallistuvat Suomen Metsäyhdistyksen järjestämään Metsävisa-tietokilpailuun.

    wanhajätkä

    Näinhän se on vielä ala-asteella, se on luontoa. Meneppä yliopistoon lukemaan luonnontieteitä. En niinkään niitä proffeja kritisoi mutta se koko kompuksen henki yrittää sotia meitä vastaan

     

    jees h-valta

    Olen täysin päätynyt samaan kuin wanhajätkäkin.

    tamperelainen tamperelainen

    Sirpa Pietikäinen järjestää jo kahvitarjoilun ja keskustelutilaisuuden Tampereella.Taitaa olla jo pelonsekaisesti seuraavat meppivaalit mielessä.Pietikäinen on saanut Hautalan kanssa kansan vihat päälleen.Seuraavat vaalit voi Pietikäisen kohdalla päätyä laulukuoroon

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    En olisi niinkään luottavainen vihreitten alamäen suhteen, sen kummemmin Suomessa, kuin Euroopassa yleensäkkään.

    Heidän progandansa menee kuin häkä tietämättömiin ihmisiin, jotka vielä luulevat jotain tietävänsä.

    Kaikki kivet olisi kyllä käännettävä vastavalistuksen hyväksi, ei se vihreys romahda ellei sen järjettömyyttä pystytä osoittamaan.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    hemputtaja

    Lainaus wanhajätkäNäinhän se on vielä ala-asteella, se on luontoa. Meneppä yliopistoon lukemaan luonnontieteitä. En niinkään niitä proffeja kritisoi mutta se koko kompuksen henki yrittää sotia meitä vastaan”.

    Katselin myös aikoinaan mukuloiden oppikirjoja eikä niissä ollut sanottavia vipauksia.

    Se on sitten eri asia näiden opettajien mielipiteet. Monella asenteet olivat kovat ja jos yritti varovasti oikaista, törmäsi kuin seinään.

    Taitaa olla metsäläisten oma vika. Ei ole taidettu kertoa (?), että metsätalouden suunnittelu metsän osalta perustuu luonnon ehtoihin eli metsätyyppeihin. Tainnut jäädä myös kertomatta, mitä tarkoittaa ”kestävä metsätalous” ynnä monta muuta perusasiaa.

Esillä 8 vastausta, 101 - 108 (kaikkiaan 108)