Keskustelut Puukauppa Hakkuu naapurin puolelta

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 191)
  • Hakkuu naapurin puolelta

    Hakkuu ulottui  MHYn toimesta väärin rajatun leimikon takia naapurin puolelle. Kauppa tehtiin MHY,n valtakirjakaupalla. Asia selvisi vasta vuosien kuluttua. Millä perusteella naapurille korvataan puut? Korvauksen suorittanee myyjä vaikka kauppa tehtiin MHY.n valtakirjalla. Pitääkö korvaukseen sisältää myös korko kuluneelta ajalta, ja jos pitää, niin mitä korkokantaa käytetään? Inlaatioprosenttiako?

    Nimimerkki neuvoista kiitollinen.

     

  • mehtäukko

    Jätkähän on ollut esimerkillisen suopea kolttosista, joissa jo seteliraha kahisee…  🙂 Oikeudellisuus ennen kaikkea.

    Jätkä

    mehtäukko. Jos tässä kotipalstalla olisi naapuri ukko ollut vielä elossa, olisi Metsäkeskuksen viranhaltijat ja poliisi pantu asialle. Nyt kun se mulkku oli jo potkaissut tyhjää, en hänen leskensä ja poikansa kanssa missään tapauksessa tekisi ”tikusta asiaa”. Hyvä naapurisopu ei ole minusta kiinni.

    Tomperi

    Onhan niitä tapaukisa olut lehdeissä jne. hakkaaja uuditaa ja maksaa puista kahden kertaisen hinnan.  Tällaisesta tapauksesta muistan lukeneeni.  Olen kuullut tapauksesta kun firman mies teki leimikon yksityisen metsään ja hakkuutti sen.  Tekiköhän rajauksen tahallaan siten että leimikko ulottu firman mettän puolelle. Käy se joskus noinkin päin, tekevälle sattuu.  Voihan se olla korruptiotakion tai muuta vasdtaavaa, noh oli jo eläkkeellä niin eihän iso firma semmosia ala kaivella tai kysellä. Metsäliiton hyvän miehen lisä?

    Husgumies

    Tämähän onkin outoa kun luin jostain, että jos sinä vaikka myyt leimikon ja yhtiö hakkuuttaa myyjän maalta väärältä kuviolta, yhtiö on korvausvelvollinen kaksinkertaisella hinnalla.

    Mutta jos hakataan vahingossa naapurin puolelta korvaus onkin vain yksinkertainen.

    Laki on niin epäoikeudenmukainen kuin olla voi jos näin oikeasti on.

    Kun monenlaista tietoa niin mitä uskoa

    mehtäukko

    Ei vielä myhistyksen ukko päin kävelly, kysyn tuon aloituksen sävelet.

    Ymmärtäisin niin, JOS yhtiö toimii ilman välikäsiä, sen on vastuu rajauksen oikeellisuudesta. Jos myhistys,sillä olisi täysi vastuu/ korvausvelvollisuus.

    suorittava porras suorittava porras

    Näin se virallisesti menee ,kuten Husgumies toteaa.

    Ola_Pallonivel

    Ei varmasti mene. Tuskin laki määrittelee euroja, vaan nuo on neuvoteltavissa.

    Puuki

    Leimikon ostaja on sopimussuhteessa myyjään nähden .  Kauppasopimuksessa saattaa lukea asiasta jotain tai sitten ei,   neuvoteltavissa ne korvaukset on. Ei kukaan tahallaan hakkuuta naapurin puolelta , se on huonoa mainosta.

    suorittava porras suorittava porras

    Mielenkiintoinen näkökulma, jossa firman maine kärsii rajaloukkauksesta. Enemmänkin on kyse metsänomistajien maineesta ,kun eivät pidä rajalinjoja auki .

    Jos raja ei ole selkeä ,on vastuu merkitsemisestä ja tarvittavasta avaamisesta sillä ,joka tarjoaa leimikkopakettia myyntiin. Ei pitäisi kuulua hakkuuta toteuttavan tahon velvollisuuksiin millään muotoa.

    Mieleen on jäänyt tapaus ,jossa yhtiö ja mhy pallottelivat vastuuta rajan merkitsemisvelvollisuudesta valtakirjakaupan yhteydessä. Moto oli kuvion reunassa ,mutta tilojen välistä rajaa ei oltu merkitty. Soittelin apuja paikalla ja sekä mhy ,että yhtiö väittivät vastuun kuuluvan toiselle. Sinä tilantessa ei ollut muuta mahdollisuutta ,kun tilata siirto toiseen kohteeseen ja jättää metsäasiantuntijat jatkamaan keskusteluja. Molemmat olivat luottaneet siihen ,että motossa on gepsi ,mutta unohtaneet ,että kuljettajalla ei ole maanmittarin oikeuksia…ja gepsin ominaisuudetkaan eivät aina riitä. Pieni häiriö, niin ollaan kymmeniä metrejä väärässä paikassa.

    Edellä mainittuja tapauksia esiintyy pienten puukauppojen ja tilojen kohdalla. Metsäasiantuntijat eivät vaivaudu paikalle ja luottavat onneen , että kaikki olisi ,kuten metsäsuunnitelmassa kerrotaan ja isännät olisivat pitäneet rajat auki.

    Ola_Pallonivel

    Voisi kai sinne paperiin laittaa ehdoksi, että raja auki tai merkitään ennen hakkuuta. Ei ole vastuu ainakaan motokuskilla.

    Jos rajanaapuri pihtaa puitansa 10cm rajasta, niin hankala on pitää 1.5m rajalinjaa auki.

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 191)