Siinä videolinkissä, jossa Pukkala teki männikön harvennusta sulamaan aikaan, kyllä sanottiin, että kyseinen leimikko hakattiin marras- joulukuussa. Eli sulan maan aikaan maan pinta rikkoutui, mutta itiötartuntaa ei tule, kun on kasvukausi päättynyt.

Ei jk hakkuut lisää juurikääpää sen enempää kuin muutkaan. Jos halutaan pelata varman päälle, on kesähakkuista luovuttava.

Juurikääpähän on lisääntynyt nimen omaan aikakaudella, jolloin jatkuva kasvatus oli kiellettyä.

Myös tasaikäisessä metsissä voidaan harjoittaa peitteistä metsätaloutta, se vain on enemmän kaksijaksoisia kasvatusta silloin.

Kannattavuus paranee kun kasvatustavasta riippumatta käytetään jk- menetelmiä jos mahdollista. Huvittaa nuo Kärkkäisen ja Mielikäisen kommentit lähinnä.

”Juurikääpähän on lisääntynyt nimen omaan aikakaudella, jolloin jatkuva kasvatus oli kiellettyä.”

Eiköhän ne juurikääpäpuut ole useimmiten saaneet alkunsa harsintakaudella?  Esimerkiksi meidän yhteismetsän maille ensimmäinen aukko tehtiin  1963.  Itse olin leimaamassa kotitilan maille harsintaa Korean konjunktuurin aikaan.  Saattoi olla vuosi 1951.

Juurikäävän yleistyminen taitaa johtua yksinkertaisesti siitä syystä, että nyt kasvatetaan kuuset useimmiten vanhemmiksi.  Senhän näkee, kun katsoo tukkirekkojen järeitä kuusipöllejä.

Eiköhän se mene niin, että jalostetuista taimista sopivassa väljyydessä kasvatettu kuusikko on kaikkein turvallisin vaihtoehto juuriokääpää vastaan.  Jatkuvan kasvatuksen metsissä puiden kasvu kestää kauan ja monet korjuukerrat altistavat juuriston kannon lisäksi sienitartunnoille.

Sitä jaksan ihmetellä, että miksi niin yksinkertaisesta asiasta kuin metsän kasvatus pitää jatkuvasti vääntää.  Jokainenhan, jolla on silmät, näkee, että jaksollisen kasvatuksen taimivaiheesta asti hoidetut metsät tuottavat ylivoimaisesti parhaiten (jos ehkä unohdetaan Lapin metsät).  Ei siinä tarvita edes mitään ihmeellistä ammattitaitoakaan.  Meikäläisen vaimo (sairaanhoitaja) huomauttaa heti, jos jonkun kohteen harvennus on myöhässä.

Erilaiset kuusen lahoviat alkoivat lisääntyä 60-70 -luvuilla, kun jatkettiin kesäajan harvennuksia konekaluston tultua kuvioihin ja tehtaiden siirtyessä ympärivuotiseen toimintaan. Sitä ennenhän kesällä hakattuja harvennuksia ajettiin talvisin, kuorittu puu säilyi.

Valitettavasti nykymaailmassa tuohon ei enää ole paluuta ja kesäajan korjuuta tehdään, jotta tehtaat pyörivät tehokkaasti ympäri vuoden. Onneksi hommaan havahduttiin 80-luvun alkupuolella ja konekalusto muuttui, valitettavasti suunta on taas takaisinpäin. Tehokkuusvaatimus on kipattu yrittäjille päin.

Puun vesivarastointi olisi ehkä helpoin tapa saada puuta säilymään käyttökelpoisena kesäajalle, mutta kuvitelkaapas vaikka Äänekosken puumäärän vaatimaa vesivarastointialuetta. Ja kuluja, sekä millaisen kausityökaaoksen homma aiheuttaisi.

Kesäaikaan hakattiin tosiaan aika paljon, etupäässä kuitupuuta, joka samalla kuorittiin. Hakkuu keskeytettiin ”mätäkuun ” ajaksi.  Halkoja ei kesällä hakattu, koska koivun halkaiseminen sulan puun aikaan oli sangen vaikeaa. Puun piti olla jäässä. Halkopinon pääpuiden pystytys ei ollut mikään ongelma, siihen ei tarvita edes rautakankea.

Kuoriminen loppui kuin seinään, kun kalenterissa tuli vastaan päivä, jolloin alettiin maksaa pakkaslisää. Keväällä puut kuorittiin ja ajettiin tehtaalle tai uittoon kunhan ne kuivuivat kevyemmiksi. Myös rautatien laaneilla kuorittiin runsaasti. Olen henkilökohtaisesti kuorinut VK-16 koneella kuitupuuta asemilla aivan varmasti useita tuhansia motteja.