Keskustelut Metsänomistus Hallitus keventää turpeen verotusta ja lisää hakkeen tukea

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 54)
  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Suoraa seurausta siitä että vihreät savustettiin ulos hallituksesta. Minäkään oikein ymmärrä miksi venäjän valtio saa rakentaa itselleen ydinvoimalan Suomeen, omaan käyttöönsä. Sekin tulee ihan ymmärrettäväksi asiaksi, kun sen avulla saadaan vihreä tuho ja uho pois hallituksesta.

    Tämä oli ilmeisesti ensimmäinen järkevä energiapoliittisen päätös tällä vaalikaudella.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Puun takaa

    Kovin syvälle piti valtiolaivan uida, ennen kuin hallitukselta alkoi tulla järkeviä päätöksiä.
    Toivottavasti ei ole jo liian myöhäistä.
    Maksamme nyt Venäjälle tuontienergiasta joka tunti miljoona euroa yötä-päivää vuoden jokaisena päivänä.

    Puun takaa

    Vihreillä on nyt menossa historiansa suurin kriisi.
    Selvimmin tästä kertoo puolue-eliitin joukkopako ennen vaaleja.
    Nyt on sitten vihreidenkin vuoro tulla tähän päivään pois vanhoillisista Koijärvi-poteroistaan.

    Rane

    Heti kun vihreille annettiin kenkää hallituksesta alkoi tulla järkeviä päätöksiä.Hyvää kehitystä on jatkettava kansan ensi vaaleissa vihreiden edushenkilöiden takapuoliin leimaamilla hiilenmustilla kengänkuvilla.Ja leimaus tietysti kovalla kosketuksella.

    Metsuri motokuski

    Eikös rosatom ole vähemmistöomistaja. Kyllä kai kuitenkin voimala tulee huolehtimaan Suomen energiahuollosta. Täytyy muistaa että vaikka Fortumin ja Fennovoiman kummatkin voimalat saisivat rakennusluvat niin Suomi ei tule omavaraiseksi sähköstä vieläkään. Kun Fortumin:n voimala valmistuisi joskus 2020 luvun jälkeen alkasivat vanhat voimalat olemaan uransa päätepisteessä.

    Jos vastaava energiamäärä tarvitaan puusta niin kaikki suomen puut pitäisi työntää kattilaan eikä sekään taida riittää. Tästä kirjoittikin entinen ministeri Pekkarinen ansiokkaan kirjoituksen paikalllislehdessä. Vaikka en hirveästi tästä Pekkarisesta perusta mutta tuo kirjoitus oli hyvä ja se oli osoitettu lähinnä vihreälle puolueelle ja heidän energiapuheille.

    jees h-valta

    Onneksi päästään jo muutosvaiheeseen tämän hallituksen aikana. Nyt seuraavan on helppo jatkaa jo pohjustetulla tiellä ja jopa noukkia poliittiset irtopisteetkin vielä talteen. Hienoa maamme ja hienoa orastava biomaailman vakautus. Tällä ja työllisyyden valtavalla parannuksella saamme jo hiukan velkaantumista seuraavan hallituksen aikana pysäytettyä ja laskusuhdannetta vakautettua jo lievään nousukiitoon. Tämän mahdollistaa nyt pääsy imuun jota on jo hiukan viriämässä muissakin euroopan talouksissa.

    abietis

    Niin hallitus antoi energiapolittisen julkilausuman.
    Siis tahdonilmaus.

    Eduskunta ei kuitenkaan tee päätöksiä asiassa?

    Nyt kun vielä näkisi tositoimet ja päätökset sekä vielä niistä seuraisikin jotain.

    Turvetuotannolle kun ei anneta lupia niin sitä saa luvata vaikka millaset verohelpotukset.

    Se vihreä syöpä kun on niissä lupaviranomaisissa.

    Kuten joku jo vihjasikin kun on kerran risusavotassa kusetettu ei tee toista kertaa mieli…

    Metät kunnossa!

    Tämä tuli kyllä uutisotsikoihin täysin yllättäen?
    Vaalityötä on varmaan tehtävä, mutta millä tasoilla sitten toteutuu ja milloin – ja miten pitkään tason luvataan jatkuvan?
    On pakko ihmetellä, miksi Suomessa ollaan sähköenergian suhteen 2000 – 3000 MW miinuksella? Tekniikkaa ja rahaa luulisi olevan. Olkiluodon katastrofi IV ei tästä ole kuitenkaan kuin 1600 MW, eli ainoastaan runsas puolikas. Vihreän syövän poisto hallituksesta ei vielä riitä. Jäljelle jääneiden on tehtävä vielä monia muitakin energiaan liittyviä onnistuneita päätöksiä: 2 ydinvoimalaa, kaasuturbiinit, risut ja turpeet, ainakin 1 vesivoimala, 2-3 biodiesel-laitosta, jne.

    jees h-valta

    Kyllä tyhjiöt täyttyvät nopeasti. On aivan selvä että yrittäjiä vaihtuu mutta myös kehitystäkin jo on kerinnyt tapahtua että uskon uusrevanssiin aika voimakkaasti. Paalia tienvarteen ja kuitua biomassaksi ja sitä rataa.

    Gla Gla

    https://www.fortum.fi/fi/media
    /Pages/fortum-investoi-tsen-
    uuteen-voimalaitokseen-naan
    talissa.aspx

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 54)