Keskustelut Puukauppa Herrojen tulot

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 38)
  • Herrojen tulot

    Merkitty: 

    Ei ole ihme, ettei puun hinta nouse. Heti päältä pitää ohjata pari euroa/kuutio johtajien palkkoihin. Ei uskoisi, että puunhankinta on noin vaativaa työtä, kun tälläkin palstalla on aavistushakkaajia joukoittain.

    Tämä on tietysti kateellisten panettelua.

  • Husq165R

    Alvien kanssa on kohta puljattu 20 vuotta. Kuvaa todella ”hyvin” tätä puuntuottaja -alaa , jos alv:tä edelleen pidetään jonain hämäyksenä tai salaliittokompensaationa. Ja vieläkään ei ole oikein selvää mitä sillä tehdään.

     

    isaskar keturi

    Motokuskille. tiedätkö, mitä tuollainen miljoonatuloinen palkkajohtaja tekee työkseen, eli miten käyttää työaikansa? Minusta nämä omilla innovaatioillaan oman yrityksen perustaneet miljonäärit on eri juttu kuin palkkajohtajat.

    Tutkimus osoittaa, että jostain syystä hyvällä paikalla ja palkalla olevat kuvittelevat enemmän menestyksensä olevan omaa ansiota kuin muut ja muilla elämän alueilla menestyneet. Kuitenkin syvällinen analyysi osoittaa (ja jotkut tunnustavat), että 2/3 on ”tuuria” – oikeaan aikaan oikeassa paikassa keskinkertaisilla kyvyillä.

    Ei kyllä käy kateeksi heidän palkkojaan eikä työtään, kun hyvin pärjää näinkin.

    Joskus jossain lehdessä oli pilakuva, että on se kumma, kun tavalliselta duunarilta edellytetään hyvää työnjälkeä palkkansa eteen ja johtajille maksetaan johtajana olemisesta, kun tuloksesta maksetaan erikseen palkkio. Tavan duunari saisi potkut, jollei tulosta syntyisi.

    Metsuri motokuski

    Niin tuohan se on aika yleisin analyysi johtajista ja heidän työstään. Harva kuitenkaan tietää kuinka paljon he tosiasiassa työtä tekevät. Välttämättä eivät työpaikalla mutta jossain muualla. Jos kerta johtajana toimiminen on olemista niin miksi ihmeessä meistä jokainen ei hakeudu niihin töihin. Vai onko niin että ei kelpuuteta ? Tulosjohtaminen ei ole se helpoin tapa johtaa eikä vähätöisin. Ei se toimarinkaan paikka ole kovin tiukassa jos tulosta ei synny. Pelkällä työntekijöiden irtisanomisilla ei tulosta tehdä vaan tuotteiden myynnillä. Se onkin sitten jo kovemman työn takana.

    Reima Muristo

    Mo:n tärkein tulolähde on tietysti alv-poistot, verovähennykset ja kemera-tuet, sikälimikäli jos uskomme palstan asiantuntijoita…

    Puuki

    Kun puun reaalihinta on laskenut n. 1/3-osaan entisestä ja samaan aikaan alv on noussut jatkuvasti , niin siinä sopii arvioida mistä se johtuu.    Laskekoon kukin miten tahtoo mutta sillä on ollut vaikutusta kantohintoihinkin , siitä ei pääse mihinkään.  Tienaamiset alv.lla on höpöjuttuja  .    Odotusarvona on ollut saada kova investointi-into mo:ille jota pyritään verottajan puolelta saamaan aikaan osaltaan  alv -vähennysmahdollisuudella.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Puun myyntitulon verotus on kiristynyt ja metsävähennys tullut. Vaikea sanoa mikä on muna ja mikä kana. Joka tapauksessa metsänomistajan tienesti on jäänyt pahasti jälkeen muista jalostusketjussa. Ei niin hääppöstä ansiokehitystä ilmeisesti metsäpään työntekijöillä eikä yrittäjilläkään. Tehtaissa ehkä korotukset ihan ok luokkaa?

    Huippujohtajilla sopimukset taitaa olla yleensä sellaiset, että kävi miten kävi joka tapauksessa tienesti on riittävä. Esimerkiksi Stephen Elop joka upotti Nokian matkapuhelimet tienasi hyvin. Samoin Fortumin nykyinen johtaja Rauramo, mutta ilmeisesti Uniper-fiasko meni edellisten piikkiin joten hän saa jatkaa ja keräillä palaset kasaan.

    Reima Muristo

    ”…pyritään verottajan puolelta saamaan aikaan osaltaan  alv -vähennysmahdollisuudella.”

    Hallelujaa.

    isaskar keturi

    Motokuski ei nyt vastaa kysymykseen, mitä johtaja tekee. Yrityksen johtaminen ei ole tekemistä. Sen verran on tullut johtavassa asemassa työskenneltyä, että minulla on joku käsitys siitä käytännön tekemisestä. Mutta tietääkö motokuski, mikä on se konkreettinen tekeminen johtajilla, mistä ruhtinaallisesti palkitaan?

    Kuten sanottu, en kadehdi heidän töitään  ja palkkaansa – ei maksa vaivaa yrittää kallispalkkaiseksi johtajaksi. Ovat kyllä oma rotunsa ja vaatii veronsa, kuten moni muukin työ omalla tavallaan.

    reservuaari-indeksi reservuaari-indeksi

    AJ taitaa vähän höpsötellä. Virtsiksen kuusikkovolat on tähän asti olleet sellaiset, että vaurastuminen on ollut väistämätöntä. Nyt sitten ”pahasti jälkeen”.

    Notta verottajan juonikkuutta, että. raivurin alv:n saa puukauppojen alv:stä vähentää. Johan pompsahti.

    Eliitti voisi kokeilla itsearviointia jossain välissä. Ei taida vaan kiireiltään ehtiä. Shamee.

    🖤 Kerttu

    Husq165R

    MM:n vastausta odotellessa vedän välistä.

    ”Yrityksen johtaminen ei ole tekemistä.”

    Rohkenen olla eri mieltä. Jos yrityksessä on esim. 5 tehdasta, niin avustajista huolimatta voi työtehtäviä olla.

    Vaikka sellainen tilanne, että yhden laitoksen tuottoprosentti on 1 ja muiden 4. Kun se huonoin laitetaan kiinni ja pariin muuhun ryhdytään investoimaan niin laskinta tarvitaan. Samalla voi olla käynnissä fuusioneuvottelut ja pari työnseisausta ja yksi lakko. Rahoittajille täytyisi jotain kertoa ja toimittajat soittelee. Tavaran toimittajat uhkaa boikotilla ja ympäristöväki on ketjuilla kiinni portissa. Muutaman selkeän irtisanomisen takia 2 oikeusistuntoa viikossa.

    Saattaa siinä saada kuitenkin päivänsä kulumaan, vaikkei oikein tekemistä olisikaan.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 38)