Keskustelut Metsänhoito Hirvien karkoitus?

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 216)
  • Hirvien karkoitus?

    Elikkäs lähtötilanne on se että on noin 3m keskipituinen mäntytaimikko, joka on kärsinyt jo hirvituhoista. Koivut eivät vaivaa, eli päälle päässyttä koivua tai muutakaan ’vikaa’ taimikossa ei ole eikä tule olemaan. 3 vuotta sitten sain tuhokorvauksia, noin pari sataa euroa hehtaarilta, jolloin todettiin että silloisista noin 2000-2200 kpl/ha männyistä oli viottuneita (edellisen 3 vuoden aikana) noin 1000 kpl per hehtaari. Eli niistä sain korvauksia. Kuitenkin suurin osa oli jo kärsinyt aiemmin vaurioista, eli arvioiden mukaan hehtaarilla on vielä noin 600-700 kpl täysin ehjiä taimia. Paikoin on jopa noin aarin alueita joissa kasvaa ehkä 1-2 kpl kasvatuskelpoisia mäntyjä, aarilla olevat loput 1-5kpl on enemmänkin pensaita kuin puita ja sen päälle on sitten pystyyn kuivuneita kuolleita runkoja muutamia. Alta nousee kuitenkin jonkin verran koivua ja kuustakin näille paikoille täydennykseksi. Alue on kaikkiaan vajaa 9 ha, ja mielestäni vielä kuitenkin pääosin kasvatuskelpoinen jos vain saisin pysymään net hirviöt poissa alueelta vielä talven tai kaksi. Eli kertokaa mitä tehdä?

  • Puun takaa

    Männyntaimikoissa ei minulla ole ollut sanottavia hirviongelmia, koska olen pitänyt ne lehtipuusta täysin vapaana ja kylvötuppaissa on ollut reilusti syömävaraa, mutta koivuntamikoiden hirviongelmiin ei kyllä pelkät metsänhoidolliset keinot päde alkuunkaan.

    Puun takaa

    Kaiken lisäksi koivujen hirvituhot ajoittujat jo alkukesään sen jälkeen kun puut ovat tulleet lehteen. Silloin myös hirvien kokonaismäärä on suurimmillaan.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Mikä on nyt juuri tällä hetkellä tilanne karkoitusaineitten suhteen?
    Olen joskus saanut metsästäjiltä karkoitekanisterin, oli motaa vielä, ilmaiseksi. Se tuli siis riistanhoitopiiristä. Mutta entä nyt Jesse saa aitavärkkejä mutta meilläkin metsästäjätkin oli hiukan huuli pyöreänä tämän uuden onganisaation kanssa, eivät tienneet että saako mitään.
    Agrimarket toimittaisi kyllä Trikoa 388€/10 litraa. Myyjä sanoi että joku asiakas oli saanut jostain puoleen hintaan?

    Eli mikä on tilanne juuri nyt, tässä asiassa?

    Terveisin: korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Tuolla suorittavan ”ohjeistuksella” kumarretaan taas yhtä harrastusta todella syvään. Ja kun kumarrat toisaalle pyllistät omalle. Eli sekametsähän on todettu kaikkein parhaiten elämää kestäväksi metsäksi ja siihen sopii hirven maiskutus kovasti huonosti. Kuten metsästäjänkin. Siksi kannattaa järkeillä mitä metsäsltään haluaa ja hoitaa haitat pois päiväjärjestyksestä kullekkin parhaiten soveltuvalla taktiikalla. Joillekkin se on varmasti mennä ampumaan niitä kantturoita. Minulla ei taas aika riitä moiseen seurapiiriin ja siksi aidat.
    Toki nämä pientorjunnatkin ovat aivan kivasti tehonneet. Yksi hirvi sai konkretiaa pienaukkotorjunnan laadusta nimeltä verkotus. Meni tempaisemaan vanhaan malliin haavan latvukseen kiinni ja sitten tuli lähtö. Saatan kuvitella että sattuihan se luontokappalettakin. Se verkko löytyi aika solmussa lähikuusen alta jossa sitä oli hartaudella irroteltu hammaskalustosta. Haavan latvuksesta ei irronnut kuin lehdet repäisyssä. Kummasti oli syömähalut rapissut. Toivottavasti ei paljon hampaita.

    pvma

    korpituvan Taneli, Agrimarketissa oikeasti 388eur/10 litraa? Olikohan jokin puutarhakäyttöön tarkoitettu Trico, ei siis metsäaine?

    Riistanhoitopiirien kautta pitäisi vielä saada subventoituun hintaan.

    Jos yhdessä paikassa sanovat että ”ei kuulu heille, hankkikoot metsänomistajat aineensa muualta” (kuten minulle erään paikkakunnan ”vastaava” alkoi esitelmöidä, sellainen valitettava poikkeus joita mahtuu aina yksi sataan) niin naapuripaikkakunnan kautta pitäisi saada, tai sieltä missä metsätkin sijaitsevat. Kyseleppä täältä:
    http://riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/

    Valmistaja on
    http://www.kwizda-agro.at/
    ja Suomen edustaja Berner

    Itävallassahan Trico Forstia myydään _verollisena_ jopa hintaan 87eur/10 litraa. Mikä lie Suomen hintojen syynä.

    suorittava porras suorittava porras

    Vanhat wunderbaumit ja muut raikasteet pitävät tehokkaasti pedot pois karjan kimpusta . Voisi toimia myös hirvien kohdalla.
    Vaikutusta voi tehostaa ja pitkittää ”asentamalla” tuotteet esim .
    juniorin palloilu/kiekkoiluväline kassin sisältämiin käytöstä poistettaviin tarvikkeisiin , jotka levitetään suojattavan kohteen ympäristöön .
    Lätkäkassissa on yleensä niin vahvat aromit , että sieltä kaivetun loppuun käytetyn varusteen tuottaman lamaannuttavan tuoksun vaikutusalue lasketaan hehtaareissa . : )…eikä maksa maltaita…

    jees h-valta

    Ei nuo hajusteet tehoa koska ne haisevat aivan samoin elukoilla kuin ihmiselläkin vain tuulen alapuolella. Ei auta edes ihmisen kantaan katsottuna lähes tyynelläkään koska silloin vaikutusalue on erittäin suppea. Lisänä muiden torjuntojen kanssa hajuakin kannattaa käyttää mutta yksin se ei auta.

    MJO

    Päätin kokeilla tänä syksynä saippuaa karkotteena. En ole koskaan tavannut ketään,joka olisi kokeillut. Ainakin halpa ja vaivaton tapa.

    Kiinnostuin asiastan tämän linkin johdosta. Ainakin tällä simolaisella metsänomistajalla saippua on tehonnut.

    http://www.farmit.net/metsa/2005/09/09/konstit-monet-hirvituhojen-ehkaisyssa

    jees h-valta

    Ne varmaan on tyytyväisiä joita hirvet eivät ole kupanneet. Mikä sitten on hajusteiden ja mikä aivan silkan tuurin ansiota. Ne jotka ovat niitä saippuoita (täälläkin tiedän yhden peltokoivikon) ja ovat todenneet hirvien viihtyvän aivan yhtä hyvin ja tehneen todella pahaa jälkeä harvemmin juuri ovat siitä mihkän tiedotelleet. Monet varmaan silkasta häpeästä kun ovatkin olleet niin tyhmiä että viitsivät niitä saippuoita sinne ripustella. Tämä minunkin tietämä peltokoivikko oli kyllä runsaasti saippuoitu. Oli vain surku todeta että vaivan palkka oli että juuri sitä oksanhaaraa jossa pussi roikkui ei oltu revitty alas mutta muuten syötyjä mitkä syötyjä. Nyt siihen sitten istutettiin alle hiukan kuusta pahempiin aukkoihin mutta heinäisyyden myötä tulos varmasti yhtä työläs ja turhauttava. Monesti näissä käy että usko loppuu ja aikojen päästä käydään sitten toteamassa ettei häävi tulos mutta kasvaa siellä nyt jotain. Ja niillä mennään. Hirvimafia vie ja mo:t vikisee.

    MJO

    Jos simolainen metsänomistaja on yli 30 vuotta menestyksekkäästi kasvattanut 50ha laatumänniköitä saippuoiden avulla. Tuskin tuo on ollut pelkästään tuuria?

    Lisäksi hänellä on varmasti parempi tietämys asiasta verrattuna jesseen. Jesse on nähnyt tai kuullut yhden naapurin virityksen koivikkoon..

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 216)