Keskustelut Metsänhoito Hirvien tuhoamat taimikot Luken mukaan

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 37)
  • Hirvien tuhoamat taimikot Luken mukaan

    Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi.

    ”…Hirvien aiheuttamiin viljelys- ja metsävahinkoihin alettiin kiinnittää huomiota jo 1800-luvun lopussa…

    …VMI3:ssa (1951-1953) tehtiin havaintoja hirvistä ja hirvituhoista: Suomessa varsinaiseksi tuhoalaksi mäntyvaltaisissa taimikoissa arvioitiin tuolloin 10000-15000 hehtaaria, hirvikanta oli noin 10000 hirveä…

    …Suomen hirvikanta kehittyi 1980-luvun lopun huipputasolle jatkuvasti parantuvan ravintoresurssitilanteen oloissa. Viimeisen 40-vuoden voimakkaan kannanvaihtelun luonnehtiman ajan talviravintoresurssitilanne on jatkuvasti heikentynyt. Metsävahinkojen määrä on vastaavasti jatkuvasti kasvanut…

    …Uusimmissa metsävara- ja hirviaineistoissa näkyy yhteys hirvien määrän ja metsävahinkojen välillä suhteessa talviravintoresurssiin hirvitalousaluetasolla: keskimäärin yksi hirvi aiheuttaa laatua alentavaa taimikkovahinkoa 2,5 hehtaarin alalla vuodessa…”

     

  • puunhalaaja

    ”keskimäärin yksi hirvi aiheuttaa laatua alentavaa taimikkovahinkoa 2,5 hehtaarin alalla vuodessa”

    Onko sinulla suoraa linkkiä tuohon lähteeseen?

     

    Planter Planter

    Kyllä Antonin teksti pitää paikkansa, alla tiedon lähde. Kuten Wanhajätkä toisessa ketjussa toteaa, niin tämä tuhoala, 100 000 hirveä kertaa 2,5 ha, eli 250 000 ha vuodessa on aivan naurettavan pieni, lapsellinen ja merkityksetön. Sehän on vain kaksi kertaa vuotuinen uudistusala ja  kuusinkertainen männyn vuotuiseen uudistuslaan nähden. Kyllä hirvikantaa voi edelleen nostaa roimasti, sillä lukijoiden kuvissa on vain kolme kaluttua runkoa.

    https://image.slidesharecdn.com/181430matala-170120123009/95/juho-matala-hirvisatavuotiaassa-suomessa-20-638.jpg?cb=1484915717

    https://www.slideshare.net/LukeFinland/juho-matala-hirvisatavuotiaassa-suomessa

    hemputtaja

    Haullahan löytyi äkkiä ainakin yksi osoite eli: ”https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/metsa/metsatuhot/hirvielaintuhot/”.

    Hyvin ovat olleet hirvet asialla, mutta ei huolta, on kuulemma vahingot laskusuunnassa. Muutenkin vahingot varmaan vähenevät – ainakin suhteessa – jos muutaman ”älykön” (eivät tietääkseni Luken väkeä) loistavat suunnitelmat toteutuvat. Ehdottelevat, että Suomeen tuotaisiin visenttejä luontoamme monipuolistamaan.

    Voisivat olla päteviä elukoita ja varmaan pysähtyy autokin vähintään yhtä hyvin kuin hirven tavatessa. Hauskinta tuossa intoisassa huutelussa on, että ne saakelit saattavat saada homman aikaiseksi.

    wanhajätkä

    No planterhan lukee nyt jälleen kuin piru raamattua teksiäni. Totesin että todellisia hirvituhoja on liikaa. Mutta muutama kaluttu….siis alle kymmenen nuorta puuta 3,5 ha alalla….naurettava tuho. Herkäksi on menny…

    Arvostele riistapolitiikkaa jota riistakeskus harjoittaa….älä syyllistä metsästäjää.

    puunhalaaja

    Kiitos linkistä, meni heti käyttöön.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    wanhajätkä: älä syyllistä metsästäjää

    Katsotaanpa: ”…Samaan aikaan maanviljelijät valittivat hirvivahingoista; vaadittiin jopa hirvikannan hävittämistä kokonaan. Lopulta, kun kanta oli jo huvennut lähes olemattomiin, päädyttiin vuonna 1923 jälleen täysrauhoitukseen. Tuolloin rauhoitushankkeen aktiivisena toimijana oli vastaperustettu Suomen Yleinen Metsästäjäliitto, joka toisella anomuksellaan sai maan hallituksen myönteiseksi esitykselleen. Ensimmäinen kerta ei tuottanut tulosta, koska hirveä pidettiin vahinkoeläimenä…” Eikä oltu väärässä.

    Planter Planter

    Wanha: En mielestäni lukenut kuin piru raamattua, minusta kirjoitus vähätteli hirvivahinkoja, vai miten tämän suoran lainauksen voi toisinkaan tulkita?

    ”Hirvi on joidenkin mielestä todellinen uhka metsätaloudelle”

    Kyllä se täällä on toteutunut uhka. Täällä meidän alueella syyllinen tilanteeseen on riistahallinto. Luken käyrissä 2000-luvulla hirvikanta ei ole missään vaiheessa ollut alle 4 / 1000 ha. Niillä tiheyksillä ei kunnollista taimikkoa saa syntymään, sen myöntää riistahallintokin. Siitä huolimatta kannan pienentäminen on estetty lupapolitiikalla.

     

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Jukka bisin väitöskirjasta: ”…tyytymättömyys suomalaista metsästäjävetoista riistahallintoa kohtaan tuli konkreettisesti esiin…”

    Riistahallinto on sama kuin metsästäjät. Täällä päivystää sankka joukko riistahallinnon (metsästäjät) trollareita ja agitaattoreita.

    Planter Planter

    Otetaan tähän vielä kattavampi Luken hirvituhokatsaus. Se perustuu 60 000 koealan tuloksiin, joten on kattavampi kuin täällä tehty lukijoiden kuvien otanta, jolla on perusteltu hirvituhojen vähäisyyttä.

    Täällä on linkin dokumentin ”reikäleipäkuvaa” ja alla olevaa tekstiä tulkiten vähätelty, että hirvituhojen osuus on vain 10-15% kaikista metsätuhoista. Eipä niitä suurempaa määrää näy varttuneissa metsissä, puulajin vaihdos ja aukot eivät näy hirvituhoina, vaikka johtuisivat niistä. Kannattaa kiinnittää huomiota taimikoiden tilaan ja mihin ollaan menossa.

    http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/538354/Hirvituhot%20VMI-tulosten%20perusteella.pdf?sequence=1

    arto arto

    Meillä hirvet vähissä 3 päivän kelkkailut reiteillä usea sata kilometriä. 2 jäljet näkyi uran poikki. nekin turvesuon laidalla.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 37)