Keskustelut Metsänomistus Hyvät metsien ihmiset.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 41)
  • Hyvät metsien ihmiset.

    Merkitty: 

    Miehistähän -metsäradio alkujaan aloitti.Nykypäivänä kaikkia on alalla kuin alalla.Nyt on joka tuutista koronaa,että korvista pursuaa.Mietimpä mieten konekuskit tai metsässä toimivat yleensä maskeja käyttävät.Koko päivänkö vaikkapa kannon nokalla ollessa tai ratissa.Meidät yritetään samaan tuuttiin työntää.Uutisoinnissa maskit kasvoillaan tiukasti vaikka montaakaan ei lähimain.Eli nyt esimerkillään viestivät,että naamat piiloon jne..En yhtään vähättele asiaa mutta liika on liikaa -vaikka selkäänsä saadessa-vanhakansa sanoi.Miten toimitte käytännössä.Rajotteita siis metsiinkin monella muotoa yritetään pukata.

  • Tolopainen

    Tämä maskikeskustelu ei auta mitään, on aivan sama onko keväällä käytetty maskia tai ei sillä ei ole enää mitään merkitystä. Ei nuo maskit virusta poista, se ei häviä enää koskaan tältä pallolta. Osoittaa vain miten vähän Suomessa on todellisia ongelmia. Hallituksen maskisuositus ei olisi ainakaan minulle merkinnyt mitään, koska en käy kaupoissa enkä julkisissa tiloissa. Huvittavaa että viinan kulutus on kasvanut koronan takia. Korona leviää pääasiassa noiden lahkolaisten huuhaa tilaisuuksissa, joissa sylki lentää, kun julistus on niin kiivasta..

    Jätkä

    Tollo. Tuo tuossa edellä on hyvin sanottu! Tämän vuoden paras – Sinulta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    ”Koska muu kulutus, eli pääosin matkustajatuonti ja ravintolassa kulutettu alkoholi romahtivat lähes olemattomiin huhti-toukokuussa, vähittäismyynnin lisäys ei riitä korvaamaan muun kulutuksen pudotusta.”

    http://www.eva.fi/blog/2020/07/06/koronakevaan-yllattavat-vaikutukset-ihmisten-terveys-kohenee/

    Tolopainen, voisit olla hieman tarkempi (kuin Trump) faktojen kanssa?

    Oppositio osoitti maskigatellaan että heillä on ideat vähissä. Olisi rakentavampaa keskittyä tekemään sote-uudistuksesta mahdollisimman hyvä; sillä on laajakantoinen kansanterveydellinen merkitys. Lisäksi se on aluepoliittisesti tärkeä: myös harvaan asutulle maaseudulle uskaltaa mennä asumaan jos terveyspalvelut toimivat jotenkin.

    hemputtaja

    Kyllä tuota hallitusta on hiukan varaa moittia. Jotenkin tuntuu, että homma ei ole oikein hallussa.

    Eilen kolmosen uutisissa juoksi väite, että nuoret saavat rokotteen vasta 2022. En nyt oikein tajua miksi. Nuorethan tautia levittävät ja yritäppä pyytää lopettamaan biletyksen.

    Epäilevät sairastamisen tuoman immuniteetin kestävän vain 4 kuukautta. Mitenkähän lie rokotuksen kanssa. Ei tuo influenssa rokotekaan elinikäistä suojaa anna. Vuoteen 2022 mennessä riskiryhmät täytyisikin rokottaa useampaan kertaan.

    r.ritva r.ritva

    Hienoa,että polveilevaa juttuuni kiinitettiin huomiota.Olisin kaipaillut käytännön konekuskien,metsurien perinteisillä sahailevia tai muuten metsässä kulkevien ajatuksia.

    Keväällä”voimakkaasti”ministeri uhosi pakkokeinoja.Uudenmaan rajat suljettiin.Poliisit valvoivat liikennettä.70 kympiset tiukasti koteihinsa.Myöhemmin,että sai olla vain suosituksia.

    Eli järjenkäyttö tuossa kaikessa oli ja on ihan paikallaan.Maski ostokset oli fiasko jota ei suurimmin ole enää uutisoitu.Rajoituksissa ei tajuttu ,että on erillaisia tilanteita,tapauksia.Nyt edes yritetään.Visakallon laskelma avaa bisneksenkin keinoja.

    Metsässä on mahdollista keskustella kauempaakin toisen kanssa kuin kapakan kaljalasin ääreltä.

    Kuljen metsissä lähes päivittäin.Harvemmin kohtaan ihmisen.Jos niin varmasti on tilaa ja avaruutta keskustella ilman naamariakin.Eläimet joita useimmin kohtaan eivät maskeja kysele.

    Jauhaminen jatkuvasti/selkää saamiseen.Rajoitukset tulee mitä hiili ja metsät Eli rajoitettaisi yksityisen metsänomistajan oikeuksia omaan metsäänsä.

    Panu Panu

    Maskin käyttäminen vain kerran on piittaamatonta elitististä kertakäyttökulttuuria, jolle ei ole mitään järjellisiä perusteita.

    Miksi maskia ei voisi käyttää uudelleen? Kertyykö siihen normaalikäytössä koronaviruksia, onko tätä tutkittu? Jos kertyy niin niitä kertyy varmaan myös vaatteisiin, hiuksiin ja paljaalle iholle. Jos maski on kertakäyttöinen niin myös vaatteiden pitäisi olla sitä ja jokaisen kaupassakäynnin jälkeen pitäisi mennä 100 asteiseen saunaan tappamaan virukset hiuksista ja iholta.

    Tärkeintä on maskin käsittely: sisäpinta ei saa osua mihinkään, varsinkaan sormiin. Maskeja voi definfioida silloin tällöin desinfiointiaineella, vetyperoksidihyörytyksellä, kiehuvalla vedellä, saunassa/uunissa tai ihan vaan antamalla niiden olla viikko kuivassa paikassa. Toki järkikin sanoo, että kun olet päiväkausia hengitellyt, mahdollisesti aivastellut ja yskinyt maskiin niin se on mukava pestä välillä. 20 sekuntia saippuapesua pitäisi tuhota koronavirus käsistä, joten varmaankin myös maskista.

    Hesari kirjoittaa tänään maskien puhdistuksesta, tosin aika rajoittuneesti:

    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006671453.html

    MIISU4F MIISU4F

    R.ritva:

    Tässä autenttinen metsien kulkija, metsuri. Lähden aamuhämärällä, en kohtaa ketään. Teen päivän työn ja palaan kotiin. Voi mennä pari kuukautta, ettei työn merkeissä tapaa yhtään ihmistä. En edes kotirapussa . Joten en laita töihin mennessä, töissä tai palattaessa maskia. Kädet olen pessyt aamulla ja ulos mennessa aina desiä ja myös autosta noustessa kotiin tullessa ja pesut. Koska kosken talon ulko-oven kahvoihin.

    Maskin käyttöä harjoittelin elokuussa Uudellamaalla ja nyt täällä Itärajalla myös kaupoissa tai missä vain asioilla käydessä aina maski.

    Taloyhtiön saunaan tai pyykkitupaan mennessä en laita maskia. Jos ajaudun naapurin kanssa jutteluun pihassa, on pidetty hyvä välimatka.

    Käytän hyvää käsihygieniaa -ja desiä sekä etäisyyttä. Kerran tai 2 krt viikossa kauppaan. Kylässä käy vain kissojeni ystävä, joka ei niinikään tapaa kuin työyhteisönsä jäseniä, heilläkin maksimoitu hygienia. Itse olen käynyt kylässä vain em. ihmisen tykö. Ei ns. viihde-elämää koko vuonna.

    Yhtiön ja työterveyden toimesta oli äsken maastokäynti, jossa terveyssisaretkaan ei käyttäneet maskia, ulkotiloissa kun olimme, etäällä toisistamme (työnaytös)  joten silloin en itsekään käyttänyt, vaikka oli useampi ihminen koolla metsässä. Porukassa oli myös lääkäri, kai he tiesi mitä tehtiin, kun ei käytetty maskia, vaikka kysyin, tarvitaanko.

    Covid19 tulee ja tarttuu, ellei jokainen ihminen eristäytyisi nyt kolmeksi viikkoa täysin.  Nyt vain taistellaan ja viivytellään sitä vastaan käytettävissä olevin keinoin siksi, että ehdittäisiin kehittää rokote. Ja myös, ettei laajat yleisömassat sairastu kerralla ja kuormita terveydenhuoltoa. Viivytystaistelu.

    Maskin laitan pestyin desinfioiduin käsin ja vaihdan usein, kun liikun tuolla asioilla kaupassa tms. Käytän sitä muita kunnioittaakseni. Sehän edelleen suojaa muita paremmin kuin käyttäjäänsä. Virushan tarttuu myös silmien kautta, joten suojalasit tai pleksi olisi tarpeen, jos haluaa itse suojautua paremmin.

    Mutta kun jokainen käyttäisi maskia, niin suojaustaso nousisi ja covidin etenenminen hidastuisi. Koska kukaan ei tiedä, onko oireeton kantaja, ellei ole testattu.

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Miisulla hyvät turvatoimet. Jos kaikki toimisimme noin, kyllä varmaan virus nitistyisi nopeasti. Saataisiin pidettyä palvelut auki. Nyt kun osa porukasta on välinpitämätöntä, ja jatkaa ns. normaalia elämää, on uhkana että esimerkiksi koulut ja kirjastot joudutaan taas sulkemaan. Palveluammateissa toimivilla kuten hammaslääkäreillä ei ole töitä juuri lainkaan.

    Jos on maskien suurkuluttaja, varmaan muovikuiduista tehdyn maskin desinfiointi onnistuu hyvinkin esimerkiksi kaatamalla sen päälle kiehuvaa tai lähes kiehuvaa vettä muutamaksi minuutiksi. Kuivumista voi tehostaa painelemalla puhtaan puuvillapyyhkeen välissä ennen narulle nostamista.

    MIISU4F MIISU4F

    Tuohon kertakäyttömaskien puhdistamisen en vielä lähtisi. (on varaa ostaa)

    On minulla myös LV.n elintarvikekäyttöön tarkoitettua pintasuihketta. Tuhoaa 99 pros.  norot, bakteerit ja homeitiöt. Käytän sitä esim. auton kahvoihin ja pintoihin jos joku vieras tulee kyytiin (harvoin) ja asunnon kahvoihin  ym. (jos vieras esim huoltomies käy) . Alunperin hankin LV.n desisuihkeen työkenkiä ja saappaita varten. Aiemmin suihkin työjalkineiden sisäosat NeoAmiseptilla. Sitten löysyn marketin hyllystä tuon LV.n. Koska saappaita ja jalkineita ei voi oikein alinomaa pestä saippuavedellä. Itsellä on kolmet eri jalkineet käytössä, että ne kuivahtavat välillä. Myös pohjallisia on iso nippu; olen ommellut itse paksumpia pestäviä ja kestäviä pohjallisia, ne menee pesuun joka pv. niinkuin sukatkin. Tai siis vkl, kun pesen työvaatteet.

    Niin sillä LV suihkeella voi periaatteessa suihkia maskitkin, jos olisi äärimmäinen hätätila.

    Saimme työnantajalta kaksi kestomaskia firman logolla, niitä en ole ottanut käyttöön. Ehkä edustustilaisuuteen sitten. Kun niitä pitäisi sitten kantaa pesuun jne. tai keittää.

    Kun heitän kertakäyttömaskin autossa roskapussiin, suihkautan sitä LV desisuihketta perään ja käsiin.

    Huomasin huhtikuussa, että LV suihkeen hylly oli tyhjä. Oli koko kesän. Syksyllä sitä taas oli, osti 2 plo.a.  Nyt kun korona-aalto ilmeisesti nousee tännekin, huomasin, että LV pullohylly on ollut taas tyhjä.

    Moni muukin huomannut, puskaradio, että se elintarvikekäyttöön käyvä suihke on todella tymäkkä ja edullisempi kuin esim NeoAmisept.

    http://www.foodie.fi/entry/desinfiointiaine-500ml/6414505023329

    Jätkä

    hemputtaja:”Kyllä tuota hallitusta on hiukan varaa moittia. Jotenkin tuntuu, että homma ei ole oikein hallussa.”

    Mollaa sinä hallitusta, mutta mieti sitä kuinka hallitus olisi toiminut, jos siinä olis pääministerinä ORPO-poika ja häneltä vahvat KOKKARI-tukiministerit ja aisaparina PERSUT, jotka pöljyyttään ovat myös ärhäkkäinä Marinin kimpussa, vaikkka nykyhallitus on pärjännyt tässsä kriisissä paremmin kuin voisi kuvitella minkä tahansa poppoon vastaavassa tilanteessa pärjänneen.

    Kuvitelkaa Pula-Ahon, Tuppi-puukon, Paavojen, Vanhahkon,

    Jäättenmäen, Rinteen ym -hallitusten toiminnan samassa tilanteessa!  Maa olisi kaaoksessa ja kuolinluvut liikkuisivat tuhansissa.

     

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 41)