Keskustelut Luonto Ilmastomuutos

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 264)
  • Ilmastomuutos

    Merkitty: 

    Ilmastomuutos peruutettu, tosin nyt vain yhreksi/kahdeksi päiväksi, muista mitään, Siperiassa lienee alati – asteet.

     

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Satu Huttunen lienee jo eläkkeellä. Toimi vuoteen 2012 saakka Oulussa professorina. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Satu_Huttunen). Väliverrosen kirja oli hyvä mediakohun kuvauksena. Kohu oli kiinnostava, koska siinä olivat eri puolilla tutkijakollegat Erkki Lähde ja Risto Jalkanen. Ilmansaasteita ja puiden harsuuntumisia kuitenkin tutkittiin pitkään ja hartaasti (mm. SILMU-ohjelmassa), kunnes kiristyvien ympäristömääräysten ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä saasteiden kaukokulkeumat vähenivät ja niiden mukana huoli metsistä lieveni.

     

    Tilley

    Tuosta Golfvirran heikkenemisestä olisin huolissani. Golfvirta on tutkijoiden mukaan heikoimmillaan yli tuhanteen vuoteen – Eurooppa saa jatkossa vähemmän lämpöä etelästä | Yle Uutiset | yle.fi

    Heikkeneminen on kuitattu yhdellä lauseella, että ”todennäköisesti lämpeneminen voittaa”. Millä todennäköisyydellä? 50 %? 90 %? Ja mikä se mekanismi on että sitä lämpöä tulee jos ei Golfvirran kautta? Tähän kaipaisin vähän enemmän tarkennusta.

    Tolopainen

    Taitaa tuo Golf virran vaikutus olla samanlainen uskonasia kuin, että sademetsät olisivat maapallon keuhkot. Lämpötilaan Euroopassa vaikuttaa enemmän suihkuvirtaukset kuin haalea merivesi Atlantilla.

    Puuki

    Kyllä se meriveden lämpötila vaikuttaa paljon siihen minkälainen on ilmasto sen meren vaikutusalueella.  Vesi on hyvä varastoimaan ja luovuttamaan lämpöenergiaa.  Puut kasvaa Suomessakin paremmin isojen vesistöjen läheisyydessä vaikka matalissa järvissä on vettä  vähän verrattuna merivesiin.   Alaskassa ja Siperiassa samalla korkeudella kuin me ollaan, on melko kylmää , kun ei ole Golfvirta vaikuttamassa.

    Ilmastomuutoksen vaikutukset keskilämpötiloihin  ja sadantaan on arvioita joita tehdään kait tietokoneilla mallinnusten avulla.  Osanneeko kukaan kovin tarkkaan sanoa miten menee sitten todellisuudessa,  kun eri suuntiin vaikuttavia muuttujia on niin paljon.   Otetaanko esim. metsien kasvussa ja niiden maapohjien vaikutuksissa huomioon kaikkia tekijöitä ? Luultavasti ei.  Ulossäteily lumisista aukoista ja – metsistä vaikuttaa sekin ilman lämpötilaan.  Puiden ja niiden kasvun sitoma lämpöenergia  tasaa yön ja päivän lämpötilaeroja .  Myös sateet muuttuu sen mukaan miten paljon on metsää pystyssä (suur)alueella.  Oikein isot hakkuut(sademetsissä)ja metsäpalot vähentää sateita alueella ja aiheuttaa sitä kauttakin ongelmia luonnolle.

    Tolopainen

    Mitä tuolla talven kylmyydellä muka on vaikutusta kasvukaudella. Manner ilmastossa on kylmä talvi ja kuuma kesä, kyllä siellä puut kasvaa, jos kosteutta on riittävästi. Vesi on kaiken kasvun edellytys. Etelä-Euroopassa olisi lämpöä mutta vettä puuttuu.

    Puuki

    Vähemmän ne puutkin kasvaa pitkän ja kylmän talven alueilla kuin lauhkeammissa olosuhteissa. Kasvukausi lyhenee. Toki sillä on vaikutusta kasvuun.

    Kun metsät hakataan eikä uutta kasva tilalle, niin vesisateet vähenee sillä alueella.  Pienilmasto muuttuu huonompaan suuntaan.

    (  v  ”pienilmasto” siinä merkityksessä , että verrataan koko maapallon ilmastoon , kun on      ilmaston muutoksesta kysymys)

    Petkeles Petkeles

    Ehkä ennemmin makroilmasto

    Tolopainen

    Jos kesän keskilämpötila on 20 astetta puut kasvaa paljon paremmin kuin jos se on 10 astetta. Meren rannalla puusto jää huomattavasti lyhyemmäksi kuin 200km päässä sisämaassa.

    Kurki

    Tottakai talven lämpötilalla on suuri vaikutus kesän kasvuun sitä kautta, että roudaton maapohja lämpenee nopeammin ja kasvukaudesta tulee pitempi.

    Perko

    Ennusteet kertoo länsituulten lisääntyvän, lämpökausilla tuulet lisääntyy. Föhn tuuli nostaa lämpöä Suomessa 5*  noin viiskertaa talvesssa.  Kesänaikainen  on   harvemmin.  Luulen, jotta 50- luvulla sekoittivat Golfin  ja föhniin. Koulussa  ei mainittu  koko asiaa, kaikki suvikelit oletettiin Golfin tuomaksi hyväksi.

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 264)