Keskustelut Metsänhoito Inhimillinen tekijä

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 62)
  • Inhimillinen tekijä

    Ohjelmassa kolme rautaista asiantuntijaa : Kaarina Davis , Pauliina Kainulainen ja Kalevi Korpela kertoivat luonnontilaisten metsien myönteisistä vaikutuksista ihmisen terveyteen. Samalla tuli esiin kuinka  järjetöntä Suomalainen metsän ”hoito” on!

  • harrastelija harrastelija

    Yritin oikein tarkkaavasti seurata juuri päättynyttä ”inhimillistä tekijää”. Molemmat naismetsänomistajat olivat tressaantuneet omissa ammattitöissään ja saaneet metsästä apua mielialaansa. Hämeenkyröön muuttaneen entisen sairaanhoitajan (Davis) omistama n. 5 ha:n metsä toimi hänen henkisenä tukena – oikein hyvä, mutta miksi suuri viha muiden tekemään päätehakkuuseen.

    Teologi (Kainulainen) oli tressaantunut työssään saamelaisten parissa ja kannatti jatkuvaa kasvatusta ja puun myyntiäkin. Hän kertoi kovin voimakkaasti, että miten tuottoisempaa jatkuva kasvatus on – ilman perusteita. Metsästä tietämätön menee tuohon ”valeuutiseen” helposti.

    Korpela luontoprofessorina oli kyllä vähän ”ulkona” ja kertoi itsestään selvyyksiä.

    Alan kyllä voimakkaasti mennä Pentti Linkolan mietteisiin, kun puhutaan luonnon suojelusta ja maapallon ilmakehän lämpenemisestä. Eli suurin syy on ihmisten holtiton ja räjähdysmäinen kasvu! Suomi ei siihen kuvioon kuulu.

    hemputtaja

    Sivuheittona tuohon Lappi/jatkuva kasvatus. En tiedä onko edelleen voimassa metsänrajametsiä koskeva säädös. Niitä kun pitää tai piti kasvatella aikalailla jatkuvalla periaatteella.

    Sitten toinen sivuheitto. Nyt on taas tulossa tämä valtakunnan ehdottomasti ja vastaan sanomatta merkittävin tapahtuma eli pride-kulkue/Aleksanterinkatu.

    Väkisin käy joskus mielessä, että pitääkö metsäväen järjästää oma kulkueensa muutamana seuraavan vuonna (metsäpäivillä?). Osan kulkueen kylteistäkin voisi varmaan lainata. Kuten ”vaadimme tasa-arvoa”. Omiakin tietysti tarvitaan ”metsäväen sorto lopetettava”, ”avohakkuiden vaino lopetettava”, ”cityvihreät helvetin kuuseen”, ”asennejumittuneiden tutkijoiden rahoitus poikki”, jne.

    William Munny William Munny

    Kyllä siinä varmasti on mielenterveys kovilla,kun joutuu saamelaisille jumalan sanaa julistamaan.

    Kovimpas visakallo vaikuttaa maansa myyneeltä.Eihän nyt elämän työsi suinkaan hukkaan mene.Sinähän olet ollut ja olet jatkossakin muiden metsänomistajien esikuva,nerokkailla toimillasi.

    pihkatappi pihkatappi

    Kansallinen identiteetti rakentuu facebookin ja hulahulan tyyppisen kertakäyttöviihteen ympärille. Siinä mielessä taitaa olla melko pieni porukka, joka vaivautuisi paneutumaan metsäisiin asioihin, jolloin mielipiteitä rakennetaan mm. YLEn hömppäkanavien välityksillä. Yleisradio voi pelastaa vielä maineensa tekemällä sarjan Suomen metsäteollisuuden vaiheista, metsäkoneiden kehittämisestä, sellutehtaiden rakentamisista, sahalaitoksien kehittymisestä koskien ääreltä ja näiden asioiden merkityksestä suomalaisille työntekijöille, kansantaloudelle ja kansan identiteetille. Toinen sarja voitaisiin tehdä metsätaloudellisesta vinkkelistä metsänomistajien ja heidän sidosryhmiensä kesken, toki tässäkin sarjassa muistettaisiin että hakatut tukit sahataan kotimaassa ja laivataan Kiinaan kotimaisin voimin ja että Suomi menestyy markkinoilla osaamisensa avulla ja markkinoilla tiedetään että Suomessa tuotettu ja jalostettu tavara tulee kestävästi hoidetuista metsistä.

    Visakallo Visakallo

    On hyvin erikoista, että Suomelle elintärkeää tuotannonalaa käsitellään tiedotusvälineissä jopa täysin totuudenvastaisesti tai  hyvin keveillä oletuksilla. Tämä vaihtoehtoisten totuuksien vyörytys vaikuttaa erittäin hyvin organisoidulta. Kysymyksessä on selvästi Suomen etuja vahingoittava hanke, ja voidaankin kysyä, mitkä tahot sen takana on?

    risuparta

    Voi teitä reppanoita! Jos ottaisitte asioista selvää. Ai niin eihän teidän putki aivonne ota vastaan kuin yhtä totuutta. Sitä mitä metsä alan julkaisut hokevat.

    Uskokaa tai älkää mutta maailma ei lopu siihen höttö puu ropsi pinonne viereen.

    Timppa

    Älä viitsi Risuparta.  Ei meidän tarvitse lukea sitä totuutta mistään lehdistä.  Kyllä se totuus löytyy kymmenien vuosien havainnoista metsistä.   Sitä ei voi mikään ismi muuksi muuttaa.

    Muuten.  Sitä en ymmärrä, että normaalitiheydessä oikealla  pohjalla kasvatetusta puusta saisi mitään höttöä.  Huonoa tukkipuuta onnistuu vuorenvarmasti kasvattamaan jatkuvan kasvatuksen metsissä.  Oksaisia, lenkoja ja saattavat joskus ollakin myös höttöä.

    jees h-valta

    Ei lopu ei, höttöpuupropsipinon viereen. Kun tulee tukkiakin aivan mukavasti. Suomen metsissä on 2,5 miljardia kuutiota puuta joten aivan sama miten yksityismetsät puitaan hakkaa. Silti piisaa piipertäjille suojelua tallattavaksi sen muutaman sata hehtaaria jotka kattavat sen tarpeen kyllä täysmääräisesti. Yhtään enempää ei tarvita. Nekin saisi aidata ja muualta jokamiehen oikeudet pois ettei ole tiellä kun metsätöissä ollaan.

    Apli

    Suomen metsätalouden suurimmat uhat on Vihreät puolueena ja EU ilman niitä tämä olisi yhtä juhlaa…

    harrastelija harrastelija

    Kerroppa ”risuparta” meille reppanoille, että miten sinä järjestäisit Suomen asiat mallilleen? Muistan ajan, jolloin maalta riskit ja vahvat työn tekijät jäivät jatkamaan vanhempien tilan pitoa käsityökaluilla ja hevosen  lisävoimilla. Heiveröinen, joka ei pärjännyt lapion varressa lähetettiin opiskelemaan, jos vain oli päätä.

    Nyt kansan hyvinvoinnin mukana pääsee opiskelemaan viisauksia kuka vain haluaa, tämä reppanoiden asuttama yhteiskunta on sen mahdollistanut. Kotimaassa on edelleenkin epäkohtia, joissa riittää kehittämistä. Inhimillisen teologi oli huolissaan Ruotsin saamelaisten itsemurhista – hyvä niin, mutta kun meilläkin vuosittain tuhatkunta pääasiassa nuoria ihmisiä tekee myös itsemurhan?

    Yhä enemmän tuntuu, että me olemme rikollisia, kun rehkimme hyvinvointimme eteen ja muualla maailmassa on niin kauheasti parannettavaa. Nyt meidän luontoedustajat (Hanna Aho) yrittävät kovasti saada EU:ssa Suomen metsät hakkuurajoitusten piiriin, koska me olemme täällä metsän keskellä niin voimakkaasti päästölähteitä!

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 62)