Keskustelut Metsänhoito Istutustyön hinta, siis istuttajan palkka

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 82)
  • Istutustyön hinta, siis istuttajan palkka

    Merkitty: 

    Metsälehti Makasiinissa oli juttua istutustyöstä, tahti tuntui aika kovalta, noin kolmeja puoli neljätuhatta tainta päivässä.  Paljonkohan on istutustaksa?

  • Jätkä

    Meillä on ollut lukuisia ensikertalaisia istuttajia. Ensimmäisenä päivänä näillä nuorilla henkilöillä on osalla kaksisataa tainta päivässä tiukalla. Toki aluksi pitää joka taimelle neuvoa istutuspaikka.

    Paljon on paakun peittämistä ja tiivistystä vahdittava, vaikka nekin vaiheet on jokaiselle näytetty ja selitetty. Kun sen aluksi opettelee kunnolla, tyyli pysyy, vaikka nopeus nousee moninkertaiseksi.

    Metsänmies

    Puuki yrittää taas syyllistää työnsuorittajaa huonosta työjäljestä. Totuus on kuitenkin, että myös metsurit ovat ammattiylpeitä, huonoa työjälkeä ei tehdä. Satunnaisia poikkeuksia voi olla, kysymys on silloin yleensä ”halpatyövoimasta”. Sitä saa lähinnä ulkomailta, mutta heistäkin suurin osa on ammattimiehiä.

    Metsänmies

    Kun istutustyön oppii lähes automaattiseksi, yllättävän vähän päivätulokseen vaikuttaa maaperä ja muokkausjälki. Ääriolosuhteissa, puoleen,tai toiseen, tulee tietysti eroja.

    Jätkä

    Ne huonon jäljen tekijät eivät ole metsureita, vaan yleensä satunnaisia kausityöntekijöitä, jotka hosumalla yrittävät tehdä tulosta. Aika usein he ovat opiskelultaan kesälomalle / tauolle keväällä päässeitä henkilöitä, jotka ovat kuulleet kovista tuloksista ja yrittävät myös itse päästä niihin keinolla millä hyvänsä.

    Lyhysti kuitenkin totuus on, se on tekniikkalaji – ja myös motiivi pitää olla kohdallaan.

     

    Metsänmies

    Jätkä:”Lyhysti kuitenkin totuus on, se on tekniikkalaji – ja myös motiivi pitää olla kohdallaan.”

    Täsmälleen oikein.

    rööri roope

    Kun tekniikka kohillaan ha/pv hyvä tahti.

    Metsänmies

    rööri roope:”Kun tekniikka kohillaan ha/pv hyvä tahti.”

    Suunnilleen noin

    Puuki

    <p><p>Eläpäs itse metsänmies yritä.  Yrität syyllistää minua siitä mitä itse teet.  Sanoinko muka että aina tai edes usein tapahtuisi noin ?   Ihan selvä yksittäystapaus oli josta kerroin. Metsäkurssit käynyt metsäpalveluyrittäjä oli tekijänä enkä yleistänyt kuten sinä tunnut tekevän. </p></p>

    Metsänmies

    Älä Puuki itse yritä. Kun kerroit tuon yksittäistapauksen, et kertonut, että se on yksittäistapaus. Silloin se helposti yleistetään. Mitä taas huonoon työjälkeen tulee, sitä ei ole pakko hyväksyä. Jos minä maksan jostakin työstä, on se tehtävä kunnolla. Jos työ ei ole sovitun mukaista, olen varma, että tekijä korjaa sen omalla kustannuksellaan.

    KeMeRat

    Nuo MH:n vakat ovat kohtuullisen työtahdin kannalta hyviä, potit märkänä painavat sen verran, että tekee mieli tyhjentää mahdollisimman nopeasti. 8h päivänä pääsi hyvin 7 vakkaan.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 82)