Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 15,311 - 15,320 (kaikkiaan 17,253)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Timppa Timppa

    Olisi hyvä tietää Perkon metsistä enemmän.    ESimerkiksi m3-määtä/ha.  Esimerkkinä voin kertoa, että tilamme metsät ovat vuonna 1933 peitteisiä, mutta niissä oli puuta vain45 m3/ha.  Nyt niissä on paljaita kohtia ja taimikoita, mutta puuta on 150 m3/ha.

    Visakallo Visakallo

    Samantapainen kehityskaari kuin Timpalla on ollut meilläkin. Vuoden 1948 ilmakuvissa tilan metsät näyttävät kyllä peitteisiltä, mutta eipä niissä puuta kuitenkaan ollut kuin reilu puolet/ha mitä nyt keskimäärin.

    Perko

    Voitte katsoa T. Pukkalan videolla on hyvät näytöt jo pitemmälle kehittynyttä Tuupovaaran  puustoa. Sen  linkki on tuolla toisella sivulla.

    Omat puustoni ovat enimmäkseen istutus ongelmien korjausta, noin puolet on luontaisuudistunut ja tervettä metsää.

    Timpalle kasvusta; parhailla kohdin on 14 m3 /ha/v  muuta sen  arvokasvu ja tuotto euroina  ei ole optimissaan  -tarvitaan myynti 30% puuta pois niin tuotto pompsahtaa ja uudistus virkistyy.   Tiheys,  puiden koko, kasvunnopeus ja  moni muu seikka vaikutta tulokseen.   Ne -30  luvun  teoriat  ei sovi just mihinkään nykyisin .   Istutus virheistä  pitää ottaa oppia, mieluummin ettei istutusta tarvitse !

    PS;  Olisi  tuo 45 m 3 ollut helposti korjattavissa  maksimi tuottoiseksi   90 – 110 m3 /ha . Valoisa  sekametsä  ja uudistus  jatkuisi vaivatta.  Ne teoriat ja varma tieto  on korvattu  kuitutavoitteella.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos Perko mietitään korjuun kustannuksia, niin paljonko on yleinen poistuvan puun keskikoko?

    Perko

    En  ole itse tehnyt enkä viimeisistä mitannut. Hihasta  temmaten 0,8 m3 . Haittaa nämä  istutus  kuusi jutut  ja jäi  viimeisestä  oksattomat propsi-riut  oottamaan hinnannousua.

    Seuraavassa on hieman erilainen koko, mittaus ja  optimointi on tuottanut paremmat tiedot jolla edelleen parannetaan seuraavan tulosta.

    PS; katsoin yhtä suunnitelmaa kuusikosta , poistuma on 0,330 m3  keskikoko, 25 – 30 cm . Kaksilajinen metsä kuusta 300 m3/ha ja sammalta!

    jupesa

    ”Propsi riuistakin” saa nyt n. 39€ motilta. Sen mottihinta kasvaa esim. 6% korolla 15 vuodessa yli 93 €:ksi . Siis paremmaksi kuin tukin hinta on nyt. Kun harsintametsä odottaa uutta harsintaa, kertyy päätehakkuutulo moninkertaiseksi sillä aikaa ja samalla uusi taimikko kasvaa. Puustopääomalle tulee hintaa; yleensä ei kannata seisottaa sitä pystyssä, kun on saatavissa paljon parempi tulo muualle sijoittamalla.

    Perko

    Todellinen säde kasvu: 2-5 mm/vuosi → odottaminen tuottaa huomattavasti enemmän. Puuki kokeilee  onko laskutaitoa.

    Älä hakkaa 17 cm  kuituprossua jos niissä on vihreitä havuja – odota tukkikokoon  10 v! .  Lasku vertailu on hieman mutkikas mutta nykyiset laskimet  on hienoja ratkomaan.  Ne umpeen istutetut ja kasvaneet voivat tarvita valoa.

    jupesa

    Kun uusi taimikko on jalostettua alkuperää,se kasvaa kiertoaikana 20-30% enemmän puuta kuin edellinen. Se vaikuttaa myös kannattavuuteen. Hakkuille pääsee aiemmin. Myös nykyinen kääntömätästys ja nopeakasvuiset pottitaimet vaikuttaa samaan suuntaan.

    Ainakaan tällä korkeudella ei puut kasva yleensä 5 mm vuodessa /lusto.  15 v. on minimi aika seuraavalle harvennukselle. Lisäksi jos mitataan puiden tilavuutta rk-lpm:n ja pituuden avulla, harsittu metsä antaa ylioptimistisia tuloksia.

    Olen verrannut jk:n kasvatusta tasaikäiseen ja todennut tasaikäisen yleensä paremmaksi vaihtoehdoksi . Jk-metsän kasvut mm. sainPukkalan esimerkeistä ja tasaikäisen omista kokeista ja myydyistä puumääristä.

    PS.  Tietysti riippuu 17 cm rk-lpm puiden määrästä /ha kannattaako niitä jatkokasvattaa vai ei. Ei kaikki tapaukset ole samanlaisia . Itse jätän usein ”alamittaiset” puut pystyyn päätehakkuullakin. Korjattaville puille tulee avohakkuuhinta ja jäävä puusto jatkaa kasvua uuden taimikon ohella.

    jupesa

    Kokeile Perko itse laskea todellista tuottoeroa, kun esim. päätehakattavissa oleva metsä antaa lähdössä jo 4000 €/ha paremman kantorahan. Paljonko pitää seuraavan harsinnan tuottaa jotta oltaisiin edes tasoissa tulossa. Korko on 6%.

    Perko

    Onhan se mahdollista jotenkin korjata tulojaan käyttämällä rahat sijoituksena korkoon tai hankkia opintoja, terveyttä vaikka uudet hampaat tai korjauttaa silmien optiikkaa.  Kuitenkin metsän tuotto vaatii  puut ja jos ne  puuttuu tai ha pinta-alalla on 0,2 – 3 m3 – 15 v kasvulla  vaikka taimiin olis sijoittanut ja ahertanut mättäissä  hitosti niin  ha tuotto on vähemmän kuin  oikeilla opeilla  kasvava metsä josta saa jatkuvasti  7-9 mottia myyntiä. Karu totuus on;  metsät ilman puita ei tee lisää puuta!

    Voisin lähettää  Puukille kuvan kun annat  jonkin viestimen osoitteen.  Siinä on väärin opein kasvanut puu jonka lustot ovat noin sentin paksuisia. Tiettävästi kukaan ei ole sitä eikä sen kuvion puita jalostanut tai istuttanut ei edes raivannut.

    PS;   Nuo on useaan kertaan selvitelty. Paljaaksi hakkuulta ja se on siinä menneenajan tili.  Ei ole kuin se yhdenkokoinen tulo jota on odoteltu monta kymmentä vuotta  semmoinen miehen ikä.  Myynnin erilaisia hintoja voi sopia kaupanteossa ei niihin ole pykäliä tai sääntöjä.  Saahan siitä  jk myynnistäkin tehdä vaikka 5 %  tuotolla sijoitusta joka myynnistä, silti metsä kasvaa samaan tahtiin tukkipuunhinnalla tuottoa.   Mikä se Puukia siinä kiusaa, osaat hyvin  laskea niin  kyllä se selviää.

Esillä 10 vastausta, 15,311 - 15,320 (kaikkiaan 17,253)