Keskustelut Tekniikka Jonsered 2055

Esillä 7 vastausta, 11 - 17 (kaikkiaan 17)
  • Jonsered 2055

    Sain ilmatteeks eläkkeellä olevalta metsäkoulun opelta.

    Ärhäkkä saha.

    Onks tuttu saha jätkälle ja muille konkareille?

  • Jätkä

    arto: ”Kysymyksessä ei ole ahdin, turbo eikä separaattori . Eikä lisää tehoja ollenkaan putsaa vaan ilmaa.”

    Separaattori toimii aivan samalla periaatteella, eli on keskipakovoimaan perustuva erottelija. Vauhtipyörän välittömässä läheisyydessä ilma oli jo puhtaampaa ja keskipakovoima heitti ilmaa ja roskia kotelon ulkolaitaa vasten.

    Epäilemättä sylinterille meni himpun verran vähemmän jäähdytysilmaa – sen verran vähemmän minkä kaasuttimeen ilmanputsarin kautta meni.

    Pavekka

    Kyllä niillä polttopuita pätkii kun on voimaa ja kierroksiakin aika hyvin. En kyllä metsään veisi kun painaa, on kömpelö ja raskas vetää käyntiin. Ammattimalli ja kyllä niillä töitäkin on tehty vaikka parempia oli jo silloin. Taisi olla jonssin viimeinen tai viimeisiä omia malleja. Aika harvinaisia nykyään. Tekniikaltaan ne on omituisia eikä aina niin hyviäkään. Kaasuvaijeri jo mainittiin, se on jotenkin erityisen huono.  Turboseparaattorikin löytyy. Yleisimpiä kulutusosia sai vielä viime vuonna.

    Raket

    ”Ärhäkkä saha”, kuten aloittaja osuvasti kuvaa. Ei sovellu ihan kukkakepeille koska käsittely vaatii vähän voimaakin. 😀

    Pavekka

    Noita turboja on ollut sahoissa monenlaisia. Välillä vieläkin jotkut luulee niitä pakokaasuahtimiksi mutta ei niitä ole koskaan ollutkaan. Ne on enemmänkin aikansa tuotteita kun kaikkialla oli turbo sitä ja turbo tätä. Nehän on siis lähinnä keskipakotoimisia esi-ilmansuodattimia. Kaiken hauskin ja pirullisen ovela markkinointi kikka se oli husqvarna 40:ssä ja sen sisarmalleissa. Hyväkuntoisella 40:llä on vieläkin hauska touhuta kun siinä on se turbon viheltävä ääniefekti. Vanhoissa 40:ssä turboa ei ole ja kaikissa turbomalleissa ääniefektiään ei ole. Huskin 300-sarjaisissa on moottorisahoiksi erityisen hieno soundi. Pitääkin joskus irrottaa turbo ja koittaa tuleeko se siitä vai moottorin muista ominaisuuksista.

    Tossa otsikon jonssissa turbo ottaa imuilman vauhtipyörä vierestä eli ainakin teoriassa se paineistaa suodatin kotelon vaikka käytännössä kone varmaan imee enemmän mitä turbo puhaltaa. Vauhtipyöräkotelon ulkokehältä lingottu ilma purupartikkeleineen ohjataan sylinteriä jäähdyttämään ja sahan oikealta puolelta ulos.

    Jotkut turbot ottaa imuilman vauhtipyörän alipainealueelta eli ne ei ole turboja edes teoriassa kun eivät puhalla mitään koneeseen. Pelkästään keskipakosuodattimia. Kyllä se ns. turbo hyvä keksintö on kun kaikki muutkin sen on ottanut vaivihkaa käyttöön jonssin ja huskin lisäksi.

    Jätkä

    Aikanaan oli Partnerin (R16, R17, R18  ainakin) -Vauhtipyörässä siivilä, joka oli reikälevy tiheällä rei`ityksellä. Se pyörivä levy mätti myös roskat pois jäähdytysilmasta keskipakovoimalla. Moottori tosin otti imuilmansa muualta, kyllä oli ilmansuodatin äkkiä likainen ja jopa tukkeutunut.

    Niissä Partnereissa oli jäähdytysrivat todella ahtailla raoilla tehty, ehkä tuo roskaseparattori oli juuri en takia keksitty.

    Kiva yksityiskohta oli, että kovalla pakkasella tuo siivilä huurtui selvästi niin, että reiät supistuivat ja toimivat ikäänkuin termostaattina.

    merpe

    Se on semmonen tosimiesten saha. Jos on ruista ranteessa, niin sillä tekee töitä siinä missä tämänpäivän rinpulasahoillakin. Varaosiakin vielä saa.

    Pavekka

    Öljypumppua ei saa eikä varmaan puolaakaan. Noihin vanhat jonssit usein hyytyy.  Yleensä nuo kannattaa ajaa loppuun tai korkeintaan jotain pienimuotoista korjaamista.  Sitten kun kosahtaa ostaa uuden. Silloin vanhanaikaisuuden viimeistään huomaa.

Esillä 7 vastausta, 11 - 17 (kaikkiaan 17)