Keskustelut Metsänhoito jouluun puheenaihetta 😁😁🙊🙊

Esillä 10 vastausta, 151 - 160 (kaikkiaan 178)
  • jees h-valta

    Mhy noin kuvitteli ja heidän hakkuupalvelunsa reviiristä ei rajat liiemmin rajoitelleet. Kun oltiin jo muutama kymmenen metriä minun palstalla satuin huomaamaan ja siitähän sitten Mhy maksoi puuston kaksinkertaisella taksalla. Eipä tuo sinällään kumma ollut kun minun puolella oli houkuttelevan suurta kuusikkoa. Kannot laskettiin ja kantojen vieressä olevat tukit mitattiin. Aika erikoinen tulkinta kyllä konemieheltä kun männikkö vaihtuu kuin seinään kuusikoksi ja silti ei mikään jarrutellut. Mutta eipä ollut todella nauhoitettukkaan.

    Visakallo Visakallo

    Minulla on n. 15 km metsärajaa naapureiden kanssa. Jos olisin pitänyt rajat tukossa ja naapurit olisivat hakanneet minun puoleltani vaikkapa 10 puuta / 100 jm, eli 1500 puuta, meilläpäinhän ei alle motin puita lasketa edes puiksi, niin n. 2000 motista puhutaan. Sen hinta x 3 tekee jo paljon rahaa. Kyllä sitä pitää ihmisen olla hölmö, kun pitää metsiensä rajalinjat auki!

    Tolopainen

    Eihän tuo 15km ole kuin takaraja.

    Rane

    Arunas ,vanha tuttumme mutapainin ystävistä.näkyy taas uusineen traktorikalustoa.Ilmeisesti tuolla matkat tienvarteen ovat niin pitkiä että traktorit katsotaan taloudellisemmiksi.

    Rane

    Telatkin näköjään löytyy.

    Tolopainen

    Onko kuvat Harjavallan savotoilta.

    Visakallo Visakallo

    Tolopainen: ”Eihän tuo 15km ole kuin takaraja.”

    Niin onkin, loput on kaavoitettua järven- ja joenrantaa.

    Jätkä

    Tollo:”ne on takapajulat erikseen. Meilläpäin motoissa on kuviokartat ja toimivat gps paikantimet, eivät toimi nauhojen varassa. Kyllä se kehitys tulee viiveellä Harjavaltaankin,”

    Noinhan sitä luulee, kun ei tiedä – pelkkää kuvittelua vaan.

    ”- ne on takapajulat erikseen. Meilläpäin motoissa on kuviokartat ja toimivat gps paikantimet, eivät toimi nauhojen varassa. Kyllä se kehitys tulee viiveellä Harjavaltaankin,”

    – Koita nyt tollo päättää, mitä mieltä olet, vaikka ”Kyllä me pastorit naurettiin”, kun tuota soperrusta luettiin.

    Tolopainen

    Sehän on mukavaa, että Jätkälläkin on joskus hauskaa, niitä päiviä ei taida enää kovin monta vuoteen mahtua, muuten niin synkkää ja ikävää. Onneksi takuueläkkeisiin tule 30€ korotus, se otetaan veronmaksajilta, joille ei nyt vihervasemisto muistanut inflaatiotarkistusta järjestää.

    jees h-valta

    Teemun ajatus joulun puheenaiheesta oli onnistunut. Hyvin ja nopeaan tuli juttua ja hyvä kuvausmateriaali siivitti keskustelua. Lähti siiville ja taisi mennä jopa statosfäärinkin puolelle. Teemulle ja vihreälle koneelle joulurauhaa! Uuteen savottavuoteen sitten taas uudella innolla.

Esillä 10 vastausta, 151 - 160 (kaikkiaan 178)