Keskustelut Harrastukset Karhujen metsästysluvat vähenivät viime vuodesta yli sadalla

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 52)
  • Karhujen metsästysluvat vähenivät viime vuodesta yli sadalla

    ”Karhuja saa elokuussa alkavalla metsästyskaudella ampua koko maassa 136, kun viime vuonna määrä oli 263.” Näin Karjalainen 27.6.

    Ovatkohan luvista päättäjät ollenkaan tehtäviensä tasalla?

  • mehänpoika

    Mielestäni karhujen metsästyslupia olisi pitänyt lisätä vähintään puolella viimevuotisesta ,tai säätää karhu metsästyksen osalta irti luvanvaraisuudesta.

    Liiallisista karhista ei yhteiskunnalle ja ihmisille ole muuta kuin harmia ja haittaa.

    jees h-valta

    Eiväthän ne ole kun noinkin paljon turhaa lahtia tehdään.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Eikun vaikuttaamaan asiaan. Täällä maailmassa ei ole paljonkaan asioita, ainakaan ihmisten päättämiä, joissa ei voi saada vaikuttamisella mitään aikaan.

    Omissakin nurkissa karhuja tiettävästi aika lähelläkin, mutta en nyt ota kantaa johonkin kaatolupamääriin. Tärkeintä olisi että se petokanta, mikä on, karttaisi mahd. paljon ihmistä.

    Hankaluuksien ilmetessä pitää olla vain entistä äänekkäämmin poliisin hihassa kiinni. Saisi se lupakiintiö senverran suuri olla, ettei poliisin tarvitsisi kovin paljon asiaan puuttua.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Sitten karhuja on sopivasti kun niitä näkee useammin kuin hirviä.
    Ja sitten ne onkin jo niin arkipäiväisiä näkyjä ettei niihin juuri jaksa huomiota kiinnittää.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Voinee vain todeta, että nimimerkillä Jees H-valta on kyllä näissä petoasioissa molemmat jalat tukevasti ilmassa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Kerrohan Taneli yksikin syy miksi sitä ei sitten voi olla ilmassa.
    Olen mielelläni ja unohdan mielelläni petoasian joten se on minulle ilmaa. Siksi voi kyllä sanoa että se asia on minulle pelkkää ilmaa ja pysyykin sellaisena. Toivoisin yleensäkkin mahdollisimman monelle samaa suhtautumistapaa. Kun unohdamme (paitsi asumusten lähialueet) niitä ei edes ole. Turha niitä kameroita on hysteriaa varten metsiin levitellä.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Turha sitä uhota ettei pelkää karhua, kun se tulee polulla vastaan ja mörähtää niin on varmaan vetelä paska housussa joka ukolla.

    jees h-valta

    Voipi hyvin olla mutta miksi ihmeessä tuollaista asiaa jonka todennäköisyys hipoo lottovoittotasoa pitää vatvoa ja kaahottaa?
    Murehditaan sitten kun se karhu edes päästään eka kerran näkemään. Hirviä kyllä näkyy lähes viikoittain.

    Puun takaa

    Karhunpaskaa on tämän hetkisellä raivauspalstalla niin paljon, että jalkaa livettää. Ei se mitenkään lottovoitolta tunnu.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Kerran liikuskelin metsässä sahan kanssa, olinko pöllin teossa, vai mitä, en nyt sitä muista. Yhtäkkiä hoksasin että parissa haavan rungossa oli voimakkiden kynsien repimiä jälki noin parin metrin korkeudelle asti.
    Karhu! Säikähdin ja niskakarvat pörhistyivät, adrenaliini-hormonia alko tulla kohisten vereen, että ohimosuonet pullistelivat. Otin sahan käteen ja suoritin katseella tiedustelua ympäristöstä. Nyt jäät nallukka toiseksi, jos vain tämä saha lähtee pyörimään.

    Kun tasaannuin hormoniryntyksestä elimistöön, rupesin tutkimaan jälkiä tarkemmin, ja nehän olivat hirvet sarvillaa tehneet.
    Vaike sanoa oliko helpotus vai pettymys kun en päässyt karhun kanssa ottamaan matsia. 🙂
    ( Housupyykkiä ei tämä ”karhuepisodi” kuitenkaan saant aikaan.)

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 52)