Keskustelut Metsänhoito Karhukannan kasvua halutaan rajoittaa – pyyntilupien määrää nostettiin sadalla

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 52)
  • Karhukannan kasvua halutaan rajoittaa – pyyntilupien määrää nostettiin sadalla

    ”…Kiintiötä suurentamalla halutaan osaltaan tukea myös Pohjois-Karjalan alhaisen hirvikannan elpymistä”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä tiedotteessaan.

    Uutinen, julkaistu 28.6.2018 15:06

  • Gla Gla

    Kumma juttu, että ilvesten, susien ja karhujen kaatoon riittää porukkaa. Hirvieläimistä puhuttaessa alkaa valitus ukkoutumisesta yms. ongelmista.

    En minäkään ylisuuria petokantoja kaipaa. Edellytys petojen vähentämiselle on hirvieläinten määrän vähentäminen kohtuulliselle tasolle. Ko. alueella siinä ilmeisesti on onnistuttu, joten karhukaatolupa ei ole ongelma. Tämän tapauksen lupien määrään en osaa ottaa kantaa. Muualla eteläisessä Suomessa ei perustetta petojen metsästykseen ole.

     

    Tolopainen

    Hiukan epäilen että se joukko joko karhunpyyntiin lähtee on aika pieni. Lisäksi on vähän koiria joita pyynnissä voi käyttää. Metsästys on tehty lainsäädännöllä metsästäjille vaikeaksi ja vaaralliseksi. Karhutt liikkuu tiheiköissä ja ampumaetäisuudet on lyhyitä. En missään tapauksessa lähde lisäksi muka pitäisi ampua erillinen ampumakoe. Herrat saavat itse ampua karhunsa näillä pykälillä. Salapyytäjät nykyisin keskittyy karhuihin, ei kukaan viitsi enää hirviä ampua laittomasti.

    Jätkä

    Karhukantaa pitäisi vain elvyttää ja yksi hyvä ja tehokas keino olisi erämaihin ampua hirviä petojen ruoaksi. Helikopterista vaan ja niin monta luotia, että putoaa. Erämaihin siksi, että karhut ja sudet pysyisivät kauempana asutuksesta ja kotieläimistä.

    Samalla voisi valkohäntiä ammuskella. Vähenisivät varmaan punkitkit, mutta esim kettukantaa pitäisi säästää, että myyrät saisivat kyytiä.

    suorittava porras suorittava porras

    GLA:lle vastaan , että varsin pieni porukka eri paikkakunnilla on vihkiytynyt petohommiin. Yhdenkin karhun kaataminen vaatii usean pitäjän porukoiden tiivistä yhteistyötä . Tämä siitä huolimatta , että karhua metsästetään eri aikaan , kun hirviä. Pedot puolestaan häyttelevät niitä hirviä ympäri vuoden ja aiheuttavat osaltaan hirvien laumautumisen ja keskittymisen suppeammille alueille.  Luonnollisesti kolareitakin tulee , kun hirvet ovat jatkuvan paineen edessä liikkeellä päivästä toiseen.

     

    Tolopainen

    Miten joku voi olla niin kiinnostunut eläinten tappamisesta että käyttää koiriin rahaa tuhansia euroja ja viikkokausia vapaa-aikaa. Kun kyse on karhusta täysin harmittomasta pedosta jota ei pääse edes näkemään luonnossa. Muutama koiranomistaja kailottaa noista susista ja karhuista ja ihmiset juoksee punahilkka satujen perässä jossa sudet syö isoäitejä.

    Gla Gla

    Vielä enemmän kolareita tulee, kun hirvieläinkantaa kasvatetaan. Tällä hetkellä elukoita on niin paljon, ettei siinä petojen ajon takia laumaantumisella ole mitään merkitystä. Sorkkia vilisee kaikkialla. Paitsi siellä itärajalla, jossa ilmeisesti pedot ovat onnistuneet tehtävässään ja sekös metsästäjiä harmittaa. Aivan turhaa on karhuja sieltä kaataa. Jos ruoka loppuu, pedot lähtee ruuan hakuun. Luonto ei koskaan ole sairastunut siksi, että petoja olisi liikaa. Päinvastaisia esimerkkejä on runsaasti.

     

     

    suorittava porras suorittava porras

    Kun petojen määrä kasvaa,lopettaa moni koiralla metsästävä porukka metsästyksen samasta syystä. Koirien avulla saadaan yli 80% nykyisestä hirvisaaliista. Voi tulla aika pitkäksi odotella petojen määrän kasvua yleisesti sille tasolle , että sillä on merkitystä hirvieläinkantojen vähentämisen suhteen. Sitä ennen on luvassa hirvikannan hallitsematon ja ennen kokematon kasvu.

    Metsästäjät koirineen voivat sitä kasvua jotenkin hillitä . Jos koiria ei voi petovaaran takia käyttää , ovat keinot vähissä.

    Gla Gla

    Eli kannattaa pitää sorkkaeläinkanta sopivalla tasolla, jolloin kaikki ovat tyytyväisiä. Jostain syystä metsästäjät eivät tähän ole halukkaita. Osaatko sanoa, miksi?

     

    Tolopainen

    Pedot ovat siirtyneet itä suomesta länteen. Eihän siellä idässä ole niille mitään syömistä. Miksi ne sudet eivät syö noita Keski-Suomen metsäpeuroja siinä on kuonon alla tuhannen elukan toukka. Tai miksi etelän Peurat eivät kelpaa siellä on 100000 eli pedoilla on ruokaa. Silti muka piskejä häipyy suden suuhun. Meillä on metsissä verenhimoisia petoja ja peura- ja hirvikannat on kovassa kasvussa. Jokin tässä ei natsaa.

    pihkatappi pihkatappi

    Jätkällä virkistäviä ehdotuksia, turvallinen kotiseutu on tavoiteltavaa.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 52)