Keskustelut Metsänhoito Kasvaako metsäni 7,6% vai 4,8%???

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 55)
  • Kasvaako metsäni 7,6% vai 4,8%???

    Olen ihan noviisi kaupunkilaismetsänomistaja, joten suokaa anteeksi jos kysymykseni on ihan tyhmä.

    Ammatissani lasken (ihan muiden kuin metsä)sijoitusten kannattavuutta. Yksi paljon käytetty helppo perusmenetelmä on tulevaisuuden rahavirtojen diskontaaminen nykyarvoon. Sen avulla saadaa selville sijoituksen sisäinen korkokanta, eli suomeksi sijoituksen vuotuinen tuotto.

    Sama menetelmä soveltuu tulevaisuuden puukuutiovirtojen diskonttaamiseen ja puun lisäntymisen eli siis suomeksi kasvun määrittämiseen.

    Sain uuden metsätaloussuunnitelman juuri käteeni:
    Alussa 2012 puuta: 5913 m3
    Lopussa puuta 2022 puuta (arvio): 7490 m3
    Välillä 2012-2022 suunnitelman mukainen hakkuu 160 m2/v.

    Selvitettävä ongelma: Mikä on puuston kasvu vuosittain?

    Diskonttamalla tulevaisuuden puukuutiovirrat nykyhetkeen sain kasvuksi 4,847%.

    Nyt tulee se mielenkiintoisin osuus: Metsätaloussuunnitelma väittää, että puuston kasvu olisi 7,6%.

    Mistä ero johtuu?

    Meneekö tuo erotus kasvusta 7,6%-4,8%=2,8%
    – päätehakkuissa hukkaan (esim latvukset ja oksat)
    – ensi- ja harvennusraivauksissa metsään jäävä maatuva puu
    – kuoleeko se pystyyn tai kaatuuko myrskyissä yms
    – poltanko minä itse sen takkapuina, vai viekö naapurin isäntä sen salaa juhannukokkoonsa ja juolukuusina.

    Mutta noin niinkuin vakavasti puhuen, niin tämä on aika oleellinen juttu. On ihan eri asia tuottaako (=kasvaako?) metsä 7,6% vai 4,8%.

    Aikamoinen kusetus, jos metsätaloussuunnitelmassa lukee että kasvu 7,6% mutta todellisuudessa puuvirroista ja puuston määrästä laskettu puuston lisäys onkin vain 4,8%…

  • Gla Gla

    Peten kommenttiin lisäyksenä puuston koko ja määrä.

    Mikä taulukko antaa kasvun puuston iän ja kuutioiden mukaan?

    Planter Planter

    Nostanpa tämän vanhan ketjun tuon ”Kasvu hehtaarille” ketjun kaveriksi.

    Palstamato Palstamato

    Otson edeltävän organisaation metsätaloussuunnitelmassa erikseen mainitaan puumäärä alussa ja lopussa. Lisäksi sanotaan että oletuksena on suunnitelman mukaiset hakkuut. Eli puuta on kasvanut enemmän kuin loppu-alku. Kuutioiden kasvuprosenttia en ole huomannut.

    Sitten olen sitä mieltä että prosentit kuutiossa eivät ole järkevä kasvun mittari. Tietyssä vaiheessa kuutiot pomppaavat kun taimikko tulee kehitysluokkaan jossa kuutiot lasketaan, ja nuoressa kuutioita on nolla. Tuolla kuviolla jakaja on nollla, eli kasvuprosentti ääretön. Jos koko kiinteistö nuorta taimikkoa, kuutioita on nolla.

    Kolmanneksi, kannatavuuslaskelmissa ymmärttäkseni rahaa diskontataan, ei kuutioita.

    Timppa

    On se matematiikka kummallista. Minä laskin, että hakkuusäästöä tulee vuodessa (7490-5913)/10=157,7 m3 ja hakkuut ovat 160 m3/v. Siis keskimääräinen kasvu 317,7 m3/v eli 5,373 %. Siis ei kumpikaan aloittajan luvuista. Jos sitten lasketaan korkoa korolle menetelmällä pelkkää tilavuuskasvua, niin silloin se aloittajan 4,847 % on oikea. Jos lasketaan arvokasvua, niin sitten se 7,6 % saattaa olla oikea.

    Kivelänhanttu

    Lyijykynällä ja ruutupaperilla sain tulokseksi. Puuston kasvu kummenen vuoden aikana 1737 kuutiometriä joka tekee 29,3 % tänä aikana.

    Jätkä pätkät

    Kun tuijotetaan vain kasvuprosenttiin, niin varsin nuoressa taimikossa vuosikasvu on hurja, koska siellä tulee vuosia, jolloin vuosikasvu on yli 50 %.
    Kuitenkin kuutioissa kasvu hehtaarille voi jäädä jopa alle 1:n kuutiometrin.
    Uudistuskypsässä metsässä saattaa lisäkasvu olla esim. 6 kuutiota, mutta koska puuston tilavuus on 300 mottia, jää lisäkasvu pariin prosenttiin.
    Jos metsä on hyvin hoidettu ja oikealla metsätyypillä, on lisäkasvu 40 – 60 vuotiaassa metsässä VT:lläkin lähemmäs kymmenen kuutiota ja rehevämmillä pohjilla helposti tuplaten tuon. Kun päällä on puustoa 150 – 400 kuutiota, voi laskeskella kasvuprosentteja, mutta usein prosentti on hyvinkin vaihteleva.
    Vanha totuus on, että hehtaari kasvaa puuta saman verran, on runkoluku lähes mikä hyvänsä, kunhan se on riittävä.
    Voimme siis harventaa lakirajalle asti lisäkasvun suuremmin kärsimättä, mutta tuhoja ei ole varaa tulla enää.
    Kannatan siis taimikonhoitoa 2000 runkoon hehtaarille, mutta arto saa polttaa tylsällä terällään kymmensenttiset kuusentaimet ja alle puolimetrisetkin pajut pois.

    uudehko metsänomistaja

    mielenkiintoinen kysymys ja ällistyttävä vastaus.

    Mikäli ymmärsin oikein, niin lopputulokseksi tuli kyllä oikeat (?) lukuarvot, mutta metsäsuunnitelmasta tai mistään normista ei käy ilmi yksikkö. Hölmöläisten hommaa.

    Ällistyttävää on, että vasta nyt joku tarkka aloittelija on kiinnittänyt asiaan huomiota. Uskooko metsien väki normaalisti kaiken, minkä joku on kirjoittanut?

    topintam topintam

    Itsellä ainakin usko horjuu metsäkeskuksen metsänhoitoaapiseen. Ainut mikä pitää paikkansa on pinta-alat 🙂

    Jos on laadittu 2000m3 tilavuus ja siitä lähteekin 2600. Lisäksi latvusmassaa 500m3.ja koivuja ittele 300m3 Olihan se kuitenkin sinneppäin 🙂

    Jansson

    Metsän omistus on vasta vähitellen tulossa liiketoiminnaksi miellettäväksi lajiksi. Onko tähän syynä julkisen vallan osuus, jonka näkisin kuitenkin olleen liikaa toimintaa säätelevä ja siten myös kartellit ja mhy hässäkät päässeet syntymään.
    Ja siten on metsän tuoton ja puuston määrän todellinen arviointi MO:n omalla vastuulla (kuten kaikessa liiketoiminnassa), todellisia ammattilaisia on, mutta onko omissa kumppaneissa. Odotan innolla älykännysoftaa jolla saa puuston määrään arvioitua, toivottavasti se toimii.
    Muutoin se tilanne on kyllä valitettavasti eri syistä se että en kovinkaan paljoa luota muihin kuin omiin arvioihin ja motolistaan.
    Myönnän, en ole riittävästi perehtynyt laskentaan ja metsän arviointiin. Kantapään kautta opiskellut.
    MHY on MO:n asialla ja kauppaa metsätiloja joissa myyja ja arvion tekijä on sama mies, tukki% viilattu 10% ylös ja tuotto-odotukset valtavat…

    Jätkä pätkät

    ” /Palvelut/Profiili/?userId=685
    RE: Kasvaako metsäni 7,6% vai 4,8%???
    Itsellä ainakin usko horjuu metsäkeskuksen metsänhoitoaapiseen. Ainut mikä pitää paikkansa on pinta-alat 🙂

    Jos on laadittu 2000m3 tilavuus ja siitä lähteekin 2600. Lisäksi latvusmassaa 500m3.ja koivuja ittele 300m3 Olihan se kuitenkin sinneppäin :)”

    Metsätoimihenkilöt on koulutettu ja käsketty tekemään aina kaikki hakkuusuunnitelmat ja arviot alakanttiin. Perusteena on ollut jo kymmeniä vuosia siksi, että metsänomistajalle on surkea pettymys, jos leimikosta tuleekin 30 % vähemmän puuta / rahaa, kuin oli suunniteltu.
    Eli normi on se, että puusto arvioidaan tarkastikin, mutta sitten vähennetään jopa useita kymmeniä prosentteja – jopa 70 %.
    Kaikki suunnittelijat seuraavat tarkasti, paljonko heidän mittaamansa puumäärät heittävät hakkuussa todetuista.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 55)