Keskustelut Metsänhoito Kasvaako metsäni 7,6% vai 4,8%???

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 55)
  • Kasvaako metsäni 7,6% vai 4,8%???

    Olen ihan noviisi kaupunkilaismetsänomistaja, joten suokaa anteeksi jos kysymykseni on ihan tyhmä.

    Ammatissani lasken (ihan muiden kuin metsä)sijoitusten kannattavuutta. Yksi paljon käytetty helppo perusmenetelmä on tulevaisuuden rahavirtojen diskontaaminen nykyarvoon. Sen avulla saadaa selville sijoituksen sisäinen korkokanta, eli suomeksi sijoituksen vuotuinen tuotto.

    Sama menetelmä soveltuu tulevaisuuden puukuutiovirtojen diskonttaamiseen ja puun lisäntymisen eli siis suomeksi kasvun määrittämiseen.

    Sain uuden metsätaloussuunnitelman juuri käteeni:
    Alussa 2012 puuta: 5913 m3
    Lopussa puuta 2022 puuta (arvio): 7490 m3
    Välillä 2012-2022 suunnitelman mukainen hakkuu 160 m2/v.

    Selvitettävä ongelma: Mikä on puuston kasvu vuosittain?

    Diskonttamalla tulevaisuuden puukuutiovirrat nykyhetkeen sain kasvuksi 4,847%.

    Nyt tulee se mielenkiintoisin osuus: Metsätaloussuunnitelma väittää, että puuston kasvu olisi 7,6%.

    Mistä ero johtuu?

    Meneekö tuo erotus kasvusta 7,6%-4,8%=2,8%
    – päätehakkuissa hukkaan (esim latvukset ja oksat)
    – ensi- ja harvennusraivauksissa metsään jäävä maatuva puu
    – kuoleeko se pystyyn tai kaatuuko myrskyissä yms
    – poltanko minä itse sen takkapuina, vai viekö naapurin isäntä sen salaa juhannukokkoonsa ja juolukuusina.

    Mutta noin niinkuin vakavasti puhuen, niin tämä on aika oleellinen juttu. On ihan eri asia tuottaako (=kasvaako?) metsä 7,6% vai 4,8%.

    Aikamoinen kusetus, jos metsätaloussuunnitelmassa lukee että kasvu 7,6% mutta todellisuudessa puuvirroista ja puuston määrästä laskettu puuston lisäys onkin vain 4,8%…

  • Planter Planter

    Aloittaja:
    ””Sain uuden metsätaloussuunnitelman juuri käteeni:
    Alussa 2012 puuta: 5913 m3
    Lopussa puuta 2022 puuta (arvio): 7490 m3
    Välillä 2012-2022 suunnitelman mukainen hakkuu 160 m2/v. ””

    ——
    Tuskin hakkuusuunnitelmassa on 160 m3 hakkuu joka vuodelle. Riippuu hakkuiden ajoituksesta mitä prosentteja saadaan.
    (3….8%)

    Esim:
    Jos aloittaja on juuri ostanut metsän ja haluaa hyödyntää hakkuumahdollisuudet etupainotteisesti (jotta saa kuitattua heti osan lainasta pois. Hän tekeekin ensimmäisenä vuotena maksimihakkuut
    11v x 160 m3/ v = 1760 m3
    Tällöin alkupuusto putoaakin heti 5913 m3 – 1760 m3 => 4153 m3.
    Tätä 4153 m3 kasvatetaan 10 vuotta ja loppupuusto on 7490 m3.
    Kasvaa 80% kymmenessä vuodessa.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Hypsometrin käyttö parantaa tarkkuutta mutta onko suunnittelijoilla sitten aikaan mitata tarkasti, oliko kympin hehtaari mitä makso suunnitelmat, siinä ei montaa ylimmääräistä askelta kannata ottaa. Ennakkoraivaus+hypsometri+paljon aikaa ni osuu just eikä melkein.

    torppari

    ainakin jos on lehtipuu tai männyntaimikko nii 7,62 auttaa kasvamaan

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Vastauksen kasvulukuun saa varmaan parhaiten suunnitelman laatineelta organisaatiolta, joka tietää käyttämänsä tietokoneohjelman oletukset.

    Kokemukseni mukaan tuoreisiin metsänarvioinnin tuloksiin voi luottaa.

    Metsäsuunnitelma sen sijaan on vain ennuste tulevista kasvuista. Arvio voi osua melko oikeaan, jos kaikki kasvua ennustavat muuttujat käyttäytyvät kuten laskelmassa on oletettu. Esimerkiksi nämä tekijät vaikuttavat tulevaan kasvuun: noudatatko suunnitelman hakkuita ja teetkö uudistamiset ja metsänhoitotyöt onnistuneesti, panostatko suunniteltua enemmän esim. ojituksiin tai lannoituksiin? Näiden lisäksi ilmastonmuutos tai erilaiset tuhot voivat heittää tuotoksen plus tai miinus suuntaan. Taloudellinen tulos heittelee vielä enemmän, kun kantorahatulo on epävarma.

    Metsuri motokuski

    Noin se varmaan on kuin AJ totesi. Kasvuennuste perustuu suunnitekman laatijan käyttämään tietokonesoftaan. Kasvuennusteen edellytyksenä on oikea-aikainen metsänhoito kaikkinensa. Jos joku näistä muuttujista ei toteudu ajallaan niin uskon että kasvuennustekkaan ei toteudu.

    uudehko metsänomistaja

    Olen entistäkin pettyneempi. Jopa korkealle arvostamani aina asiallinen A jalkanen lähtee siitä, että samoista tiedoista laskien ilmoitetaan kaksi oleellisesti erilaista lopputulosta. Ja kertomatta syytä erilaisuuteen.

    Uskon että samoista lähtöarvoista voidaan saada paljon erilaisia erilaisia loppuloksia. Mutta miksi samoista lähtöarvoista lähtien sama laskija ilmoittaa vain saavansa erilaisia lopputuloksia? Miksei hän mitenkään selvitä syitä erilaisuuksiin? Mitä tuloksista voidaan pitää lähinnä todrnnäköisenä tai oikeana? Jos ei löydy todennäköisimmin oikeaa tulosta, niin ilmoittaa mitään tulosta? Miksi tuloksien mukana ei kerrota tuloksentekijöistä, joiden takia tulokset eroavat toisistaan? Voiko mitään tuloksista ottaa vakavasti?

    Timppa

    Minulla on samanlainen esimerkki, johon Uudehko viittasi. Metsäsuunnitelman vuosipäivityksessä muuttui vanhan kuusikon kasvu noin kaksinkertaiseksi ”pyytämättä ja yllättäen”. Ihmettelin asiaa. En saanut järkevää vastausta. Viittasivat vaan tietokoneohjelmaan. Esitin, että mitatkaa muutaman kuusen kasvu, kun hakkuu sattui olemaan käynnissä, niin tiedetään. Ei sekään onnistunut. Siis se kuusikko kasvaa 4 m3/ha/v tai 8 m3/ha/v, tai jotain muuta.

    Alkuperäisen kysyjän tapauksessa saattaa kyllä olla niin, että se 7,6 % on arvokasvua. Ei kuutioita, mutta pitäisi toki suunnitelmasta asia selvitä yksinkertaisesti. Ja suunnitelman laatijankin ymmärtää.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ongelmana on, että alkuperäiseen kysymykseen ei voi vastata annetuilla lähtötiedoilla. Todennäköisesti pienempi kasvuluku sisältää vain hakkuissa talteen saatavan myyntipuun eli hakkuusuunnitteen, ja isompi luku on puuston kokonaiskasvu, joka sisältää lisäksi hukkapuun ja luonnonpoistuman.

    uudehko metsänomistaja

    Minua jäi vaivaamaan otsikon kysymykseen esitetyt selitykset. Kyseessä on sentään käsittämättömän suuri eroavaisuus. Se vaikuttaa ajattelevan ihmisen suhtaumiseen metsätalouden kannattavuuteen ja hintaan, joka tarjolla olevasta metsäpalstasta kannattaa maksaa.

    Vaikuttaa ilmeiseltä, ettei puun kasvunennusteiden eroihin löydy järkevää selitystä teoreettiseltä pohjalat. Edelllisen ymmärtäen toivoisin saavani kokemusperäisiä tietoja puuston kasvusta.

    Lukijoiden joukosta löytyy varmaan useita metsästä ja puun kasvatuksesta kiinnostuneita, joilta löytyy luotettavat vuosikymmenien tilastot metsänsä kasvamisesta (myynnistä). Olisi hyvä tietää paljonko metsä pitemmällä aikavälillä todetta tuottaa puuta. Kumpi suunnitelman kasvuluvuista sopii paremmin toteutuneisiin käytännön tuloksiin?

    uudehko metsänomistaja

    Anteeksi tyhmyyteni edellisen viestin kirjoittamisessa. Huomasin asiaa juuri käsiteltävän viestiketjussa hakkuut/ha/vuosi, joten minun viestini on asiaton. Sain ehkä kimmokkeen viestilleni alitajuisesti silmäillessäni ylimalkaisesti viestien nimiä.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 55)