Totuus on puiseva, ei yritäkään miellyttää.

Neuvostoliitossa elettiin suunnitelmataloudessa, missä tuotantoa ohjattiin keskitetysti valtion toimesta. Tällä palstalla enemmistö tuntuu toivovan valtion roolin korostamista metsänhoidossa ja ”kestävässä metsätaloudessa”. Näin kallellaan vasemmalle en ole havainnut omistajien olevan minkään sijoitusinstrumenttien osalta. Pörssiyhtiöiden osakkeen omistajat, sijoitusasuntojen omistajat toivovat mahdollisimman vähän valtion roolia toimintaansa.

Ne toimialat tai jopa valtiotkin, joissa markkinatalouden annetaan toimia, ovat osoittautuneet tehokkaimmaksi, tälle lienee jokin syy?

Miten tämä kaikki liittyy ketjun aiheeseen? Olen erittäin iloinen, että metsämarkkinoilta löytyy rahastoja, jotka rohkenevat kokeilla jotain uutta. Nämä ”kasvottomat omistajat” toimivat paljon vastuullisemmin kansantalouden kannalta kuin ne perinteisen metsänhoitosuosituksen perään huutavat. Lisäksi pelätään metsäomaisuuden valuvan ulkomaille, mutta unohdetaan, että ne saadut rahat voidaan investoida johonkin muuhun.

Metsä on ollut ratkaisevassa roolissa, kun Suomen kansantaloutta on kehitetty lähinnä vientiin keskitetyllä puunjalostuksella. Valtiovalta on tajunnut jo sata vuotta sitten, että silloinen puupääoma ei riitä alkuunkaan, ellei puun tuottamista -metsien kehittämistä ja puiden alkuperän jalostamista aleta jopa lakien ja asetusten voimalla kehittämään. Metsäkouluja rustattiin otollisiin paikkoihin koko valtakunnan kattavan koulutusverkoston perustamiseksi.

Näillä toimenpiteillä puuntuotantoa on saatu jopa moninkertaistumaan siitä, mitä se oli silloin, kun kaikenmaailman kasvolliset Jees- ja Joo-miehet (tänään henkilöt) hakkasivat mitä irti saivat.

Oikealla tavalla tehty hakkuu tuottaa enemmän ja mahdollisesti ainakin järeämpää puuta kuin keskenkasvuisien metsien parturoinnista on mahdollista saada.

Toki on myönnettävä, että kuiduttava teollisuus tekee hyvinä aikoina rajusti tiliä – ja huonoinakin aikoina pirusti vientituloja. Sellutehtaalla ei pöllin paksuudella ole niin väliä, mutta puuntuottajan pitäisi saada kantohintaa reilusti enemmän. Ensiharvennuspuun hinta on niin huono, että kunnolla uudistettu metsä kaikkine hoitokustannuksineen maksaa enemmän kuin puusta saatava hinta on.

”Missä ne 90-luvun Suomen markka velat nyt ovatkaan, onko joku joutunut niitä maksamaan, ei ole laskua näkynyt.”

Ne velat ovat näkyneet mm. eläkeläisten raippaveroina, kurjistuvina terveyspalveluina, kuoppaisina teinä, painorajoitettuina siltoina, autioituvana Suomena. Listaa voi kukin jatkaa jos haluaa.

Suuri valtion velka ei ole päälle kaatuva ongelma niin kauan kuin uutta velkaa kohtuullisilla ehdoilla vielä saa. Ongelmat alkavat silloin, kun velkahanat menevät kiinni. Sen ovat kokeneet EU-maista Kreikka ja Portugali ja osittain myös Espanja ja Italia. Jäki on silloin aika karua etenkin eläkeläisille.