Keskustelut Puukauppa ”Kaukolämpöä ei risuja keräämällä tuoteta”.

Esillä 10 vastausta, 131 - 140 (kaikkiaan 249)
  • ”Kaukolämpöä ei risuja keräämällä tuoteta”.

    Joko kyseinen otsikko Metsä-lehdessä 7/2024 viimein puhkaisee kuplan ,jossa ”energipuunkasvattajat”/ risukontuottajat ovat eläneet. Energiantuotanto olisi ylitsepääsemättömissä vaikeuksissa ,jos kuitupuun ja tukin kokoluokkaa olevaa puuta ei poltettaisi tänä päivänä. Kuva Jyväskylän Rauhalahden voimalan puutavaraterminaalista on edustava esimerkki siitä mitä poltetaan. Oman kuntani lämpölaitoksen terminaalissakaan ei juuri vähintään kuitupuun kokoluokkaa olevaa pienempää tavaraa näy. Risuista ei kerry riittävästi lämpöä nykytarpeisiin.

    Sääliksi käy niitä metsänomistajia ,jotka ovat valinneet risukon tuottamisen laiminlyömällä taimikonhoidon vaihtoehdoksi kasvattaa metsää. Kun sopimattoman pienen puuston korjuuseen ei löydyt tekijöitä eikä materiaalille todellista kysyntää , menee moni taimikko ja nuori metsä pilalle sopivaa korjuuhetkeä odotellessa.

    Asia on ollut kyllä esillä jo 15 vuotta ja ongelmasta kertominen on herättänyt pahaa verta. Vihdoinkin lehti tarttui asiaan oikeasta kulmasta. Luonnonsuojelijat ja ”risukontuottajat” saavat kerrankin ajattelemisen aihetta , mihin huonot päätökset johtavat. Näitä huonoja päätöksiä ovat olleet yhden äänen enemmistöllä tehty päätös todeta turve uusiutumattomaksi ja toisaalla  risukon tuottamiseen kohdistettu tuki sen sijaan ,että tuki olisi maksettu oikea-aikasiin toimiin risukon kehittymisen estämiseksi. Toivottavasti Metsä-lehden artikkeli motivoisi ihmisiä tekemään fiksumpia päätöksiä ja myös toteuttamaan niitä.

  • sikari

    Mehtäukko mene metsään sinäkin teet helposti kuution kasan vaikka risuista. Se tekee pö:nä 300 €. Kelpo palkka.

    Jätkä

    Ei onnistu kädettömältä. Pitää olla 28 tonnia painava moto ja 14 tonnia tyhjänä painava ajokone, ennenkuin tuollaisen urakan voi tehdä.

    Nostokoukku

    Kuutioon haketta tarvitaan ison juhannuskokon kokoinen kasa risuja.

    sikari

    Tai tynnyri öljyä.

    suorittava porras suorittava porras

    Ja sikari ilmeisesti lämmittää huushollinsa pelkillä risuilla?

    sikari

    Juuri näin. Myyn risut. Ostan sähköä.

    suorittava porras suorittava porras

    Voi olla lyhytaikainen ilo. Pienpuun korjuutuki jäi voimaan ainoastaan Putinin sotatoimien ja Venäjäpakotteiden takia. Kun tuki lopetetaan sikarikin joutuu muuttamaan toimintatapojaan. Silloin saa raivaussaha maistaa paksumpaakin puuta.

    mehtäukko

    Tuo ”kädettömyys” on mairitteleva, sillä koko keskusteluporukasta kolme nimimerkkiä saa koneilla työtä aikaiseksi. Osa ei saa sellaisia edes käyntiin saati liikkeelle…

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Eikös se ollut kova ruikutus miten ei saa mitään tehtyä kun mitään ei ollut ikinä ennakraivattu kunnolla ja sehän ei ollut ikinä ostomiehen vika vaan senkin maanomistajien olisi pitänyt itse suorittaa. Katsopas kun toimintatavat ja koneet on vähän muuttunut niistä ajoista, ja eihän ne isot koneet sinne ennenkuin kaikki on raivattu tiptop, niistä ei tarvitse enää kenenkään ruikuttaa.

    Oho, nythän suorittava laitto sikarin ihan vapisemaan kun 100euron/ha enwrgiapuun korjuutukea ei makseta hänen mukaan tulevaisuudessa. No okei jos sitä 100euroo ei löydy talvitakin taskusta niin se löytyy kaukolämpöasiakkaan taskusta.

    Jos puolet energiapuusta on latvusmassaa ja niiden hakettamisessa ei ole ongelmaa tai sillee minä ainakaan en ole kuullut, ovat kyllä hävinneet vaikka ovat missä. Niin ni anywho, oli aika epäonnistunut juttu kun antoi ymmärtää, että todellakaan risut eivät ole merkittäviä ja niitä latvusmassa pinojakaan voimaloiden pihoilla näy.

    mehtäukko

    Niin, palstalla on ollut kummallista epätietoisuutta siitä, ettei taimikoiden- ja ennakkoraivaukset kuuluisi itsestään selvinä mo:n toimenkuvaan. Ja siitä seuraa korjuun syyttelyt, kun jälki on sen seurausta. Kyllä olen suorittavan linjalla, ettei risunkorjuu tarvitsisi yhteiskunnan tukea, sillä se vääristää metsänhoidon tarkoitusta.

Esillä 10 vastausta, 131 - 140 (kaikkiaan 249)