Keskustelut Puukauppa ”Kaukolämpöä ei risuja keräämällä tuoteta”.

Esillä 10 vastausta, 151 - 160 (kaikkiaan 249)
  • ”Kaukolämpöä ei risuja keräämällä tuoteta”.

    Joko kyseinen otsikko Metsä-lehdessä 7/2024 viimein puhkaisee kuplan ,jossa ”energipuunkasvattajat”/ risukontuottajat ovat eläneet. Energiantuotanto olisi ylitsepääsemättömissä vaikeuksissa ,jos kuitupuun ja tukin kokoluokkaa olevaa puuta ei poltettaisi tänä päivänä. Kuva Jyväskylän Rauhalahden voimalan puutavaraterminaalista on edustava esimerkki siitä mitä poltetaan. Oman kuntani lämpölaitoksen terminaalissakaan ei juuri vähintään kuitupuun kokoluokkaa olevaa pienempää tavaraa näy. Risuista ei kerry riittävästi lämpöä nykytarpeisiin.

    Sääliksi käy niitä metsänomistajia ,jotka ovat valinneet risukon tuottamisen laiminlyömällä taimikonhoidon vaihtoehdoksi kasvattaa metsää. Kun sopimattoman pienen puuston korjuuseen ei löydyt tekijöitä eikä materiaalille todellista kysyntää , menee moni taimikko ja nuori metsä pilalle sopivaa korjuuhetkeä odotellessa.

    Asia on ollut kyllä esillä jo 15 vuotta ja ongelmasta kertominen on herättänyt pahaa verta. Vihdoinkin lehti tarttui asiaan oikeasta kulmasta. Luonnonsuojelijat ja ”risukontuottajat” saavat kerrankin ajattelemisen aihetta , mihin huonot päätökset johtavat. Näitä huonoja päätöksiä ovat olleet yhden äänen enemmistöllä tehty päätös todeta turve uusiutumattomaksi ja toisaalla  risukon tuottamiseen kohdistettu tuki sen sijaan ,että tuki olisi maksettu oikea-aikasiin toimiin risukon kehittymisen estämiseksi. Toivottavasti Metsä-lehden artikkeli motivoisi ihmisiä tekemään fiksumpia päätöksiä ja myös toteuttamaan niitä.

  • Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Tuosta pienpuun korjuutuesta, että kyllä koivikko pitää oll harvennettuna alle 16metrisenä oikeaan tiheyteen niin tuo jäävä puuston pituus on tuossa aika nappiin. Sitä ennen se harvennetava tavalla tai toisella. Onhan tämä kannattavuuskeskustelu ihan eri kuin enne jo saa hankintana leppärangasta 50e/m3 tienlaidassa jos ennen sai jotain 10e. Eikös mehtäukko tuu vaikka päällä seisomaan risukon laitaan jos maksaa 90e/h? Et en minä ihmettele yhtään että se valinta on tehdä metsäkoneella jos toisella tapaa kaikki on pelkkää kulua.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tietysti liian tiheäksi taimikonhoidoissa jätetty kovasti kasvava koivikko voi hyötyä energiapuun korjuusta. Itsekin teettänyt kerran sellaisen giljotiinihommelin. Mutta periaatteessa ainakaan istutuskoivikossa ei pitäisi olla liikaa tiheyttä jos se perustetaan tarpeeksi harvana? Mutta joskus tulee eteen – kuten tuli itselleenkin toisessakin koivikossa – tilanne jossa tiheyttä on liikaa ja puut vielä liian pieniä kuitupuun hakkuuseen. Vaihtoehtoina energiapuun korjuu tai raivaus. Silloin päädyttiin lopulta raivaukseen. Ja vielä kolmas vaihtoehto: ennenaikainen ensiharvennus pienellä kertymällä.

    mehtäukko

    ”…risukon laitaan jos maksaa 90e/h? ”  Kyllä silloin, kun hinnoittelu ei perustu poistettavan rungon kokoon. Energiaa on kyllä korjattu vain omista metsistä karsittuna latvarankana. Joskus myyntiin myös ylispuuhakkuun hakkuutähteet alistaimikon päältä.

    suorittava porras suorittava porras

    Miksi tehdä homma satoja kertoja kalliimmalla koneella raivaussahaan verrattuna ,jos tulos on metsänkin kannalta huonompi?Tuntiliksalla tehdään vaikka sunavastat isännälle ,mutta valitettavasti tuntikorvaus on noissa hommissa tuntematon käsite. Onhan se järjetöntä näpelöidä motolla 100-200 runkoa mottiin ,kun kannattavuusraja kulkee 20 rungon kohdalla(=50 litraa/runko). Silläkin nippanappa.

    Metsuri motokuski

    Miten suorittava noin voit väittää ? Eihän kannattavuus ole litrakoosta kiinni. Sehän on kiinni siutä minkälaisen urakointisopimuksen olet tehnyt. Jotenkin sinulla nyt levy pyörii normaali ainespuu-urakoinnin taksoissa. Niihin kun verttaa niin onhan se järetöntä risukoita hakata, mutta energiaa hakataankin energian taksoilla. Minä olen hakannut joskus joukkokäsittelykouralla energiaa ja viivan alle jäänyt tuotos oli parasta mitän koskaan oltiin hakattu. Urakoinnin kannattavuus on aina kiinni tehdystä urakointisopimuksesta. Se että onko se kansantaloudellisesti järkevää käyttää fossiilista polttoainetta enemmän koneissa kuin puista saatu energia niin onkin sitten eri asia.

    suorittava porras suorittava porras

    Aika kova pitää taksan olla ,jos 5-10 litran runkoja keräilemällä pääsee reilun satasen tuntituotoksiin. Kuitenkin joka runkoon on tartuttava erikseen. Onkivavat eivät ole käsiteltävyydessäkään parhaita mahdollisia. Se ,että taksa on numeroina isompi ,ei läheskään aina takaa sitä ,että työ kannattaa. Kun kokonaisuuteen lisätään lähikuljetus, kannattavuusongelma vain pahenee ,kun risukuormassa on yli puolet ilmaa. Vain tehdyistä ja kuljetetuista kiloista maksetaan.

    PS. Onneksi runkohinnoittelu on yleistymässä. Avaa kummasti silmiä ,mihin kannattaa pyrkiä.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Kyllä tyypillinen vaikka äestys ja unohdus niin jos se tuohon 15 metriin tehdään niin  lepät on jo ihan reilun kokoisia , tuskin puhutaan enää 5-10 litrasta. Leppä voi hyvin olla jotain 15 senttistäkin. Okei sieltä tulee leppä- ja koivurankaa 30 kuutiota. 30 kuutioita rankaa vastasi 6000polttoöljyä niin tuo ”höhöö, menee kaksinkertainen määrä polttoainetta tekoon.” Lienee vain motomiesten joku vitsi mitä viljellään. Siitä kasasta saa 1500e, ilmaa on lähikuljetuksessa vähemmän kuin kolmosen kuidussa.  Onse latvakasakin on lähempänä kymmentä metriä kuin 3 metriä. Noni, ennakkoraivaaja ottaa sen tukia 300e omaan taskuun.

    Vaihtoehto B) Nuorenmetsänkunnostaj työskentelee siellä 3 päivää ja ottaa 1000e ja mutta tuilla saa hinnan 800e. Eli 200e pelkkä raivaustuki.

    Koneiden kuljetuksesta ei tarvii maksaa kun on pari muutakin juttua siinä, kumpi on teidän mielestä halvempi vaihtoehto?

    Rukopiikki

    Miksi risut pitää hakettaa polttoon? Eikö voi muurata niin ison uunin että puut saa työntää sinne semmosenaan.

     

    Visakallo Visakallo

    Olen minä kerran nähnyt sellaisenkin systeemin, että isossa maalaistalossa oli keittiössä keskuslämmityskattila, ja sen kohdalle isäntä oli tehnyt moottorisahalla hirsiseinään luukun, josta työnsi traktorin juontokouralla pitkät rangat sisään, ja pätki sitten puut keittiössä suoraan polttoon. Siinä oli rukkasenjäljet karsittu melko vähiin!

    Nostokoukku

    Naapurin vanhassatuvassa oli valtava takka-leivinuuni. Ei siihen takkaan pikkutikkuja heitelty. Parin metrin päässä takkakivestä oli penkki joka tuki täyspitkää rankanippua jota syötettiin palamisen mukaan takkaan.

Esillä 10 vastausta, 151 - 160 (kaikkiaan 249)