Keskustelut Metsänomistus Kemera-lainsäädännön muutos (1.4.2016 ?)

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 24)
  • Kemera-lainsäädännön muutos (1.4.2016 ?)

    Nykyinen kemera-laki tuli voimaan muistaakseni 1.7.2015 eli yhdeksän kuukautta sitten. Luin jostakin, että kemeralainsäädäntöä ollaan uudistamassa. Ensiksi luulin, että lehteen oli lipsahtanut juttu. joka oli tarkoitettu julkaistavaksi viimeistään viime vuoden kesäkuussa. Uutinen oli kuitenkin tuore. Kemeraa ollaan siis jälleen uudistamassa eräiltä osin.

    Lainmuutoksen oli tarkoitus tulla voimaan 1.4.2016. Tuskinpa eduskunta on vielä hyväksynyt ko. lainmuutosta! Ja miten menetellään uusien kemerahankkeiden kanssa? Mihin mennessä nyt voimassa olevan kemeralain mukaiset suunnitelmat pitää olla metsäkeskuksessa? Metsäkeskus ei ilmeisesti ole antanut minkäänlaisia ohjeita! Vai onko?

  • Visakallo Visakallo

    Eikös yleinen oikeuskäytäntö ole, että mennään vanhan lain mukaan niin kauan kunnes uusi tulee voimaan, eli taannehtivaa lainsäädäntöä ei länsimaisessa oikeuskäytännössä tunneta.
    Tästä jouduttiin tosin meillä poikkeamaan Neuvostoliiton ankaran painostuksen takia vuonna 1946 sotasyyllisyysasiassa.

    Salonpoika

    Tehtiinhän meillä muutama vuosi sitten (minulle onneksi) taannehtivasti laki ensiharvennusten verohuojennuksesta. Verotushan poikkeaa muutenkin muista elämänalueista,siellähän näyttövastuu on puolustuksella kun muualla se on syyttäjällä.

    Visakallo Visakallo

    Näinhän se tosiaan sen asian kanssa menikin!
    Silloin painostajana oli Suomen suuri ja mahtava metsäteollisuus.

    Metsuri motokuski

    En tiedä onko tämä yksi niitä uudistuksia mutta sähköinen hakemuksen täyttö tulee ainakin metsään.fi – palveluun tänä keväänä. Hieno uudistus ja toivottavasti toteutuu.

    Väkitukko

    Nyt voimassa oleva kemera-laki tulikin voimaan 1.6.2015 eikä 1.7. Muistin siis väärin.

    Vuosi sitten suunnitelmat oli jätettävä metsäkeskukseen viimeistään noin 1,5 kuukautta ennen uuden kemeralain voimaantuloa tullakseen hyväksytyiksi silloin voimassa olevan kemeralain mukaisina. Nyt ei ole näkynyt samanlaista vaatimusta.

    Kysyn toisen kerran. Noudatetaanko kaikissa metsäkeskukseen ennen uuden kemera-lain voimaantulopäivää saapuneissa hankkeissa nyt voimassa olevaa lakia? Vai onko hakemuksen hyväksymispäivä ratkaiseva?

    Vastauksessaan 28.3. nimim. Puun takaa näsäviisasteli länsimaisella oikeuskäytännöllä ja jatkosodan jälkeisellä sotasyyllisyysoikeudenkäynnillä vastaamatta yhtikäs mitään.

    Visakallo Visakallo

    Noh,minun vastaukseni eivät taida arvon Väkitukolle oikein kelvata, olivat ne sitten asian kanssa tai ilman.

    Väkitukko

    Ongelma on se, että sinä nimim. Puun takaa et vastaa kysymykseen, vaan ”syleilet maailmoja”. Olen tässä viestiketjussa kaksi kertaa kysynyt suoraan samaa asiaa.

    Sinä olet kaksi kertaa ”ollut vastaavinasi”. Jos ei ole sanottavaa tai ei tiedä vastausta, niin silloin on parasta olla lähettämättä turhia viestejä.

    harrastelija harrastelija

    $ Kysyn toisen kerran. Noudatetaanko kaikissa metsäkeskukseen ennen uuden kemera-lain voimaantulopäivää saapuneissa hankkeissa nyt voimassa olevaa lakia? Vai onko hakemuksen hyväksymispäivä ratkaiseva?”Väkitukko” $

    Onko ”Puun takaa” sellainen henkilö joka tekee näitä Metsäkeskuksen päätöksiä ja on vastausvalvolinen nimimerkin kyselyihin?

    Olen ymmärtänyt tässä elämän myrskyissä, että yleensä hakemisessa ratkaiseva on se päivä jolloin hakemus on jätetty!
    Sen vuoksihan tulevaan hakemukseen merkitään vastaanoton päiväys.
    Samalla tuntuisi luonnolliselta myös sen hetken lain noudattaminen.

    Kemera-asioissa on liikuttu eri tavalla – monestakin syystä. Kysymuksessä on mm kohteeseen budjettiin varatut tukivarat.

    Itse koin maksun ”viivästymisen” siinä vuoden vaiheessa, kun Kemera saatiin verolliseksi. Eli edellisen vuoden aikana tehtyyn hakemukseen ei ”riittänyt” varat ja suoritus meni uudelle vuodelle jolloin verotusmuutos tuli voimaan.

    Väkitukko

    Nimim. harrastelija kysyi 2.4.: ”Onko Puun takaa sellainen henkilö, joka tekee näitä metsäkeskuksen päätöksiä ja on vastausvelvollinen nimimerkin kyselyihin?”

    Nyt harrastelija on ymmärtänyt väärin. En ole tässä viestiketjussa kysynyt Puuntakuselta yhtään mitään enkä ole asettanut häntä vastausvelvolliseksi mihinkään. Puuntakunen on oma-aloitteiseisesti vastannut kysymykseeni ensimmäisenä ja venkoillen sanomatta oikeastaan mitään. Samaa sarjaa Puuntakunen jatkoi toisessa viestissään, ja edelleen pyytämättä.

    Avasin viestiketjun, koska kemerasäännöstöä on näköjään alettu rukata tiuhaan tahtiin. Vasta aivan äskettäin jostain luin, että taas on vireillä muutoshanke, vaikka nyt voimassa oleva kemera-laki tuli voimaan vasta 10 kuukautta sitten. Ei tainnut kulua montaakaan kuukautta, kun tuli tarve muuttaa uunituoretta lakia.

    Metsäkeskuksessa näyttää olevan melkoinen myllerrys, suoranainen kemerakaaos. Nyt voimassa oleva kemera-laki toi metsäkeskukseen järkyttävän ruuhkan. EU:n näppien jäljet kemera-laissa lienee suurin syy älyttömään byrokratiaan.

    Petkeles Petkeles

    Paskantärkeetä herroja on mualima täännä. Tykkeevät vuan omasta iänestään, vuan kukapa ee.

    Kemeran kansa on silläviisii että se on piäasia millon hakemuslanketti on otettu toemistolla vastaan.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 24)