Keskustelut Metsänhoito Maalaisliittolaisten metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 1,059)
  • Gla Gla

    Ongelmana on kuitenkin noissa lupauksissa se, että luoduista mielikuvista  huolimatta ne eivät ole vihertäviä. Ne ovat hiilen mustia ja tahrivat maapalloa tehokkaammin kuin Jäämerellä karille ajanut öljytankkeri.

    Osaisiko joku selittää, mikä kepun linjauksessa uusiutuviin, kotimaisiin raaka-aineisiin on niin pelottavaa, että sitä pitää vastustaa ja maalata sen ympärille aivan älyttömiä uhkakuvia? Miksi ei olla iloisia mahdollisuudesta laajentaa noiden tuotteiden tuotantoa Suomessa ja samalla korvata uusiutumattomiin, co2-päästöjenkin osalta ongelmallisiin raaka-aineisiin perustuvaa tuontia? Toki hakkuiden lisäämisessä on ongelmansa ympäristön suhteen, mutta niiden ratkomiseen nyt pitäisi keskittyä, ei ongelmien ratkomisen torppaamiseen.

    Visakallo Visakallo

    Uudet metsäteollisuuden investoinnit Suomeen eivät ole enää mahdollisia, jos poliitikot puhuvat, ja jopa lupaavat hakkuiden lisäämisen sijasta niiden vähentämistä. Ei minulla sinällään ole Rinnettä vastaan, mutta herran viimeisimmät metsäpuheet veivät kieltämättä kuppini nurin.

    mehtäukko

    ”Osaisiko joku selittää..” Enpä varmaksi mutta kun Kepun osasto kuitenkin ”keksinyt ensin”oivaltaa kansakunnan edun, tätä ei vaan poliittinen vastarannan kiiski voi sulattaa.Mukaan lähtö on tietysti sietämätöntä.

    Apli

    Todella vaikea sanoa nyt ketä äänestää seuraavissa vaaleissa, tekisi mieli äänestää perussuomalaisia he ovat ainoita jotka tuntuvat oikeasti pitävän isänmaan puolta, sanovat suoraan että ei enää pakolaisia tänne, eivätkä ole rajoittamassa hakkuita eikä laatimassa uusia lakeja suomalaisen teollisuuden surmaksi… Kepun kannanottoja en ole oikein kuullut vielä. Uskon että Rinne peruu puheensa, teollisuusliitot kemia ja metallikin syö osittain samalla ruokakupilla paperin kanssa ja ne päättää mitä SAK:ssa tehdään ja mitä sen puheenjohtaja saa sanoa. Ja sieltä kun älähdetään Rinne kumartaa..

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kerran vielä, pojat. Maksimihakkuiden mukana tulee paljon työtä ja vaurautta, mutta toisaalta myös hiilinielun pienenemistä  sekä virkistysarvojen ja monimuotoisuuden vähenemistä. Nämä ristiriitaiset tavoitteet on lähes mahdotonta toteuttaa yhtä aikaa, koska eri hyötyjä ei voida täysimääräisesti tuottaa samalla metsäkuviolla. Aluetasolla ja metsälötasolla kyllä, jos asiaan paneudutaan huolella. Eikö metsänomistajalle ole sama, tuleeko metsätulo hiilen sidonnasta tai puutavaran myynnistä? Metsänomistajat voisivat ajatella hiilikauppaa ja hiilinielun arvonnousua myös  mahdollisuutena eikä pelkästään uhkana.

    mehtäukko

    Mehtäukolle sinällään sama, mutta museointiin en taivu.Metsiä on voitava hoitaa kaikki aikanaan.Jos esim. kiertoaikoja hiilen takia jatketaan,laskun jälkeen.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Millähän tavalla monimuotoisuus vähenee kun holtiton sorkkaeläinlaidunnus viimein pannaan kuriin?

    Päästään jälleen kuivimmat kasvupaikat uudistamaan männylle ja kuusenjuurikääpäisimmät rauduskoivulle. Kasvu samalla tuplaantuu. Myös puumäärä hyvin nopeasti. Ja laadukkaan puun hakkuut.

    mehtäukko

    Yleensäkin nyt olisi korkea aika laittaa kuntoon kaikenlaisten liikojen elukoitten paapominen hiilikuitujen mukana.

    savo'ttamies savo’ttamies

    Annelikin taitaa asua nykyisin siellä ”kuplassa”. Meille metsästä toimeentulon saaville totuus on edelleen ”ettei se maisema elätä ”.

    Vaikka istuisin päivät pitkät laiturinnokassa virkistäytymässä ja maisemaa katsomassa , ennen pitkää nälkä tulee.

    Että joku alkaa maksaa hiilensidonnasta metsänomistajille..siihen menee aikaa, sellaset on puheet noilla tulevissa vaaleissa menestyvillä

    Visakallo Visakallo

    Minulle käy periaatteessa mikä vain, mutta siihen, että joku, – siis veronmaksajat maksaisivat metsänomistajille hiilensidonnasta, en usko. Meillähän on samaan aikaan vihreätkin elätettävänä. Mistä se kaikki raha otettaisiin?

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 1,059)