Keskustelut Metsänhoito Maalaisliittolaisten metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 801 - 810 (kaikkiaan 1,059)
  • Kurki

    <<<Sipilä ei kääntänyt mitään Suomen taloutta kasvuun. Suomen talous seuraa vain aina viiveellä muuta Eurooppaa koska on täällä syrjässä.<<<

    Sipilän KIKY , jossa palkkojen nousu pysäytettiin antoi uskoa tulevaisuuteen ja Suomessa alkoivat investoinnit. Suomi pääsi mukaan noususuhdanteeseen, joka alkoi jo 2011, vasta kun hintataso nousi maailmanmarkkinoilla ja kallis suomalainen tuotekin lopulta pääsi markkinoille. Kiky olisi pitänyt tehdä jo Kataisen halliuksen aloittaessa, niin Suomikin olisi pääsyt mukaan maailmatalouden nousuun jo paljon aiemmin. SDPn vuoksi se ei ollut mahdollista. Jos nyt tämän nousukauden viime vuosina ei olisi ollut KIKY-sopimus voimassa, niin palkat olisvat nousseet taas kerran niin paljon, että seuraavassa lamassa Suomessa taas kärvisteltäisiin 500 000 työttömän kanssa.

    Katso tästä linkistä miten suomalainen hintakilpailukyky heikkeni Kataisen hallituksen aikana. Palkat nousivat pystysuoraan.

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/talousasiantuntijat-torjuvat-yleissitovuuden-heikentamisen-ei-mikaan-seesam-aukene/6e3fafe7-8171-4c41-9c08-69612193e7be

    Visakallo Visakallo

    Valtiontalouden virkamiehet esittävät tulevalle hallituskaudelle viiden miljardin euron sopeutusohjelmaa. Siinä on vihervasemmistolle hieman pureskeltavaa.

    – La fiesta termino!

    Tolopainen

    Aivan näköalaton esitys VM:ltä, seuravalla hallituskaudella valtiontalous on muutenkin reippaasti ylijäämäinen, jos SAK saa nostettua palkankorotustason vähintään viiteen prosentiin, jossa se normioloissa pitäisi olla, että saadaan kunnon inflaatio liikkeelle. Kun meillä on tehokas verotus, valtion palkkavero tuottaa silloin joka vuosi 2mrd€ lisää rahaa valtion kassaan ja ulkomaiset asiakkaat maksvat taas meidän hyvinvointiamme kuten aina ennekin. Turha sitä on itse alkaa maksella valtion menoja  supistuvilla tuloilla, se on huonoa taloispolitiikkaa. EKP painaa lisää euroja tarvittaessa. Meillä on paljon hyviä asioita, joihin tarvitaan rahaa, ei sitä kerry pienillä palkankorotuksilla. Monet kunnat joutuvat jo nykyisin vähentämään ikävästi työvoimaansa, kun valtio ei maksa niiden menoja.

    Kurki

    Suomella ei voi olla omaa palkkapolitiikkaa, kun ollaan eurossa.

    Planter Planter

    ”Katso tästä linkistä miten suomalainen hintakilpailukyky heikkeni Kataisen hallituksen aikana. Palkat nousivat pystysuoraan.”

    Pystysuora nousu tapahtui Vanhasen II hallituksen aikana, valtiovarainministerinä Katainen. Sitten se jatkui Kataisen hallituksen aikana. ” AY gansterit” kiristivät lakoilla Suomen kilpailukyvyn kuralle ja Katainen lupasi Sari sairaanhoitajille 500€/kk lisää.

    https://images.almatalent.fi/cx0,cy0,cw1920,ch1440,570x/https://assets.almatalent.fi/image/5c11f336-dea0-592e-b7dc-629dd13b2b5e

    https://pbs.twimg.com/media/DU3IQudWsAAvdVo.jpg

    Kurki

    nousu tapahtui Vanhasen II hallituksen aikana,

    Totta. Ay-liike pääsi irti kahleistaan, kun Lipponen syrjäytettiin. Palkkojen nousu kiihtyi, kun maailmantalouden  ja hintason huippu saavutetiin vuonna 2008, jonka jälkeen hintataso romahti finanssikriisin seurauksena. Metsäteollisuuden laskutusvaluutta dollari heikkeni koko 2000-luvun samalla, kun palkat nousee pystysuoraan, mutta ei Saksassa. Metsäteollisuus tekee päätöksen siirtää toiminnat pois Suomesta 2005, kun yritti saada paperiliiton palkkasaalistuksen kuriin työsululla ja hävisi väännön. Ay-liike oli edelleen irrallaan tekemässä tuhojaan Kataisen hallituksen aikana ja palkat taas nousussa pystysuoraan, vaikka mennyt hintakilpailuky olisi pitänyt palauttaa hallituksen aloittaessa KIKYllä heti, että Suomi olisi päässyt mukaan maailmantalouden nousuun. Suomen palkkakustannusten ero Saksaan Kataisen hallituksen aloittaessa oli 2011 oli järjettömät vajaa 20%.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Kuten Planter linkityksestä näkyy,kyllä Kataisen vaalivoitto sarisairaanhoitajalla tuli Suomelle kalliiksi.Sen jälkeen on Kokoomus vältellyt kansantalouden tuhoavia vaalilupauksia.Näissä vaaleissa kyllä monet lupasivat kuun taivaalta,vappusatanen on vain ripaus joukossa.

    Jätkä

    Miksi yksikkökustannusten käppyröistä puuttuu Ruotsi ja Norja? Siitä löytynee selitys lakkomääriinkin, jos käsityskyky on tallella.

    Yksikkökustannukset eivät ole sama asia kuin palkkakustannukset.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mitäpä vanhoista, tikulla silmään! Kannattaisiko mieluummin miettiä miten tästä eteenpäin. Velkaantumiskehitys pitää katkaista joten julkisen sektorin on noudatettava palkkamalttia. Vain pienimpiä takuueläkkeitä kannattaa korottaa. Vajaatyökykyisiä pitää saada töihin pois tukien varasta. Koulutus pitää muuntua elinikäiseksi oppimiseksi. Vihervasemmisto vahvistettuna keskustalla tai kokoomuksella pystyy tähän. Kansa äänesti muutosta nykyhallituksen oikeistolaiseen politiikkaan. Persut ovat myös periaatteessa heikompien puolella mutta voivat olla vaikeasti sovitettavissa ohjelmansa puolesta.

    sitolkka

    Ei kepua hallitukseen. Kansa on sille sanansa sanonut. Väyrysen pohdinta keskustan tilasta on samanlainen mitä olen itsekin pohtinut. Uusliberaalit globalistit tekivät keskustasta kokoomuksen kloonin.

Esillä 10 vastausta, 801 - 810 (kaikkiaan 1,059)