Etusivu Keskustelut Puukauppa Kesä vai talviaika?

Tämä aihe sisältää 60 vastausta, 29 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi harrastelija 1 päivä, 4 tuntia sitten.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 60)
  • Lenni

    Minusta asia pitäisi ratkaista niin että kelloa siirretään aamulla tunti taaksepäin jotta saa nukkua pitempään ja puolelta päivin tunti eteenpäin että pääsee aikaisemmin töistä pois.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    YLEn uutisissa on laskuri, jolla voi tarkistaa kumpi on itselle parempi. THL:n tutkijoiden mukaan valoisa aamu on parempi tahdistamaan ihmisen sisäisen kellon eli helpottaa heräämistä, mutta toisaalta valoisa ilta on parempi ulkoiluun.

    https://yle.fi/uutiset/3-10433418

     

    Jätkä

    Minusta on hienoa aamuisin herätä aikaisemmin, hörpätä aamukahvia, aamupuuro on muodostunut tavaksi. Jos huvittaa, voi katsella elokuvia tai hyviä sarjoja, kun TV:n ohjelmat ovat siihen aikaa melko rajoitetut.

    Paljon on kuitenkin jäänyt (ja jää) katselematta sellaisiakin, jotka olisi ehkä pitänyt katsoa.

    Illalla menen nukkumaan, kun siltä tuntuu, en kellon mukaan.

    Kurki

    Minusta asia pitäisi ratkaista niin että kelloa siirretään aamulla tunti taaksepäin jotta saa nukkua pitempään ja puolelta päivin tunti eteenpäin että pääsee aikaisemmin töistä pois.

    Tuota Antti Rinteen vaalilupausta voisi keskipäivän osalta hieman parantaa. Muuten hyvä.

    Klo 12.00 kelloja siiretään tunti taaksepäin, että ruokatunti olisi tunnin pitempi ja vasta klo 13.00 siirrettäisiin tunti eteenpäin, jotta työpaivä olisi tunnin lyhyempi.

     

    Rane2

    Antin sadan euron korotus eläkkeisiin oli 36 euroa joten kun demarit siirtävät kelloa tunnilla niin se siirtyy noin 21 minuuttia 36 sekuntia.Loppu siirto jää seuraavalle hallitukselle.

    torppari

    minu koevut kasvaa vua kesällä jotenka jatkuva kesä parempi..niistä en tiijä hypriititistä jotta kasvaako ne joulunahhii

    jees h-valta

    No kyllä näillä lämmöillä ainakin.

    Rane2

    Kiinalaisilla on  ratkaisu kesä-vai talviaikakiistaan.Tarina ei kerro miten pelaa pilvisellä säällä.

    https://yle.fi/uutiset/3-10464659

     

    MIISU4F MIISU4F

    Normaaliaika. Työssäkäyvälle, nimenomaan ulkotöitä tekeville aamun joka minuutti valoa on tärkeämpi kuin iltasella. Jos joku ei lähde sauvakävelemään töiden jälkeen, koska on pimeää, vika on laiskuudessa tai muussa seikassa. Ei kai kukaan aikuinen nyt pimeää pelkää!  Käy ne koiranulkoiluttajatkin ja pelejä harrastavat  yms. illalla 22 aikaan vielä ulkona. Jos on oikein pakko sitä valoa saada lenkkiinsä, parempi vaihtoehto on käydä ennen töihinmenoa aamulla. Lähtee päivä hyvin käyntiin. Se piristää paremmin ja hyötysuhde on parempi.

    Kesällä tuppaan menemään töihin aamu 4-5. Se on inhmillisempää kun pääsee kotiinkin aikaisemmin ja ehtii nukkua päiväunet, sekä vielä illalla puuhata jotain. Ja taas aikaiste unille. Nyt syksyllä, kun töissä näkee parahultaisesti aamu 7 aikaan, ja kotona on vasta 16 aikaan, on jo niin väsynyt, että juuri jaksaa vähän kotitöitä ja mentävä taas nukkumaan.

    Käpyrauhaselle on parempikin iltapimeä varhemmin, niin tulee luonnollinen väsymys. Jos tykkää kukkua yömyöhään, se on oma valinta mutta terveellisempää on mennä aikaisemmin nukkumaan ja herätä vaikka se tunti- pari aikaisemmin sinne lenkille–jos työt alkaa 8 aikaan aamulla, ehtii ihan hyvin, se on asenteesta kiinni.

    Nyky-yhteiskunnan vikana on, että kaikenmaailman tv ohjelmat-some ynnä muut valvottaa ihmistä, ja sitten ei nukuta tarpeeksi ja moni valittaa ainaista väsymystään. Itsekuri on silloin nollassa, jos ei osaa sulkea tv / älylaitteita ja nukkua. (Itse luovuin yli vuosi sitten tv.sta ja Facebookistakin lähdin pari kk sitten). Lasten ja nuorten harrastuksia ei saisi juuri 18 jälkeen olla, silti moni hallivuoro on vasta myöhään illalla plus lapset valvoo myös älylaitteiden kanssa siihen päälle. Univelkaa siis kertyy jo varhain.

    1990 luvun taitteessa kuljin bussilla töihin. Jo silloin ihan nuorena oli mielestäni kiva juttu, kun syksyllä palattiin normaaliaikaan, niin sai vähän valoa liki tunnin bussimatkalla ennen töihinmenoa. Tullessa sai kernaasti nukkua kotimatkan =D

    Kello on nyt vähän yli 18. Kun ei ole pilviä niin vielä on kaunis auringonlaskun kajo. Jos sataisi, olisi pilkkopimeää mutta onhan täällä sisällä valot. Otsalappu ja muita valonlähteitä on myös keksitty.  Jos aamulla väsyttää, kirkasvalolamppu palamaan herätessä ja illalla taas aikaisemmin petiin. Kyllä se siitä! Viikon kuluttua kellonaikoja siirretään taaksepäin ja vielä parempaa, **pääsee** liki tunnin aikaisemmin töihin hetken aikaa.

    Mutta jos koko kellonaikojen siirtämisestä päästäisiin kokonaan ja kaikkinensa mihin suuntaan se jämähtäisikään; se olisi kaikkein kaikkein paras juttu!

     

    harrastelija harrastelija

    Tuo kiinalaisten hanke on melkoinen idea! Pelaisikohan aurinkopaneelitkin sitten läpi vrk:den?

    Osataan sitä kyllä Suomessakin. Kävin taannoin Alavieskalaisessa kylässä, jossa sai nauttia merinäköalasta vaikkei Alavieskan rajat ylläkään meren rantaan. Asia oli ratkaistu suurella peilillä joka oli nostettu tukirakenteilla riittävän korkealle!

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 60)