Keskustelut Metsänomistus Kiinteistövero tullee korvaamaan KEMERAN 2020

  • Kiinteistövero tullee korvaamaan KEMERAN 2020

    MTK on ollut kykenemätön kehittämään metsätaloutta keinoilla, jotka eivät kuluta valtionkassasta näinä vaikeina aikoina. Nyt nämä sukupolvenvaihdoksiin 20 miljoonaa ja sähköisen kaupankäynnin kehittämiseksi 13 miljoonaa tekivät minun mielestä leikkaustarpeen kemeraan 3miljoonaa tierahoja, 10 miljoonaa kantokäaittelyrahaa, 10 miljonaa tutkimuksta ja mitäs vielä.

    Jokainen järkevä ja epänaiivi ymmärtää, että veronvähennyksiin verot on kerättävä metsähommelin sisältä. Valtio ei toimi niin, että veroja vain vähennellään, pitää olla myös tuloja.

    Nyt on laajasti lentänyt sonta tuulettimeen ja tälläistä ei voi kukaan enää hyväksyä, että aktiivisilta metsäomistajilta viedään tärkein tuki pois eli taimkonhoito.

    Mikä etujärjestö se sellainen on joka sulkee silmänsä todellisuudelta ja siten halvaannuttaa itsensä ja menettää uskottavuutensa.

  • Metsuri motokuski

    Mitenkähän nämä oma-aloitteiset hoitotyö kustannukset saisi vähennettyä verotuksessa. (ostaamyy)

    Niin tuohan on se ongelma kun omaa omaisuutta hoidetaan niin työtähän siinä on. Toisaalta jos siihen mentäisiin että oman omaisuuden hoitamisesta saisi verotuksessa huojennusta niin olisihan se aikamoinen muutos ja vaikuttaisi verokertymään melkoisesti. Näitä oman omaisuuden hoitotöitä on muitakin kuin pelkkä metsäsektori ja uskon että silloin paineita tulisi muillekkkin samanlaiseen kohteluun.

    Meillä on luotu mm kotitalousvähennys, jossa saa verotuksessa helpotusta pienen osan yritykselle maksetusta työstä. Metsäsektorilla kuitenkin saa vierastyön vähentää kaiken, joten siltäosin metsäsektoria käsitellään paremmin verotuksessa.

    En ole sen paremmin tutkinut puun hintakehitystä suhteutettuna yleiseen hintakehitykseen, mutta uskon kuitenkin että aikapaljon liikutaan samoilla linjoilla kuin yleisen kehityksen tahdissa. Toisaalta puuhan on sellainen raaka-aine että markkinat määrittävät sille hinnan lopputuotteen muodossa. Kun olen seurannut noiden metsäyhtiöiden tuloskehityksiä ja osakkeiden hintoja niin eihän se mikään supertuottavaa toimintaa ole ollut. Joten siihen suhteutettuna puunhinta ei nyt ihan ”metsässä” ole. Vaikka toisenlaisiakin näkemyksiäkin on.