Keskustelut Metsänhoito Klapien teko

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 94)
  • Klapien teko

    Merkitty: 

    Hei!

    Kaadoin koivuja heinäkuussa rasiin eli lehteen. Nyt ajoin ne laanille pinoon valmiiksi pilkottaviksi. Tarkoitus on tehdä niistä polttokelpoisia ensi kesäksi/syksyksi. Mietin, että onko parempi pitää koivut rankoina talven yli ja pilkkoa vasta keväällä vai pilkonko ne heti häkkeihin klapeiksi. Kärsiikö klapi pilkottuna talven tyrskyt? Pellin laitan tietysti häkin päälle katteeksi. Joku sanoi, että joskus on tullut hometta talven aikana klapeihin häkissä- onko perää?

  • vmt

    Jeessillä vain kaksi autoa?

    Oon luullut äveriäämmäksi puheiden perusteella. Kahdella kun ei kaikkia hommia hoida.

    jees h-valta

    Sori vmt jos olen antanut väärän kuvan. Kyllä niitä kolme Trafin sivuilta löytyy omissa nimissä olevia. Yksi on tosin vain matkailuun tehty ja toimii meillä lähinnä mökin lisämajoitustarpeeseen. Mutta rekisterissä ja ajokunnossa. Joka kesä pieni lenkki ajetaan. Todella, kyllä se kahdella vielä tiukkaa tekee mutta kun muuta ajoneuvokalustoa löytyy Trafin sivuilta lisukkeeksi esim. kolme traktoria joista yksi traktorimönkijä. Sitten löytyy perävaunua ja traileria ja venettä vesiliikuntaan jne. Kymmenkunta varmaan näitä aikoja. Ajoneuvokalustoa.

    Rane

    Jep.Kolme traktoria on se joka erottaa miehet poikosista.Ranella on tosin vain kaksi mutta vielähän tässä kerkiää…

    oksapuu

    Kummasti se metsätalous sitten elättää…

    Itsellä kovimmassa käytössä pari raivaussahaa jos tuntimäärässä lasketaan…

    Visakallo Visakallo

    Minä kuulun tässä seurakunnassa näköjään alinpaan köyhällistöön.

    Tolopainen

    Onpas se tuo Jessekin tavaran perään. Käyttää talouskasvua aivan väärin. Paljonko nuokin pääomat olisivat tuottaneet rahamarkkinoilla, jotka nyt ruostuvat. Matkailuautoakin pitää rekisterissä, vaikka ei sillä ajakaan tähän aikaan.

    vmt

    Hyvä Jees! Kyllä joka jampalla se 10 vekotinta tarvii trafinkin listoilla olla.

     

    Itsellä ei niistä kyllä yksikään ole traktoreita, kun eikö ne aika harrasteluvehkeitä ole näissä mettähommissa..?

    jees h-valta

    On ne enkä niitä siihen aivan paljoa tarvitsekkaan. Mutta onhan niitä hyvä olemassa jos kuitenkin sattuu tarviimaan. Kyllä kaikilla ainakin kerran vuodessa käyttöä on. Jopa kaksikin, ehkä.

    jees h-valta

    Toloppa, kun on vaatimattomista oloista lähtöisin niin kyllä se ehkä vaikuttaa mutta ei niitä aivan huvin vuoksikaan kaikkia ole hommattu. Ainakin on ollut meininki käyttää. Välistä vain ei aika kaikkeen riitä joten se sitten siitä. Eikä ne kauhean kovia ole ruostumaan. Uskoisin nytkin että vaikka tältä puheelta lähdettäisiin kiertämään niin joka vehje hyrähtää käyntiin ja on valmiina palvelukseen. Venettä nyt ei viitsi kuivalla kovin käytellä mutta akku paikalleen niin hyrähtää sekin.

    Tolopainen

    Minullakin on autotallissa paketissa muutamia avaamattomia työkaluja. Rouva kyselee, että mitä niilläkin tekee, mistä sen vielä voi tietää, saattaa tarvita. Tuolla meilläpäin yksi isäntä myös kerää kaikkea mahdollista romua tontilleen, alkaa hehtaari olla jo kaikenlaista käyttökelvotonta konetta. Prkl että ärsyttää, kun ajaa siitä ohi miten pilaa maisemaa. Kunnan ympäristötarkastajien valta on liian vähäinen, kaikki yli 10t metallimäärä tontilta pitäisi velvoittaa viemään romunkeräykseen. Kaikenlaista vanhaa konetta ja kärryä on maaseudulla ajettu metsänreunoihin ruostumaan, metallille löytyy parempaa käyttöä kuin ruostuttaminen.

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 94)