Keskustelut Metsänomistus Kodan rakentaminen -lupapolitiikka

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 46)
  • Kodan rakentaminen -lupapolitiikka

    Tervehdys.

    Jós (omaan) metsään rakentaa esimerkiksi kodan tai laavun tyyppisen rakennelman tulenteko, varusteiden kuivatus ja taukopaikaksi, niin miten mahtaa mennä lupapolitiikka kunnissa ?

    Entäs, jos tekeekin vanhan ajan tukkikämpän, jossa jo voisi yöpyäkin ?

    – Onko se jo kesämökkiä vastaava rakennus?

     

  • Puu Hastelija

    Mikä on todennäköisyys, että pääsee verottajan syyniin, jos toimintaa on ollut jo useamman vuoden ja liikevaihtoakin on ollut? = aletaan esittämään perusteluita kysyttäessä. Muuten jää hommia tekemättä, jos liikaa mietitään.

    mettämiäs

    ”Jos tukkikämpän rakentamisen ja ylläpidon saa verovähennyksiin niin taidan siirtää kesämökkini saunoineen tukkikämpäksi. Se o n totta että en ole mikään metsäverotuksen asiantuntija enkä siksi pyrikkään mutta uskon että maalaisjärjellä voisi aika monta tilannetta ratkaista.”

    Voi motokuski, valitettavasti ei onnistu edellä kuvaamallasi tavalla eli näkemyksesi metsäverotuksen asiantuntemuksestasi osui ihan oikeaan (mutta miksi ihmeessa pitää kuitenkin ihan sujuvasti vastailla verotusta koskeviin kysymyksiin? Joku ottaa vielä ihan tosissaan). Tämänkin olen ennen jo kertonut, että nämä metsäverotusasiat eivät todellakaan ole mitään uskonasioita…

    Metsänmies

    Jos minä tekisin aloittajan kysymän kodan, tai laavun jonnekin salolle, en kyselisi mitään lupia. Varastot ovat eri juttu, mutta meillä päin saa senkin rakentaa 20 neliötä toimenpideluvalla, ei ole kallista. Jos teet ”tukkikämpän” vaikka traktorin kärriin, et tarvitse mitään lupia. Siirrät sitä kerran vuodessa vaikka metrin, niin ei ole pysyvä rakennus.

    jpjulku

    Jos kyseessä rakennus, jossa kiinteä tulisija, vaatii aina täyden rakennusluvan.

    jpjulku

    Kunnat ovat nykyään erittäin hanakoita etsimään luvattomia rakennuksia kiinteistöveron takia. Etsivät niitä muun muassa ilmakuvista. Ei kannata nykyään mitään enää rakentaa ilman lupia. Samoin vääntävät helposti noin mobiilisaunoja ym. rakennusluvan alaisiksi rakennuksiksi. Luvat kuntoon!

    Tolopainen

    Kaku meni väärään ketjuun.

    Arnold Layne

    Kodan tulisijoineen pystytin metsätalouden taukotuvaksi ja tukikohdaksi. Kunnalta ei haluttu että haen rakennuslupaa eikä tarvinnut ilmoittaa. Eivät ottaneet ilmoitusta vastaan vaikka yritin. Alle 10 neliön lattiapinta-ala. Sijainti ihan metsässä eikä vesistöä lähellä.

    Ilman tulisijaa en tuolla yöpyisi, vaatteet on saatava kuiviksi yön aikana. Taukotila ja tukikohta on lisännyt metsässä tehtäviä hoitotoimenpiteitä ja oli edullinen ratkaisu.

    Metsänmies

    jpjulku:”Jos kyseessä rakennus, jossa kiinteä tulisija, vaatii aina täyden rakennusluvan.” Niin vaatii, jos on kiinteällä pohjalla. Mutta jos on pyörien päällä, ei vaadi.

    Gla

    Mutta jos tuo pyörien päällä oleva koppi on vuodesta toiseen käytännössä samassa paikassa, taas lupa vaaditaan. Ehkä 3 m2 työmaavaunu ei vaadi, mutta 10 m2 koppi yleensä jo vaatii.

    Metsänmies

    Gla puhuu asiaa. Tunnen tapauksen, jossa kunnan rakennuslautakunta otti kantaa pyörillä olevaan savottakämppään( tupa, sauna ja eteinen). Vaativat luvan, jos on paikoillaan pysyvästi yli puoli vuotta. Olivat olleet sitä mieltä, jos siirtää välillä mökkiä satakin metriä, sitä ei katsota kiinteäksi, paikoillaan olevaksi rakennukseksi.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 46)