Keskustelut Metsänomistus Koronan vaikutukset metsätalouteen

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 121)
  • Koronan vaikutukset metsätalouteen

    Merkitty: 

    Koronavirus ottaa lisää kierroksia, nyt lentokielto matkustaja liikenteeseen. Trump yllättäen määräsi  USA:sta Eurooppaan nyt. Taitaa talouden ennusteet synketä, tilanne alkaa muistuttaa maailmanlopun menoa. Itse tein pari puukauppaa, eilen viimeisen, koska en usko tukin hinnan nousuun. Veikkaukseni on taatuman vähentävän myös metsäteollisuuden kysyntää. Pehmopaperin kulutus kasvaa , myös kasvosuojaimia kyllä nyt kysytään.Millä mielin palstalaiset metsäisestä  vinkkelistä ajattelevat maailman menoa. Itse kyllä olen näkemystäni synkentänyt, tai halventunut öljykin olla kaksipiipuinen juttu. Autoilu halpenee, mutta polkeeko se energiapuun hintaa taas toisaalta.

  • Tolopainen

    Kannattaa huuhtoa kurkkua wiskillä se tappaa virukset ja  huuhtelee ne mahalaukkuun, jossa virukset kuolee. Nyt pitää toimia noepeasti.

    suorittava porras suorittava porras

    Saunaan ensin ja kunnon löylyt. Sitten kurkkua huuhtomaan.

    Visakallo Visakallo

    Älähän nyt hyvä Tolopainen Trumppia kaikesta mollaa. Yhdysvallat selviää voittajana tästäkin mylläkästä. Se on ainoa maa maailmassa, joka parjää hyvin vaikka yksin. Meillä kaikilla muilla se on paljon, paljon vaikeampaa.

    Visakallo Visakallo

    Hallituksen viisikko kokoontuu sunnuntaina käsittelemään tarvittavia lisätoimenpiteitä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi. Asiasta kertoi pääministeri Sanna Marin lauantaina iltapäivällä Twitterissä. Hänen mukaansa koko hallitus kokoontuu maanantaina.

    – Olen lisäksi käynnistänyt valmiuslain käyttöönottoasetuksen valmistelun, jotta tarvittaessa asetus voidaan antaa nopeasti. Valmiuslaki ei ole maanantaina hallituksen käsittelyssä. Varaudumme kuitenkin kaikkeen, Marin kertoo.  IS

    Tolopainen

    Pohjois-Korea hoitaa tehokkaasti koronatapaukset, tähän mennessä yksi sairastunut. Hänet oli ammuttu heti valtiolle vaarallisena.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mauritius oisi kivempi paikka piilotella koronalta kuin Pohjois-Korea. Eivät saarella päästäneet italialaisia epidemia-alueelta tulevia turisteja pois koneesta, vaan osan laittoivat kotimatkalle ja osa jäi ilmeisesti karanteeniin. Toistaiseksi ei ole todettuja tapauksia. Katsoin että lentoliikenne edelleen pyörii, joten turismista riippuvainen saari ei ole vielä sulkenut rajojaan.

    http://www.dailymail.co.uk/news/article-8036213/World-reaches-coronavirus-tipping-point-three-deaths-spark-panic-Italy.html

    Aimo Jortikka

    Moni maahan on jo ulkorajat sulkeneet ja määränneet väestön asuntoihinsa. Käytännössä vain kaupassa saa käydä. Samahan se on täälläkin edessä. Norja ja Tanska jo ehtineet, Ruotsi vielä jahkailee, ilmeisesti tasa- arvokysymykset viivyttää päätöstä. Ensi viikolla sitten Suomessakin ihmisten vapaus liikkua asuntonsa ulkopuolella rajottuu vain kaupassa käyntiin. Koiran ulkoilutus siinä ja siinä. Italiassa sallittu, wuhanissa ei.

    MIISU4F MIISU4F

    Kai sitä nyt metsään voi mennä. Ilman koiraakin 😉  Suomessa on tilaa siihen ainaskii kehä3 ulkopuolella. Naapureita tai muita ihmisiä tapaamatta onnistuu ulosmeno.

    Wuhanissa syödään ne vähäisetkin lemmikit ensihätään. Ei ole mitä ulkoiluttaa. Siellä koira ja kissa kuuluu perusruokavalioon; pidettäneenköhän siellä mitään eläintä varsinaisesti lemmikkinä?

    Päivän polttoainehinta oli täällä 95E 1.379 ja 98E 1.389/ litra. Eli sentin ero enää 95 ja 98 välissä.  Rajan tuolla puolen noin 67 senttiä/litra. Siinä bensassahan ei ole etanolia, joten on riittoisampaa. Sahabensana en käytä.

    Kai se kohta on kiinni Itärajakin.

    Visakallo Visakallo

    Kyllä minäkin aion käydä raivulla niin kauan kuin mahdollista. Sitä en sitten tiedä, miten ja kenen toimesta liikkumista tullaan valvomaan, kun poikkeustila ja liikkumiskielto julistetaan. Eläkeukolla on kyllä vaihtoehtoiset kulkureitit aika hyvin tiedossa…

    Tolopainen

    Korona tulee vaikuttamaan rajusti metsätalouteen, enää ei ole puhettakaan, että Kiinasta tulisi investointirhaa johonkin Kemijärven hankkeeseen ei tule eikä Tallinnan tunneliin. Sellubuumi on haudattu lopullisesti jaossa on vain puutetta ja kurjuutta, kohta näemme mitä tarkoittaa päästöjen vähentäminen. Raahen terästehdas menee taatusti monen kuukauden seisokkiin. Kiinassa on valtavat määrät ylimääräista terästä, kun autotehtaat eivät käynnisty pitkään aikaan täyteen tuotantoon. Kaikenlainen turha kulutus loppuu muutenkin moneksi kuukaudeksi ja tyhjänpäiväinen reissaaminen, polttoaineiden hinnat laskevat. Hallitus joutuu perumaan kaikki veronkorotuksensa ja menolisäykset. Mitä nopeammin huulipunahallitus tajuaa uuden tilanteen, sitä enemmän voidaan työpaikkoja pelastaa, mutta työttömyyden kasvu tulee olemaan nopeaa.

    Raivuumiehille tulee työstä pula aika nopeasti, kun puumarkkinat tästä vielä rommaa ja tehtailla alkaa pitkät seisakit. Ei kukaan enää panosta metsänhoitoonkaan. Näkymät on kohta kuin sota aikana. Venäjä saattaa käyttää sekasortoista tilannetta hyväkseen, puolustusvalmisus tulisi nostaa äärlimmäiseen rlajaan ja hornetteja ilmaan. Valmiuslait joudutaan kuitenkin ottamaan käyttöön aivan turha viivytellä. Hallitus vastatkoon maan toiminnoista tässä kriistilantessa, turha juoksuttaa jokaista avia erikseen. Nyt tarlvitaan rlautaisia toimenpiteitä kansakunta on vaarassa, parempi sulkea yhteiskunta nopeasti kuin kaivaa joukkohautoja vappuna.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 121)