Kuorimarummussa nuo alamittaiset rangat pirstoutuvat ja matalasuhdanteen aikana ”aiheuttivat kuorikuljettimella häiriöitä”. Nyt kun ne eivät haittaa kuljettimilla, voinemme päätellä nousun alkaneen. Se on hieno juttu.

Jätkälle….teki mieli aikoinaan piiripäälliköltä kysyä, kun ”alamitat” alkoi kelvata kuitupinoon…”ootteko pudottanu kuorintarummun kierroksia, kun pienemmät kuidut ei enää katkeile kuorinnassa ”

Silloinkin, kun kuusikuidun minimiläpimitta oli 8 senttiä, tekivät hakkuukoneet kolmeen senttiin pystykauppojen puut.

Uudemmat kuorintarummut ovatkin ilmeisesti vieläkin umpinaisia, joten alamittainen kuitupölli ei tunkeudu vanteiden välistä ja katkea kuorintaveden joukkoon. Näin ollen pelkoa rumpujen pysähtymisestä ei ostomiesten kannata enää lietsoa.

Todellinen ongelma pienestä kuitupuusta onkin syntynyt siinä, että minimikokoista kuitupuurunkoa ei hakkuukoneella todellakaan kannata tehdä. Aikaa tuhraantuu saman verran kuin kymmenen kertaa järeämmänkin rungon tekemisessä.

Kun metsä hoidetaan niin kuin se pitäisi hoitaa, on ensiharvennuksessakin metsässä pienin poistettava puu yli 10 senttiä rinnantasalta ja poistuvien puiden keskikoko on reippaat sata litraa.

Silloin puutavaran ostajalla olisi helposti varaa maksaa kantorahaa viisi euroa enemmän kuin energiapuusavotan kuitupuista.

Silloin oli kuorimarummun vanteiden väli 8 senttiä. Kummasti täälläpäin motolla hakattiin niin pieneen kuin sai, mutta hankintapinoissa ei saanut olla yhtään alla kahdeksan santtistä. Yleensä mitan takia raakattiin 3 – 4 %.

Noista alamittaisista kuitupuista ja kuorimarummuista, kun joskus tuollaisen kuorimon käyttö oli omassakin työnjohtoreviirissä ja myöhemminkin ihan mielenkiinnolla muutoksia seurasin.

Nykyiset kuorintarummut ovat kakki kuivakuorinnalla, kuorta ei enää uiteta pois vedellä. Talvella puu sulatetaan kuumalla vedellä, mutta se tapahtuu ennen kuorintarumpua sulatuskuljettimella. Kuivakuorintaan siirtyminen oli hyvin suuri ympäristöllinen parannus. Sen myötä sellutehtaitten jätevesien haitalliset aineet vähenivät oleellisesti samalla väheni makean veden kulutus per sellutonni merkittävästi.

Pieniläpimittainen puu on edelleen riesa tehtaille, erilaisin teknisin ratkaisuin sitä on toki päästy pienentämään. Katkeilleitten tumppien hyödyntämiseksi on rakenneltu erilaisia pätkähakkuja yms. Jos tälläinen pätkä menee tavalliseen hakkuun  kylki edellä, siitä tulee pitkiä päreitä, jotka tukkivat kuljettimia ja joudutaan joka tapauksessa seulomaan pois ennen keittoa. Kuoren joukkoon ohuimpia pätkiä menee edelleen, kuorintarummun kuorenpoistoaukkojen kautta. Sielläkin ratkaisu on murskaus.

Kaikki nämä järjestelyt tietysti maksavat, mutta ne on vain tehtävä, koska ei ole realismia ja taloudellisesti mahdollista nostaa oleellisesti minimimittaa nykyisesta kuudesta sentistä.

Joku jo veikkaili että läpimitta pienenisi. Jos näin käy niin sillä ei kyllä sellupuun määrä lisäänny. Siitä tuleva puun lisä menisi kyllä pääosin kuoren mukana polttoon. Tehtaat suostunevat minimimitan pienentämiseen vain jos se korjuuteknillisistä syistä olisi tarpeen. Kokeiltiinhan 80-luvulla ainakin Kemijärvellä, ehkä muuallakin, sitäkin että puu tuotiin karsimattomana tehtaalle. Oksat päätyivät sitten kuoren ohella polttoon. Tästä kokeilusta luovuttiin koska se oli hankalaa kuljetuksissa ja tehtailla. Lisksi siinä tuli niin paljon poltettavaa, ettei silla ollut käyttöä, jos tehtaalla ei ollut paperikonetta tms lisäkulutusta energialle.

Terveisin: Korpituvan Taneli