Keskustelut Metsänhoito Kuka aikoo tehdä siemenpuuhakkuun?

Esillä 3 vastausta, 11 - 13 (kaikkiaan 13)
  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Jo 60-luvulta sellaiset kokemukset että siemenpuita en aukolle jätä. Siinä tuhotaan vain kuvion parhaat männyt, eikä kunnon metsää synny.

    Meillä istutetaan aukot laidasta laitaan. Toki on minullakin sellaista kuivahkoa ja kuivaa hiekkakangasta, jossa kylvö olisi ihan hyvä keino, rikottuun maahan. Ne kuviot eivät kuitenkaan enää tule minun uudistettaviksi, ellei tule ihan totaalista tuhoa. Vähänkään paremmilla mailla tai soistumista yrittäneillä kuvioilla en kyllä harkitse hetkeäkään edes kylvöä.

    Terveisin Korpituvan Taneli

    MJO

    Tolppa:

    Ruotsissa on paljon ylimääräisiä taimia, kun eivät saaneet ulkomaista työvoimaa istuttamaan.

    Ei paljoa auta kuusamolaista istuttajaa, vaikka taimia olisi tukholmassa hyrymykket. Taimien/siementen perimä pitäisi olla kohtuu läheltä etelä-pohjoissuunnassa istutuspaikkaa.

    Arnold Layne

    Tulee niin epätasainen taimikko että jätän tietoisesti hyödyntämättä.

Esillä 3 vastausta, 11 - 13 (kaikkiaan 13)