Keskustelut Metsänhoito Kuusen ja koivun yhteensovittaminen, koivun pituuskasvun rajoittaminen

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 36)
  • Kuusen ja koivun yhteensovittaminen, koivun pituuskasvun rajoittaminen

    Merkitty: 

    Tuli omistukseen hoitamatonta OMT-pohjan 8-vuotiasta taimikkoa. Aikoinaan entinen omistaja on ilmeisesti teettänyt laikkumätästyksen ja kuusentaimien istutukset jollain metsäfirmalla ja uudistustyö on varmaan tehty ihan laadukkaasti. Tämän jälkeen ei sitten olekaan tehty mitään. Jossain kohden kuusentaimet ovat päässeet kasvamaan lehtipuiden edellä ja ovat 4-5 metrisiä. Joissakin kohden taas lehtipuu on ottanut vallan ja kuusen taimet ovat 1-2 metrisiä. Sinänsä näyttäisi, etteivät lehtipuut kuitenkaan ole ihmeemmin vaurioittaneet kuusentaimia missään kohdin. Mitenkähän näitä ongelmallisempia kohtia kannattaisi käsitellä? Paikoin kuusentaimet olivat totaalisesti lehtipuuston ”sisällä”; olisikohan olosuhdemuutos liian raju jos kerralla poistaa kaiken lehtipuun? Tuli myös mieleen sellainen käsittelymalli, että poistaisi tietenkin kuusia lähimmät ja välittömästi uhkaavat lehtipuut, mutta jos vaan on kohta, jossa hyvärunkoinen koivu sinänsä mahtuisi kasvamaan, niin jättäisi koivun ja karsisi siitä reippaalla kädellä tuoreitakin oksia pyrkimyksenä hillitä koivun pituuskasvua ja tietenkin samalla antaa valoa kuusille. Parhaassa tapauksessa kuusi ottaisi koivun kiinni ja koivut voisi poistaa vasta ensiharvennuksessa. Kai koivuja voisi periaatteessa latvoakin kasvun hillitsemiseksi, mutta ehkä se kuulostaisi enemmän puutarhatouhulta.

  • Tolopainen

    Harjavallassa tyydytään kohtaloon, nettotuloihin ei pääse velkapääomalla ostetulla metsällä koskaan. Emännän kuuset on jo myyty ajat sitten ja nyt on omat vuorossa. Onneksi perii kivitalo-osakkeita pääkaupunkiseudulta, muuten joutuisi vaihtoon.

    Jätkä

    Mitäköhän siinä klapibisneksessä mahtaa jäädä sen koivun kantohinnaksi? Ja saahan siitä kuusikuidusta tienvarressa 30..32€ motilta. Tietenkin siinä klapihommassa saa hyvin myytyä omaa työtään, mutta on kyllä aika roisia asettaa rinnakkain Kuusikuidun kantohinta ensiharvennuksessa ja koivuklapien myyntihinta kotiin toimitettuna.

    Terveisin: Korpituvan Taneli”

    Aika roisia on myös vaihtaa lennossa koivun kantohinnasta kuusen tienvarsihintaan.

    Jos puhutaan kantohinnasta vertailussa, niin pitää pysyä kantohinnassa. Onhan toki koivunkin tienvarsihinta korkeampi kuin kantohinta.

    pikkutukki

    Yhdistetään ohjeet : myy kuuset välittömästi joulupuiksi a 30 € ja koivut 10 vuoden päästä klapina markkinoille !

    Metsuri motokuski

    Meillä on juuri hakkuussa 6,1 ha vastaava kohdetta. Siinä me teemme niin että parhaille koivuille annetaan tilaa kasvaa ja siellä missä kuusikko on hyvin ottanut mennään kuusien ehdoilla ja poistetaan kaikki ylispuukoivut. Metsästä tulee hyvä kuusi / koivu sekametsä. Kovin paljon jälkeen jääneet kuuset saavat jäädä tai niitäkin harvennetaan jos niissä on mitä ottaa mutta näissä kohdin annetaan kuitenkin koivulle etuoikeus jos ovat hyvälaatuisia.

    Tolopainen

    Niistä hyvista koivuista tulee 90%:sta kuitua. Hyvä suunnitelma mutta ei pahemmin tuota arvopuuta. Noita koivusekametsiä vaikuttaa nykyisin olevan jokapuolella. Koivupinot näyttää jäävän laaneille, kun havukuidut lähtee ensimäisenä, koivulla ei oikein ole kysyntää ja tulevaisuudessa vielä vähemmän. Lyhytkuitua sadaan tropiikista halvalla.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Mikäli rauduskoivuja löytyy suht tasaisesti, niin niitä kannattaa jättää tulevien ajourien kohdalle viiden (5) metrin välein (100/ha). Tuo määrä ei haittaa kuusten kasvua (päinvastoin parantaa), mutta tuottaa ensiharvennusvaiheeseen mennessä kunnon koivusadon. Koivut kannattaa pystykarsia. Noin pieni määrä rauduskoivuja OMT-pohjalla kasvattaa alkuun päästyään sentin luston. Hyvinkin 50 kiintokuutiometriä sitä sadan (100€) euron tyveä/ha.

    pikkutukki

    Tekeekö MM noin pienessä metsässä konehakkuuta vai onko varttuneempaa  ?

    Jätkä

    Sikäli mikäli polttopuumarkkinat on hallinnassa, niin koivu ei tuottane varsinaista päänvaivaa tekotaitoiselle ja -haluiselle MO:lle.

    Joskus oli juttua lehdessä, en muista, oliko kyseessä metsä – vai konealan lehti, mutta siinä metsäkonemies oli valjastanut ”vanhan moton” Klapintekoon. Koneessa oli noin kymmenen kuution säiliö, johon suoraan kourasta tiputettiin karsittu, ristikkoteränkin läpi työnnetty ja klapin pituinen tavara. Koneelle siis otettiin yksi ote puusta, se kaadettiin, karsittiin, pienittiin ja katkottiin sillä yhdellä otteella.

    Kun säiliö tuli täyteen, kone ajettiin varastopaikalle, jossa klapit kipattiin joko kasaan tai lavalle, jolla poiskuljetus tapahtui.

    Jutun lopussa todettiin, että vanha kone tekee elämänsä tiliä!

     

    ate

    Itse tekisin niin, että ”hyvän kuusikon” alueilla kaataisin kylmästi kaikki koivut maahan. Niillä alueilla, joilla kuusen taimet ovat laadullisesti kaikkein huonoinpia, suosisin taimikonhoidossa rauduskoivua (jos sitä löytyy).  Edellyttäen, että koivikosta muodostuisi ”järkevä yhtenäinen kuvio”.

    Aikanaan samankaltaisella kohteella jätin koivuja kuusikon sekaan (”kyllähän tuo tuossa mahtuu olemaan”) ja 2-jaksoisen metsän sijaan lopputulema oli se, että muutaman vuoden päästä koivut piti erikseen käydä kaatamassa nurin, koska moni koivu piiskasi helposti 3-4 kuusen latvat pilalle. Sen jälkeen olen koettanut suosia selkeitä linjoja metsänhoidossa.

     

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Itsellä on menossa koealoja aloittajan kaltaisesta kuvioista.Jos kuusentaimikon päällä kattava laadukas rauduskoivikko tulossa,olen jättänyt n,1200 koivua kuusikon päälle.Olen kesäisin oksasahalla karsinut koivuista semmoisia oksia,jotka alkavat haitata kuusentaimikkoa.

    Missä lehtipuumetsän laatu ja tiheys epämääräinen,olen näillä kohteilla kaikki lehtipuut maahan kaatanut. Uskon reikien paikkantuvat lehtipuiden vesoessa,tästä on kokemustakin.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 36)