Keskustelut Metsänhoito Kuusentaimien latvusten kuivuminen

Esillä 6 vastausta, 21 - 26 (kaikkiaan 26)
  • Kuusentaimien latvusten kuivuminen

    Hehtaarin kuviolla(istutus v 2003) kuusentaimien latvukset kuivuvat runsaasti.Voisiko kyseessä olla boorin puute?Kyseessä vanha karjanlaidun,maaperä hiesumoreenia,aavistuksen pohjoiseen viettävä rinne.Itse olen tulkinnut latvusten kuivumisen kevätahavan aiheuttamaksi

  • rompe

    Kävin kirveellä veistämässä niin nilakerros on kuollut ja harmaantunut kaikissa vähänkin ruskettuneissa latvaltaan.

    35 kpl 100 litraisia ja vähän isompia joku.

    Katajia en älynnyt katsoa.

    Yhteen puuhun oli iskenyt ukkonen, kuori oli lähtenyt neljän metrin korkeudelta maahanasti, oliko 3-4 rantua 3cm leveää

    rompe

    Iisalmen kupeessa ollaan

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Rompe, kiitos. Kuulostaa siltä, että männynversosurma olisi yksi mahdollinen aiheuttaja, sitä kyllä esiintyy Etelä-Suomessakin. Männynjuurikääpä toinen mahdollinen. Se tappaa sitten ne katajatkin. Käävän vaivaaman männyn kaatopinnassa voi näkyä pihkoittumista.

    Juurikääpä esiintyisi todennäköisesti enemmän pienenä pesäkemäisenä alueena (maalevintäisenä) ja surma enempi epämääräisen laajalla alueella (tuulilevintäisenä).

    Kurki

    Onko nyt kyseessä 2 tapausta? Kuusentaimikko, jossa latvakuivumia ja männikkö, joissa latvat ruskistuneet ja puut kuolleet?

    Kuusen taimikosta sanoisin, että ravinne-epätasapaino tai tuomiruoste, jos tuomia kasvaa alikasvuna.

    Kuolleista männyistä versosurma ruskistaa ja voi tappaa ja toinen on juurikääpä joka ruskistaa neulaset ja puu kuolee. Kuivuus tuskin on mäntyjen kuolemisen syy.

    Ola_Pallonivel

    Rompetti vähän ällyyttää, taitaa visakallo olla oikeassa.

    dolmar dolmar

    Minulla samanlainen tapaus. 2012 istutettu kuusikko entinen karjan metsälaidun etelään viettävällä rinteellä pohjoisen puoleisella aukon reunalla muutamissa taimissa kuivuneita latvoja .Levitin bortrakin 2019 keväällä  jonka jälkeen latvanvaihto ja kasvu korjaantunut.Epäilin kyllä vahvasti ahvaa.Laitan tuonne kuvia taimista.

Esillä 6 vastausta, 21 - 26 (kaikkiaan 26)