Keskustelut Puukauppa KUUTIO

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 125)
  • KUUTIO

    Merkitty: 

    MT:n viime nummerossa Metsäteollisuus ry:n KNiemi kertoo kauppapaikka ”Kuution” ilmiöistä.

    Esim Mhyp:n kummallisesta änkyröinnistä ohjelmistoissa asioiden eteenpäin viemiseksi. Oma lehmäkö on kaatumassa ojaan? Toisaalla taas korjuupalvelun tuomisesta päivän valoon ja samalle viivastolle lähtötilanteessa. Välistävetojen puolustamista ja vähättelyä kun on tälläkin saitilla ilmennyt… Reilua peliä ei ole maailmassa liikaa.

     

  • Jätkä

    Pohjanmaalla on pellon vuokrahinta 0 – 150 € /ha.

    Kyllä Ruisleipä on – jos se on tehty nostattamalla oikealla taikinajuurella, eikä hiivaa lainkaan. Leiväntekijöitä on tuhansia, mutta hyvää hapatettua ruisleipää ei monesta pajasta tule.

    Kun poikkean paikalliseen K- markettiin , on aika vaikeaa hiippailla ruisleipähyllyn ohi, kun siinä on samana päivänä leivottua – maakunnan parhaat – tunnustuksen saanutta ruis-reikäleipää. Yksi leipä kerrallaan kärryyn ja joka toinen päivä samanlainen. Valehtelematta leipä on sellaista, että sen halkaistun viipaleen päälle kun vetäisee levitteen , mielellään voita ja sopivaa juustoa viipaleen, niin kaikki maut ovat kohdallaan.

    Ruis kasvaa kyllä ihan hyvin myös ”Kytösavun aukeilla mailla”, mutta hehtaarisato tahtoo jäädä niin pieneksi, että kasvattavat ennen vaikka rehuperunaa.

    Tolopainen

    Meilläpäin tuossa lainehtii naapurin teräinenn vehnä, taitaa tulla hyvälaatuista, jos ehtii valmistua. Ruista ja rypsiä löytyy myös, sekä hernettä. Eipä ole korkeuseroa kovin paljon Visan metsiin parikymmentä metriä.

    Visakallo Visakallo

    Tolopaisen  puiden huonoon kasvuun ja laatuun on siten joku muu syy. Onko hoito ja harvennus jäänyt jossain vaiheessa tekemättä, vai onko maapohjalle sopimaton puulaji? Onko maaperän hivenaineet ja ravinteet tutkittu?

    Tolopainen

    Kasvu on keskimääräinen, etelässä metsän kasvu ja tuotto ovat viisinkertaiset. Täällä päätehakkuusta kertyy vähän yli 200 kiintoa 70% tukkiprosentilla ja hinnat yli 10% alhaisemmat. Helppoa se siellä lihapatojen ääressä on askarrella, pahin ongelma on oma ylipaino, ja paksu lompsa, takatasku pullottaa puolimetriä.

    Visakallo Visakallo

    Myy hyvä Tolopainen ajoissa noin kurjat metsät pois, etteivät vain jää nuoremman polven riesaksi.

    Haba Haba

    Ja näin kertoi kemeroilla loisiva risukauppias joka ajelee pirkka-rellulla.

    Visakallo Visakallo

    Saat Haba metsäni ilmaiseksi, jos otat samat askeleet niitä hoitaessasi kuin minä. Auto on puolestaan minulle vain kulkuväline, ei minkään ulokkeen ja itsetunnon jatke.

    Visakallo Visakallo

    Luot Haba täällä palstalla itsestäsi mielikuvaa, ettet ole saanut elämässäsi mitään aikaiseksi, koska keskityt pelkästään toisten tekemisien arvosteluun. Puuttuuko itseltäsi työhistoria?

    jees h-valta

    On tuo Haban touhu kyllä aika tympeää. Ei mitään omaa vaan toisten louskuttamista kuin vanha ajokoira vit….seensa harvakseltaan lonksuttaisi, sekä päätään että ruotoaan. Saisi mode kyllä katsoa tuollaiset kuutamokatsomoon ulvomaan persvikaisuuttaan.

    Visakallo Visakallo

    Onhan noita tyhjän louskuttajia täällä vuosien mittaan ollut. Ilmeisesti joitakin on laitettukin kuutamolle, tai sitten ovat ihan itse lähteneet pussitettuaan omilla jutuillaan itsensä. Se vaan hieman ihmetyttää, että uudella nimimerkillä takaisin tultuaan ei osata yhtään muuttaa kirjoitustyyliä, ja lähes kaikki tunnistavat saman tyypin tulleen takaisin. No, tyhjästä päästä on turha paljoa odottaa.

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 125)