Keskustelut Puukauppa KUUTIO

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 125)
  • KUUTIO

    Merkitty: 

    MT:n viime nummerossa Metsäteollisuus ry:n KNiemi kertoo kauppapaikka ”Kuution” ilmiöistä.

    Esim Mhyp:n kummallisesta änkyröinnistä ohjelmistoissa asioiden eteenpäin viemiseksi. Oma lehmäkö on kaatumassa ojaan? Toisaalla taas korjuupalvelun tuomisesta päivän valoon ja samalle viivastolle lähtötilanteessa. Välistävetojen puolustamista ja vähättelyä kun on tälläkin saitilla ilmennyt… Reilua peliä ei ole maailmassa liikaa.

     

  • Tolopainen

    Minun ei tarvitse maataloutta lopettaa Suomesta, sehän loppuu muutenkin kun maaseutu autioituu. Miksi visakallo ei kasvata pelloillaan vehnää, siitä saisi 8t satoja vuosittain, ei ne männynkäkkärät tuota lähellekään niin paljon.

    Panu Panu

    Kokeilin taas kuutiota mutta sinne olisi pitänyt piirtää 10 kuviota ja piirtotyökalu oli vähän hankala. Olisin mieluummin laittanut vaan valmiin  kuviokartan liitteeksi mutta se ilmeisesti ei ole mahdollista.

    Visakallo Visakallo

    Kloonikoivut ja -kuuset kasvavat entisissä pelloissani ihan mukavasti. Männyt taas kasvatan karummilla maapohjilla. Miksi Tolopainen minun pitäisi vehnää kasvattaa, kun rahaa tulee muutenkin?

    Jätkä

    Etelä – ja Varsinais-Suomessa 8 tonnin vehnäsadot ovat mahdollisia, mutta Tollon maisemissa viisi tonnia /ha on jo saavutus. Kun vielä laatuvaatimukset huomioidaan, niin pohjanmaalla tulee rehuvehnää, Varsinais.Suomessa leipäviljaa.

     

    Tolopainen

    Sitä en ymmärrä, miksi Suomessa kuvitellaan, että ruis on parempi vilja kuin vehnä. Vehnä voittaa rukiin kaikilla ominaisuuksilla. Ruis on sivistysmaissa rehuvilja.

    Puuki

    Kunnon puu-uunissa tehty ruisleipä on hyvän makuista herkkua.  Vehnähän on  kylmien ja sateisten kesäilmojen takia ollut Suomessa usein heikosti tuleentunutta ja heikkolaatuista . Nykyään on kyllä useammin niin lämpimiä kesiä, että onnistuu varmaan paremmin.  Kaura on kotimaisista viljoista terveellisintä ja siitä tehdään uusia vientiinkin meneviä uusia tuotteita , mm. jauhelihan korviketta. Ihan syömäkelpoista sekin.

    Tolopainen

    Kyllä jauheliha on paljon parempaa kuin kasviskorvikkeet. Korvikkeita ostaa vain kerran.

    oksapuu

    Täällä etelässä maksetaan peltovuokraa siinä 600€ paikkeilla/ha. Eipä oikein kannata se metsittäminen…

    Toiset syö ruisleipää, jotkut puree patonkia. Makuasia 🙂 …

    Tolopainen

    Visakallo pääsee ilmeisesti parempaan hehtaarituottoon. Luulen, että laskee joka euron.

    Visakallo Visakallo

    Holkerin hallituksen aikaan meikäläisen peltojen metsittäminen todellakin kannatti. Kohtapuolin niihin koivikoihin tulee päätehakkuu. Silloin katsotaan, tehdäänkö ne takaisin pelloksi, vai uudistetaanko metsälle.

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 125)